Author: minna

Nuorena harrastin monenlaista, jalkapalloa (een päässyt koskaan peleissä kentälle), tanssia (Aira Samulinin tanssikoulussa Lepakossa), hevostenhoitoa (talli pieni, hevoset valtavia) ja partiota. Teini-iässä muutto uudelle paikkakunnalle oli iso elämänmuutos, mutta harrastuksen kautta löytynyt kaveriporukka auttoi sopeutumaan. Erityisesti partiosta kasvoi minulle tärkeä osa elämää. Se oli paikka, jossa sain turvallisesti kasvaa, kokeilla ja oppia uutta. Vuosien mittaan harrastaminen muuttui enemmän vapaaehtoistyöksi, johtamiseksi ja mahdollistamiseksi, mutta samalla se antoi minulle taitoja ja kokemuksia, jotka vaikuttavat edelleen siihen, millainen ihminen olen tänä päivänä.

Se, miten lapset ja nuoret viettävät vapaa-aikaansa, vaikuttaa suoraan heidän hyvinvointiinsa ja kehitykseensä. Harrastuksissa lapset ja nuoret saavat ystäviä, oppivat uusia taitoja ja kokevat kuuluvansa johonkin ryhmään. Tämä vähentää yksinäisyyttä ja lisää osallisuuden tunnetta. Erityisesti maksuttomat ja koulupäivän yhteyteen sijoitetut harrastukset ovat arvokkaita, koska ne mahdollistavat osallistumisen kaikille, riippumatta perheen tilanteesta tai lapsen erityistarpeista.

Kirkkonummella yhdistykset, urheiluseurat ja järjestöt tekevät jo nyt arvokasta työtä tarjoten monipuolisia vapaa-ajan mahdollisuuksia. Esimerkiksi kunnan tarjoamat MyHobby- ja TALENT-harrastusryhmät mahdollistavat maksuttoman harrastamisen kaikille kouluikäisille lapsille ja nuorille. MyHobby-ryhmissä voi harrastaa muun muassa kädentaitoja, musiikkia, koodausta, kuntosalitoimintaa ja liikuntaa. TALENT-ryhmät puolestaan tarjoavat erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille sopivia harrastusvaihtoehtoja. Tätä toimintaa kannattaa seurata aktiivisesti ja kehittää edelleen yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

Harrastamisen Suomen mallia toteuttamalla voimme tukea lapsia ja nuoria kokonaisvaltaisesti. Kun harrastukset järjestetään heti koulupäivän jälkeen, vapautuu ilta-aikaa perheen yhteisiin hetkiin. Näin tuemme paitsi lasten ja nuorten hyvinvointia, myös perheiden jaksamista ja arjen sujuvuutta. Samalla varmistamme, että jokaisella lapsella on mahdollisuus harrastaa riippumatta perheen taloudellisesta tilanteesta, asuinpaikasta tai erityistarpeista.

On myös tärkeää, että harrastustoiminta on turvallista. Yhteistyössä urheiluseurojen ja järjestöjen kanssa meidän on puututtava kaikkiin epäasiallisiin tilanteisiin, kuten kiusaamiseen tai syrjintään. Jokaisen lapsen pitää voida osallistua harrastuksiin ilman pelkoa. Turvallinen harrastaminen edistää myös pitkäjänteistä sitoutumista ja itseluottamuksen kasvua.

Kunnilla on tärkeä rooli myös siinä, että kirjastot, nuorisotilat ja kulttuuripalvelut ovat laadukkaita, saavutettavia ja nuorille kiinnostavia. Lapsilla ja nuorilla itsellään on oltava mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista toimintaa heille järjestetään. Osallistuminen ei saa jäädä vain kuulemiseen, vaan heidän ideansa pitää näkyä käytännössä.

Haluan varmistaa, että Kirkkonummella jokaisella lapsella ja nuorella on yhdenvertaiset mahdollisuudet mielekkääseen, turvalliseen ja innostavaan vapaa-aikaan – nyt ja tulevaisuudessa.

Koulu on paljon enemmän kuin vain paikka, jossa opitaan matematiikkaa tai kieliä. Se on yhteisö, joka heijastaa kaikkea sitä, mitä kunnassa tapahtuu. Koulujen hyvinvointi kertoo suoraan myös kunnan hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Siksi päätökset, joita tänään teemme koulutuksen suhteen, vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen.

Miten pidämme opettajat Kirkkonummella?

