Tiedättekö mistä tietää syksyn tulleen? No tietenkin siitä että bloggari raahautuu lenkkipolulle!

Syksyllä on halu aloittaa jotakin uutta. Tehdä jotakin. Itselleen. Minun kohdallani se on tarkoittanut säännöllisen liikunnan lisäämistä päiväohjelmaan. Joka päivä olen tehnyt jotakin. Kävellyt, pyöräillyt tai uinut. Olen tehnyt seuraavan havainnon: olen rapakunnossa.

Kyllä. Rapakunnossa. Puuskuttaessani ylös reitin varrella olevaa ylämäkeä mietin kuinka näppärää olisi säilyttää säännöllinen liikunta ohjelmistossa ympärivuoden. Säästyisi aloittamisen tuskalta.

Keväällä minulla oli ongelmia toisen polveni kanssa ja se olikin sitten mitä mainioin tekosyy lopettaa koko touhu. Imeytyä kiinni sohvaan. Kuukausiksi. Mutta ei muuta kuin uuteen nousuun.

Tehostaakseni syksyistä aloittamista olen myös vähentänyt lisätyn sokerin ja tyhjien hiilihydraattien nauttimista. Vieroitusoireet kärventävät hermoja. Lahjaksi saatu Kismet huutaa nimeäni.

Puntarilla en käy kiusaksikaan. Että tälläistä tähän päivään. Oletko sinä tehnyt syksyn pyhiä päätöksiä? Oletko aloittanut jotakin uutta?