Meillä syödään jonkin verran satokausiin perustuen. Lähinnä se näkyy niin, että kesällä syödään hirveästi kesäkurpitsaa ja talvi mennään ilman. Talvella syödään enemmän laatikoita ja pataruokia, kun taas kesällä salaatteja, nopeasti valmistuvia ruokia ja grilliruokia. Juureksia syödään talvella, yrttejä kesällä. Jne. Ei kovin orjallisesti, mutta suuntaa antavasti. Myös hedelmien kohdalla pyritään pysymään sesongin hedelmissä, ihan pelkästään maun takia.
Uunilohi ei ole maailman jännittävin ruoka, mutta vaivattomuutensa takia se toistuu ruokalistallamme  säännöllisin väliajoin. Kevättä kohti mennessä halusin tuunata perusohjetta tuoreilla yrteillä. Ja kyllä kannatti! Lohi sekä maistui, että näytti herkulliselta.
Yrttisen uunilohen juju piilee yllättäin yrteissä.

 

Tarvitset tuoretta tilliä, tinjamia ja ruohosipulia. Lämmitä uuni 160 asteeseen. Laita puolet tillistä ja ruohosipulista vuokaan ja kaada oliiviöljyä päälle. Laita lohifile yrttipedin päälle, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää mukaan halkaistuja kirsikkatomaatteja. Lorauta lopuksi vielä päälle oliiviöljyä.
Anna kypsyä uunissa noin 30 minuuttia, kunnes lohi on juuri ja juuri kypsää. Valele lohta välillä vuuan pohjalla maustuvalla yrttiöljyllä. Kun kala on kypsää, hienonna päälle ruohosipulia. Jaa lohi lautasille ja kaada päälle yrttien maustamaa öljyä. Tarjoile salaatin kera.
Alkuperäinen ohje täältä. Kannattaa kokeilla myös sitä sitruunajogurttikastikketta. Nam!

 

 

Tuleeko teillä tarvetta muuttaa ruokalistaa keväisemmäksi? Kuuluvatko jotkut ruuat ehdottomasti tiettyyn vuoden aikaan?