Tällä hetkellä yksi tärkeimmistä kysymyksistä Kirkkonummella on, kuinka saamme päteviä opettajia kuntaamme ja ennen kaikkea pidettyä heidät täällä töissä. Kun kysyin asiaa opettajilta itseltään, vastaukset olivat selkeitä: Hyvä työilmapiiri, vakituiset työsuhteet, riittävä henkilökunta sekä riittävät resurssit oppilashuoltoon ja nuorisotyöhön ovat avaintekijöitä. Opettajien tulee saada keskittyä siihen miksi he alun perin ovat alalle lähteneet eli opettamiseen ja lasten kohtaamiseen ilman jatkuvaa kiirettä.

Oppimisen tuki käytännössä

Myös oppimisen tuki on keskiössä, kun puhumme koulujen hyvinvoinnista. Nyt, lakiuudistuksen myötä, kun valtio ohjaa kunnille lisää rahaa oppimisen tuen uudistamiseen, meidän on huolehdittava siitä, että raha todella päätyy sinne, missä sitä tarvitaan. Tämä edellyttää että tiedämme kunkin koulun tämän hetkisen tilanteen ja tarpeet, lisäksi tarvitaan läpinäkyvää budjetointia ja säännöllistä seurantaa. Kouluilta ja opettajilta on säännöllisesti kysyttävä, näkyykö raha todella arjessa ja auttaako se oppilaita käytännössä.

Oppimisen tuen lakiuudistus – mahdollisuudet ja riskit

Oppimisen tuen lakiuudistus pyrkii selkeyttämään tukimuotoja ja parantamaan tuen laatua. Uudistuksen myötä kouluissa voidaan paremmin huomioida oppilaiden yksilölliset tarpeet jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi samanaikaisopetuksen lisääntymistä sekä selkeämpiä toimintatapoja tuen järjestämiseksi. Uudistuksen yksi merkittävä mahdollisuus on rajoittaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrää luokissa viiteen oppilaaseen. Mikäli raja ylittyy, opetusryhmään tulee lisätä toinen opettaja.

Uudistus tuo kuitenkin mukanaan myös riskejä. Suurena haasteena on erityisopettajien ja koulunkäynninohjaajien puute, mikä voi vaikeuttaa uudistuksen toteutumista käytännössä. Lisäksi vaarana on, että kouluissa vältetään erityisen tuen päätösten tekemistä sen vuoksi, ettei henkilöstöresursseja haluta tai pystytä lisäämään. Tällöin oppilaat eivät välttämättä saa tarvitsemiaan tukitoimia ajoissa tai riittävässä laajuudessa. On myös riski, että ryhmäkoot pysyvät suurina, vaikka tukea tarvitsevien määrä pysyisi sallituissa rajoissa, mikä edelleen vaikeuttaa opetuksen toteutumista laadukkaasti.

Pienenevä oppilasmäärä – haaste ja mahdollisuus

Oppilasmäärän lasku vuoteen 2030 mennessä tuo mukanaan sekä haasteita että mahdollisuuksia. On tärkeää, ettei tätä kehitystä käytetä perusteena säästöille tai leikkauksille. Päinvastoin, pienemmät oppilasryhmät antavat mahdollisuuden yksilöllisempään opetukseen ja oppilaiden parempaan huomiointiin. Opetuksen ja oppilaiden tuen tarve ei kuitenkaan vähene oppilasmäärän mukana, me tiedämme jo nyt, että yhä useampi oppilas tarvitsee tukea, minkä lisäksi haasteet ovat yhä moninaisempia. Lisäksi meidän tulee olla tietoisia siitä, että sosiaalipalveluihin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin jo tehdyt ja tulevaisuudessa tehtävät leikkaukset heijastuvat koulujen arkeen entistä voimakkaammin. Näiden leikkausten seurauksena kasvavat oppimisen haasteet, mielenterveysongelmat ja arjen vaikeudet näkyvät kouluissa entistä selkeämmin.

Yhteistyö opettajien kanssa on avain onnistumiseen

Koulujen tulevaisuuden varmistaminen on meidän kaikkien tehtävä. Jos minut valitaan, haluan tiivistä yhteistyötä opettajayhdistysten kanssa. Opettajien ääni kuuluu vahvasti päätöksenteossa, koska juuri he tietävät, mikä kouluissa toimii ja missä tarvitaan muutosta. Avoin ja jatkuva keskustelu opettajien ja päättäjien välillä on paras tapa rakentaa kouluja, joissa sekä lapset että työntekijät voivat hyvin.

