Viime viikolla neljänbloggaajan illallinen kokoontui viimeisen kerran, tai viimeisen ja viimeisen, totta kai meillä on jatkoa tiedossa. Joka tapauksessa näimme tällä kertaa Onnistain puolet on sinun -blogin Katrin kotona. Mukana illallisella olivat tuttuun tapaan Kauniskaikuu -blogin Henni, La petite princesse -blogin Elisaan ja allekirjoittanut.

Odotin todella paljon yhteistä iltaa, enkä vähiten siksi, että tiesin Katrin asuvan ihanassa vanhassa talossa, juuri sellaisessa, jollaisesta olen aina haaveillut. Ja talo olikin kertakaikkiaan mykistävän kaunis. Ihanaa hirsiseinää, narisevia lattioita ja kauniita tapetteja. Kaiken kruunasi Katrin vanhaa kunnioittava sisustus, jossa kaikki oli harkittua, lämpömittaria myöten. Kun pari postausta sitten kerroin rakastavani kotiani, niin nyt kyllä käynnissä kolmiodraama. Ihastuin nimittäin Katrin kotiin siinä määrin, että oli pakko vetää pari kertaa henkeä, etten olisi alkanut kiukuttelemaan kotiin lähtiessä.

Toisaalta Katri kyllä helpotti tuskaani kertomalla inhorealistisesti vanhaan taloon liittyvistä ei niin houkuttelevista puolista, jatkuvasta remontin tarpeesta ja vetoisista nurkista. Silti, ihmisellä on pakko olla haaveita <3

Viimeinen neljän bloggaajan illallinen
Viimeinen neljän bloggaajan illallinen

Katri oli valmistanut meille herkullisen illallisen Ranskalaisesta maalaiskeittiöstä inspiroituneena:

Menu

Päärynä-vuohenjuustosalaatti

Burgundinpataa ja riisiä
vaaleaa patonkia ja voita

Ranskalainen suklaakakku
vaniljainen mascarponevaahto
vadelmia

Menu oli yhtä viehättävä ja rosoinen kuin Katri ja hänen kotinsa. Helposti lähestyttävää, mutkailematonta ja hyvää. Pääsimme ihan pikkujoulutunnelmiin joululauluja kuunnellen ja hyvästä ruuasta ja seurasta nauttien. Koska neljän bloggaajan illallinen on ollut kaikille niin mukava kokemus, päätimme jatkaa perinnettä ravintola editionilla. Eli jokainen vuorollaan valitsee ravintolan, jonne kokoonnumme syömään yhdessä. Eli neljän bloggaajan illalliset jatkuvat joulun jälkeen uusien tuulien kera.

Viimeinen neljän bloggaajan illallinen
Viimeinen neljän bloggaajan illallinen
Viimeinen neljän bloggaajan illallinen

Perus bloggaaja meininkiä. Eka poseerataan idyllisesti padan kanssa ja sitten kauheella kiireellä kuvaamaan.

Viimeinen neljän bloggaajan illallinen

Kiitos emännälle, talolle ja muille vieraille elämyksellisestä illasta.