Rakastan lukea sellaisia blogeja, joissa on ihana valoisa sisustus. Valkoista väripilkuilla. Lapset ovat pukeutuneet raikkaan värisiin pellavavaatteisiin. Äiti leipoo pullaa ja isä lukee lapsille ääneen Risto Räppääjää. Niissä kodeissa tuoksuu pesuaine, pulla ja vanilija tee.
Koen jopa pientä kriisiä tasaisin väliajoin siitä, että meillä ei koskaan tuoksu pulla, eikä kukaan edes omista valkoisia pellava vaatteita. Meidän koti ei ole valkoinen vaan yhtä väripilkkua. Luemme hävettävän vähän ääneen. Inhoan vanilija teetä. Meillä räiskyy, syntyy sotkua ja kukaan ei halua siivota.
Elämme harmoonisessa epäjärjestyksessä. Jokaiselle pyritään tarjoamaan mahdollisuus toteuttaa itseään. Se ei aina näyttäydy ulos päin yhteensointuvina värisävyinä. Aina lempimekko ei istu yhteen maailman ihanimman uuden villatakin kanssa. Silti tärkeää on saada pukea ne molemmat ulos. Ja mikä minä olen sitä estämään. Puen itsekkin päälleni juuri ne vaatteet joista pidän. Riippumatta siitä, onko ympäröivä yhteiskuntasamalla viivalla näkemykseni kanssa.
Jotenkin toivon, että jos vanhempana teenkin paljon virheitä, niin lapsillani säilyisi tämän kaltainen uskallus läpi elämän. Tehdä asioita joista he tykkäävät riippumatta muiden mielipiteistä. Uskaltaa pukeutua vaaleanpunaiseen pörröiseen villatakkiin ja kumisaappaisiin, jos tuntuu että nyt täytyy. Toivon, että jokainen heistä uskaltaisi valita oman näköisensä elämän, tavoitella rohkeasti omia unelmiaan. Olla ylpeitä siitä mitä he ovat saavuttaneet, vaikka se ei näyttäytyisikään ulospäin vaahtokarkkeina ja hattarana.
Tämä ihana tyttönen aloittaa syksyllä ekaluokalla. Kävimme juuri tutustumassa kouluun, siihen samaan, jossa isommat sisarukset jo ovat. Jännitti ja vähän itkettikin. Mutta selvisin. Lapsi oli reipas.
Mitä teidän torstaihin kuuluu?
