Kinuskilla kuorrutettu Banaanikakku
2 munaa
2 dl sokeria
100 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 kypsää banaania, mieluiten yli kypsiä
2 dl turkkilaista jogurttia
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Banaanisose kannattaa tehdä esim. sauvasekottimella, jolloin sose on melko löysää. Sulata ja jäähdytä voi ja sekoita taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (n. 1,8 l) ja paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla 50-60 min. Anna kakun jäähtyä vähintään 10 min ennen kumoamista.
Kakku on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua.
Koristele kakku itse keitetyllä kinuskilla (1 dl kermaa ja 1 dl fariinisokeria keitetään n. 5 min) ja pekaaninpähkinöillä.
Banaanikakut on kyllä niin kätsyjä ja herkullisia, ja noin koristelemalla myös tosi upeen näköinen! <3
Minäkin vasta tein banaani-suklaa-muffinsseja juurikin sellaisista ylikypsistä banaaneista, jotka eivät kelvanneet enää kenellekään välipalaksi. Minun ihan ehdoton suosikki on joulun aikaan suklaa-kirsikka-kakku. Niin, nam! Niin kuohkea ja aina onnistuvainen. Ohje löytyy ainakin minun viime joulun kalenterista: http://pikkuakantilkkuvakka.blogspot.fi/2014/12/suklaata-kirsikoita-ja-kermaa-312.html . Kannattaa kokeilla!
Banaanin maku vielä vahvistuu kun se ylikypsyy ja toimii paremmin kuin hyvin erilaisissa leivonnaisissa. Tein kerran jotain banaanileivontaa sellaisista syöntikypsistä banaaneista, eikä se maistunut ollenkaan hyvälle! Kirsikka- suklaakakku kuulostaa hyvälle, täytyy käydä kurkkaamassa!
Eikö tullutkin yksinkertaisella lisällä ihan esittely kelpoinen kakku! Koristeluun ei onneksi aina tarvita kovin erikoisia juttuja ja silti saa kivan näköistä.