Koulutuksen arvoa mitataan siinä, miten hyvin pidämme huolta sekä lapsista että heistä, jotka lapsistamme pitävät huolta.

Olen asunut Kirkkonummella yli 30 vuotta. Elämä on välillä vienyt Espooseen, Kuopioon ja nuorena ulkomaillekin, mutta aina olen palannut juurilleni. Olen saanut kokea monenlaista asumista Kirkkonummella: idyllistä maalaiselämää Långvikissa, merituulia Tanskarlassa, pikkulapsiarjen Gesterbyssä ja nyt leppoisaa kerrostaloelämää Masalassa, hyvien yhteyksien keskellä.

Kirkkonummella on perinteisesti panostettu pientaloihin, mikä sopii luonnonläheiseen ympäristöön. Itse olen nykyään valinnut kerrostalon ekologisista syistä ja toivon, että myös meillä alettaisiin arvostaa laajemmin erilaisia asumisen muotoja. Kaikkien ei tarvitse unelmoida paritalosta kaukana palveluista, vaan osa kaipaa elämältä helppoutta, kävelymatkan päässä olevia palveluita ja hyviä julkisia liikenne yhteyksiä.

Masalassa on monia lähiön hyviä puolia. Täällä on eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia asukkaita ja monipuolinen asuntokanta: vanhoja, viihtyisiä omakotitaloja, vehreitä rivitaloalueita ja eri-ikäisiä kerrostaloja. Peruspalvelut löytyvät läheltä – terveyskeskus, kaupat, liikuntapaikat, julkinen liikenne ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet.

Masalan paras puoli on kuitenkin luonto. Metsän rauhaan ja järven rannalle pääsee kävellen tai pyörällä – siksi viheralueiden suojelu ja luontoarvojen huomioiminen päätöksenteossa on elintärkeää.

Toivon, että tulevaisuuden Masalassa säilyy oma terveyskeskus, kevyenliikenteen väyliä lisätään, ei-kaupallisia yhteisöllisiä tiloja rakennetaan, perheille sopivia suurempia kerrostaloasuntoja kaavoitetaan ja viherverkostoa kehitetään. Joukkoliikennettäkin on syytä parantaa – sujuvia yhteyksiä erityisesti Espooseen ja Helsinkiin tarvitaan lisää.

Erityisen iloinen olen siitä, että uuden Nissnikutalon rakentaminen vihdoin alkaa. Uutta yläkoulua on odotettu jo vuodesta 2009, jolloin esikoiseni aloitti koulunsa. Hitaasti, mutta varmasti Masala kehittyy.

Ja jos kesäksi saataisiin jätskikiska Masalan torille, niin mitäpä muuta enää omalta lähiöltä kaipaisi?

Julkiset palvelut rakentavat arkemme perustan. Ne tukevat lapsia, nuoria, ikääntyviä, oikeastaan jokainen meistä käyttää julkisia palveluita jossakin elämänvaiheessaan. Yksikään palvelu ei toimi ilman ihmistä sen takana. Opettajat, lähihoitajat, sosiaalityöntekijät, sosionomit, varhaiskasvattajat ja sairaanhoitajat tekevät työtä, jonka varassa yhteiskunta lepää.

Eikä työntekijöiden hyvinvointi ole vain työmarkkinakysymys. Se on myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymys. Kun työssä ei jakseta, siitä kärsii ensimmäisenä palveluiden laatu. Liian usein lapset eivät saa riittävästi tukea koulussa, vanhukset jäävät yksin, vammainen ihminen ei tule kohdatuksi tai perheiden avuntarve jää huomaamatta. Tämä ei ole yksin työntekijöiden vika. Se on seurausta resurssien riittämättömyydestä ja siitä, että hyvinvointia tukevat alat ovat olleet pitkään liian vähällä arvostuksella.

Hyvinvointialue on myös työhyvinvointialue

Henkilöstön hyvinvointi näkyy suoraan palveluiden laadussa ja asiakastyytyväisyydessä. Ilman jaksavia työntekijöitä ei ole toimivia palveluita. Siksi työhyvinvointia on edistettävä suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti.

