Hyvää itsenäisyyspäivää lukijat!
Itsenäisyyspäivä on itselleni tunteellinen juhla. Itkeä vollotan kun edes ajattelen niitä nuoria miehiä, jotka lähtivät aikanaan puolustamaan itsenäisyyttämme ja niitä naisia, jotka jäivät kotiin. Kyynelsilmin mietin mummoani, joka lappu kaulassa lähti sotalapseksi ruotsiin ja isän puolen sukua jotka jättivät kaiken Sortavalaan ja lähtivät pakolaisiksi. Liikutun siitä ajatuksesta, että koko Suomi on yhtenä rintamana puolustanut jotakin, mikä on kaikille ollut tärkeää ja säilyttämisen arvoista. Suren niitä uhrauksia, joita jokainen on henkilökohtaisella tasolla joutunut tekemään, niitä nuoria joiden elämä jäi lyhyeksi ja niitä ylisukupolvisia traumoja, joita sota aiheutti. Sota näyttäytyy minulle historiallisena ilmiönä, menneiden aikojen tragediana, isovanhempieni kokemana kriisinä.
Mun piti tässä enemmänkin fiilistellä itsenäisyyttä, vapautta ja tasa-arvoa, mutta suunnitelmat muuttui kerta heitolla kun onnistuin saamaan jonkun mystisen vatsataudin, joka on pitänyt mut sängynpohjalla. Niinpä tyydyn vain itkeskelemään ja toivottamaan rauhallista itsenäisyyspäivää näiden kuvien myötä.