Ihmiset rakastavat tarinoita perheistä, jotka hyppäävät pois oravanpyörästä, ostavat talon maalta, ryhtyvät lypsämään omaa lehmää ja elävät hitaammin. Omavaraisuus, itse tekeminen, remppa ja vintage kalusteet. Villasukat, itse kehrätty lanka ja hapanjuuri leipä. Puusauna, säilöminen, pihalla tepastelevat kanat ja oman sadon perunat. Minäkin rakastan niitä. Tarinoita ihmisistä, jotka tekevät elämästä oman näköistään.
Mä en sano, että olisin elänyt niin idyllistä elämää kuin lukemissani lehtijutuissa, mutta realistina en toisaalta usko, että kenenkään elämä kokonaisuudessaan on koskaan kovin idyllistä. Elämässäni on kuitenkin ollut monia piirteitä, joita näissä hidasta elämää maalla jutuissa nostetaan keskiöön. Oli omavaraistelua, oli lampaita, kanoja, touhutonttia ja työt kotona. Ja se oli kaikki ihanaa. Ja kamalan sitovaa ja toisinaan myös uuvuttavaa.
Usein maalla asumisesta ja asioiden itse tekemisestä puhutaan elämän yksinkertaistamisena. Voi olla, että olen itse ymmärtänyt jotakin väärin, mutta koen nykyisin, että esimerkiksi tomaattien ostaminen kaupasta on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin niiden kasvattaminen. Tammikuussa alkaa siementen hankinta, helmikuussa kylvöt, kasvivalot, riittävät tilat taimille, jatkuva kastelu, siirtäminen isompiin potteihin, riittävän kokoiset kasvihuoneet, istutukset, lannoitukset, varkaiden poisto, tukeminen, jatkuva kastelu tai kastelujärjestelmän huoltaminen, tuuletus, tomaattien poimiminen, säilytys, säilöntä ja varastointi vs kaupassa käynti. Ei sillä, omien tomaattien kasvattaminen on mielipuolisella tavalla hauskaa ja tomaatit ovat hyviä. Mutta missään tapauksessa se ei ole yksinkertaista kaupassa piipahtamiseen verrattuna.
Sama pätee moneen muuhunkin asiaan. Itse tekeminen on arvo sinällään ja usein mielekästä ja hauskaa, mutta yksinkertaista se ei ole. Se on sitovaa, aikaa vievää, usein kallista ja vaatii sekä taitoa, että erilaisia välineitä onnistuakseen. Mitä enemmän asioita tekee itse, sitä enemmän tarvitaan erilaisia resursseja ja se vie veronsa. Ihan niin kuin aina elämässä, jokainen valitsee sen mihin haluaa aikansa ja rahansa käyttää.
Mun unelma oli monta vuotta tehdä itse. Oppia kaikkea hapanjuurileivonnasta siiderin valmistukseen. Ja sitten mä halusinkin jotain muuta. Helppoa ja hidasta elämää, jossa töiden jälkeen ei olisi pakko tehdä mitään jos ei huvittaisi. Saisi itse valita mihin käyttäisi aikansa. Mikään tai kukaan muu ei määrittelisi sitä, mihin kaiken jäljellä olevan resurssini käyttäisin. Voisin asua pienemmässä kodissa, koska tavaraa tarvittaisiin vähemmän. Voisin asua lähempänä keskustaa, julkisen liikenteen äärellä, koska maata tarvittaisiin vähemmän. Voisin luopua paljosta, koska elämiseen riittäisi vähempi. Ja sitten luovuin.
Tai enhän minä näitä päätöksiä ole yksin tehnyt, vaan puolison kanssa ollaan jaettu unelmat. Ensin toisenlaiset, sitten toisenlaiset. Kasvettu yhdessä ja erikseen, samaan suuntaan. Omavaraisesta maalaisunelmasta luopuminen mahdollisti kummankin henkilökohtaisen ammatillisen kasvun, omien henkilökohtaisten unelmien tavoittelun. Kun jostain luopuu, avaa samalla mahdollisuuden jollekin uudelle.
Huomenna me muutetaan rivitalosta 55 neliöiseen kerrostaloon, hyvien kulkuyhteyksien päähän. Uusi asunto ei tarjoa kummoisia mahdollisuuksia itse tekemiseen, mutta sitäkin paremmat mahdollisuudet kulutuksen vähentämiseen. En malta odottaa mitä seuraava elämänvaihe tuo tullessaan!
Samaa mieltä kanssasi; omavaraisteleva elämäntapa ei ole mitään yksinkertaista elämää.
Samaa mieltä kanssasi; omavaraisteleva elämäntapa ei ole mitään yksinkertaista elämää.
Hienoa, että joku ajattelee näinkin päin! Ja vieläpä mietin että entä jos kaikenlainen harrastaminen onkin jopa helpommin toteutettavissa kun voi olla yhteisiä kasvimaita, yhteisiä työväenopiston jne kangaspuita tai keramiikka-uuneja… Kaikki aika ei mee talonpitoon ja pitkiin työmatkoihin työn ja haja- asutuksen välillä, joten ehtii enemmän. Miten teille kävi? Onnistuiko muutto hyvin? Toivon niin.