Työhyvinvointiin panostaminen on myös taloudellisesti järkevää. Se vähentää sairauspoissaoloja ja sijaisten tarvetta. Työhyvinvointia voidaan vahvistaa esimerkiksi näillä toimenpiteillä:

1. Nykytilanteen kartoittaminen. Tarvitaan ajantasaista tietoa siitä, miten työntekijät voivat ja missä yksiköissä on erityistä tuen tarvetta. Tämä voidaan selvittää esimerkiksi työhyvinvointikyselyillä ja sairauspoissaolojen seurannalla.
2. Johtamisen vahvistaminen. Esihenkilöillä ja johdolla täytyy olla osaamista tukea työkykyä kokonaisvaltaisesti. Työkykyjohtamisen on huomioitava terveys, osaaminen ja motivaatio. Esihenkilöillä tulee olla resurssoituna aikaa ihmisten johtamiselle. Myös lähiesihenkilöt tarvitsevat tukea omaan työhönsä.
3. Palautumisen tukeminen. Työn kuormittavuutta on vähennettävä ja vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön lisättävä. Palautumista tukevat arjen käytännöt, kuten tauot, toimiva työrytmi ja työaikojen hallinta, ovat olennaisia. Lisäksi tarvitaan toimivia, työssä jaksamista tukevia rakenteita, toimivia järjestelmiä ja sujuvia prosesseja.

Näihin asioihin panostamalla hyvinvointialueille voidaan rakentaa työyhteisöjä, joissa ihmiset haluavat työskennellä ja joissa palvelut toimivat. On tärkeää vahvistaa työntekijöiden toimijuutta suhteessa omaan työhön ja työssä jaksamiseen.

Naisvaltaisten alojen arvostus on tasa-arvoteko

Monet hoiva- ja kasvatusalat ovat naisvaltaisia ja alipalkattuja. Se ei ole sattumaa. Tasa-arvo ei toteudu, jos työ, jota tehdään suurella sydämellä ja kovalla ammattitaidolla, jää pysyvästi palkkakuopan pohjalle. Reilu palkka, riittävät resurssit ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ovat jokaisen työntekijän oikeus.

Tämä on myös yhteiskunnan etu. Hyvinvoiva työntekijä tekee työnsä paremmin, pysyy alalla pidempään ja kohtaa asiakkaansa inhimillisesti ja ammattitaitoisesti. Hyvinvoiva työntekijä rakentaa hyvinvoivaa yhteisöä.

Yhteisöllisyys ei synny paineen alla

Koulun arki, hoitotyö tai sosiaalialan työ eivät ole pelkkiä suoritteita. Työ on kohtaamista, joissa yhteys ja luottamus on kaiken ydin. Mutta yhteisöllisyys ei synny kiireessä ja ylikuormituksen keskellä. Se vaatii aikaa, tilaa ja työrauhaa. Työntekijä, joka ei ehdi hengähtää haastavien asiakastapaamisten välillä, tai perehtyä ihmisten monimutkaisiin yksilöllisiin tilanteisiin ajautuu suojelemaan omaa jaksamistaan kohtaamisen kustannuksella.

Meidän on pidettävä huolta siitä, että kunnissa ja hyvinvointialueilla työntekijöillä on mahdollisuus aitoon kohtaamiseen. Se ei ole vain hyvän työn edellytys, vaan myös lasten, nuorten, perheiden ja ikäihmisten oikeus saada tukea, kun sitä tarvitaan.

Tekoja, ei sanoja

Kampanjani ytimessä ovat yhteisöllisyys, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Ne eivät tarkoita pelkkiä arvoja paperilla, vaan käytännön päätöksiä. Tarvitsemme lisää henkilöstöä, parempia työoloja, reilumpaa palkkausta ja vahvempaa arvostusta.

Meillä ei ole varaa menettää osaavia ammattilaisia alalta, jonka varassa yhteinen hyvinvointimme lepää. Siksi politiikassa on uskallettava sanoa suoraan. Henkilöstö ei ole kuluerä vaan hyvinvoivan yhteiskunnan tärkein voimavara.

Suomi tunnetaan maailman onnellisimpana maana, mutta tilastot kertovat karun totuuden. Yli puolet suomalaisista naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua elämänsä aikana. Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille. Väkivalta ei ole vain yksilön tragedia, vaan se rapauttaa tasa-arvoa, kaventaa naisten elintilaa ja vaarantaa koko yhteiskunnan hyvinvoinnin.

Kriisin laajuus – luvut eivät valehtele

Vuonna 2023 viranomaisten tietoon tuli 12 300 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta, mikä on 5,3 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Uhri oli 74 prosentissa tapauksista nainen ja tekijä 75 prosentissa tapauksista mies. Tilastot osoittavat, että väkivallan määrä ei ole laskussa, vaan päinvastoin, kasvussa.

