Eilen oli ihana päivä. Aurinko paistoi ja hetkittäin voin sanoa olleen jopa lämmintä. Tiedättehän, oikea kesä. Kävimme pyöräretkellä ja löysimme vuoden ensimmäiset kanttarellit. Olen intohimoinen sienestäjä, mutta toisin kuin Saimi Hoyer, kerään vain muutamia sieni lajikkeita.
Jos seuraatte minua sosiaalisessa mediassa, olette ehkä törmänneet intooni jakaa ja kokeilla erilaisia raparperireseptejä. Voin jo tässä vaiheessa varoittaa, että on olemassa myös sienikausi. 
Tänään kesä tuntuu kaukaiselta. Vettä sataa vaakatasossa, eikä auringosta ole tietoakaan. Mikään ei oikein huvita. Lapsetkin tuntuvat saavan riidan aikaiseksi melkein mistä tahansa. Pitäisi listani on pitkä, muttei kovin houkutteleva.
Mikä siinä onkin, että sadepäivänä olisi kaikki aika ja mahdollisuudet tehdä pyykkiä, laskuja, siivousta ja muuta järjestelyä, mutta mihinkään ei saa tartuttua. Ei niin mihinkään. Haahuilee vaan edes takaisin kahvikuppi kädessä ja odottaa jotain suunnatonta inspiraation puuskaa, jota ei tule. Toisaalta en ole koskaan kokenut sitä autuasta tunnetta, joka pakottaisi minut käpertymään teekupin kanssa sohvalle ja lukemaan villapeiton alla hyvää romaania. Pystyykö sellaiseen oikeasti joku vanhempi? Meinaan meillä olisi kaikki tarvittava, sohva, villapeitto ja teetä, vain tunne puuttuu.
Mikä on teillä sadepäivän pelastus? Vai onko sellaista edes? 

Onneksi otin eilen kuvia myös puutarhasta, jossa todistettavasti paistoi aurinko.

Kiitos muuten teille kaikille bloginilukijoille, hienoa, että olette löytäneet tänne ja jättäneet kommentteja. On ollut todella kiva huomata, että aiheiden ympärille on muodostunut keskustelua. Kiitos myös kaikista mukavista viesteistä joita olette lähettäneet facebookissa ja sähköpostitse. Olette huippuja!

Jatketaan juttua sosiaalisessa mediassa! Linkit löydät sivupalkista.

Sateisin terveisin, Minna