Tänä vuonna lykkäsin yhteen niin äitienpäivän, kuin molempien vanhempieni syntymäpäivätkin ja hankin heille veljeni kanssa yhteiseksi lahjaksi liput VesaMatti Loirin juhlakonserttiin. Lippujen sijaan annoin heille tämän sivun, jonka taskussa on lahjakortti konserttiin. Liput voi sitten tulostaa lähempänä ajankohtaa sähköpostista.
Sivu sopii muutenkin sarjaan, sillä olen useina juhlapyhinä antanut vanhemmilleni lahjaksi tekemäni sivun. Tämä on ensimmäinen sivu ikinä, jossa olen yhteiskuvassa veljeni kanssa. Jo oli korkea aikakin! Sivu on myös mukana Paperilla -lehden jutussa, jossa inspiroidutaan äidistä. Käy Paperillan blogissa katsomassa muut työt!
Suurin osa sivun materiaaleista on peräisin Flow -lehdestä. Joka on kertakaikkisen ihana inspiraatiopakkaus kaikille paperiaskartelun ystäville, suosittelen. Omani hankin ihan paikallisesta City-marketista, joten kyseessä ei edes ole mikään ulkomailta hankittava erikoislehti. Tein myös puutarha kortin lehden materiaaleista. Katso kortti tästä.
Miten te olette ajatelleet muistaa äitiä?
PS. Askarteleva lukijani. Blogiringissä etsitään kesän kuuminta blogia ja olen siellä ainoana askartelijana mukana. Haluaistko auttaa minua voittoon äänestämällä blogiani? Voit itsekkin voittaa upean Arabian kevät kattauksen. Äänestä täällä. Tuhannet kiitokset!
Mahtava lahjaidea. <3 Veskun konserttiin olisi hienoa päästä.
Lähetin äidille paketin joka oli pullollaan kosmetiikkaa. Säästyypä äidillä eurot kosmetiikan suhteen vähäksi aikaa. Ihania lahjoja ovat itsetehdyt ja hemmottelulahjakortit.
Hemmottelulahjakortti olisi kieltämättä ihana!