Erityisen huolestuttavaa on, että lähisuhdeväkivallan seuraukset ulottuvat sukupolvien yli. Lapsuudessa koettu väkivalta lisää aikuisuudessa sosiaali- ja oikeuspalveluiden käyttöä 50 prosentilla. Väkivallan kokemus voi myös estää naisia osallistumasta täysivaltaisesti yhteiskuntaan, työelämään ja politiikkaan.

Väkivallan taloudellinen hinta – 150 miljoonaa euroa vuodessa

Väkivallan seuraukset näkyvät paitsi inhimillisenä kärsimyksenä myös suurina kustannuksina yhteiskunnalle.

• Naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan kustannukset terveydenhuollossa ovat 150 miljoonaa euroa vuodessa.
• Parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten sosiaalipalveluiden käyttö on 60–90 prosenttia suurempaa kuin muilla.
• Oikeuspalveluiden kustannukset ovat 70 prosenttia korkeammat parisuhdeväkivaltaa kokeneilla.

Ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää, mutta silti hallitus leikkaa juuri niiltä järjestöiltä, jotka tekevät väkivaltaa ehkäisevää työtä ja kriisityötä.

Väkivalta rajoittaa naisten elämää ja hiljentää yhteiskunnallisen keskustelun

Väkivalta ei ole yksittäinen teko, vaan osa laajempaa epätasa-arvon kulttuuria. Fyysinen, henkinen ja taloudellinen väkivalta sekä seksuaalinen häirintä vaikuttavat monin tavoin naisten elämään.

Moni väkivallan uhri jää ilman apua, koska ilmiötä ei aina tunnisteta riittävän vakavaksi. Tämä näkyy myös verkkoväkivallassa, jossa naisille suunnattu vihapuhe ja uhkailu ovat arkipäivää. Naiset, erityisesti poliitikot ja aktiiviset yhteiskunnalliset keskustelijat, joutuvat jatkuvasti hyökkäysten kohteiksi, joiden tarkoituksena on hiljentää ja rajoittaa heidän elintilaansa.

Väkivallan ehkäisy vaatii resursseja ja tekoja

Suomi on sitoutunut Euroopan neuvoston Istanbulin sopimukseen, joka velvoittaa torjumaan ja estämään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Silti resursseja väkivallan ehkäisemiseksi ei ole riittävästi.

• Turvakotien määrää on lisätty, mutta edelleen ohjataan vuosittain yli tuhat väkivallan uhria toisiin turvakoteihin tilan puutteen vuoksi.
• Turvakoteihin pääsyn on oltava esteetöntä kaikille, myös vammaisille, asunnottomille, päihteitä käyttäville ja mielenterveysongelmista kärsiville.
• Päihteitä käyttäville naisille ei ole lainkaan omia turvakoteja, vaikka heillä on erityisen suuri riski joutua väkivallan uhriksi.

Miten tästä eteenpäin?

Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole väistämätön ilmiö. Se ei ole yksityisasia, vaan rakenteellinen ongelma, joka vaatii yhteiskunnalta selkeitä toimia.

1. Lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyyn ja kriisityöhön on turvattava riittävät resurssit. Järjestöjen työn tukeminen on investointi hyvinvointiin ja tasa-arvoon.
2. Lainsäädäntöä on tiukennettava ja sen toteutumista valvottava. Tämä koskee sekä fyysistä että digitaalista väkivaltaa.
3. Uhrien tukipalveluiden on oltava helposti saatavilla. Tällä hetkellä moni ei saa apua ajoissa, mikä pahentaa tilannetta entisestään.
4. Asenteisiin on puututtava. Väkivallan syvimmät juuret ovat kulttuurissa ja rakenteissa, joissa naisten elintilan kaventaminen hyväksytään joko hiljaisesti tai avoimesti.

Suomi ei voi olla maailman onnellisin maa, jos yli puolet naisista joutuu elämänsä aikana väkivallan uhriksi. Muutos ei tapahdu itsestään – se vaatii poliittisia päätöksiä, asennemuutosta ja konkreettisia tekoja.

Yhdenkään lapsen tai nuoren tulevaisuuden ei pitäisi riippua vanhempien varallisuudesta, asuinpaikasta tai elämäntilanteesta. Yhdenvertaisuus alkaa siitä, että jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen arkeen, riittävään tukeen ja mahdollisuuteen kasvaa omaksi itsekseen. Tämä ei toteudu itsestään, vaan vaatii määrätietoista työtä niin kunnissa kuin hyvinvointialueilla.

On rakennettava palveluita, joissa lapsen ja perheen tilanne nähdään kokonaisuutena, ei erillisinä ja toisistaan irrallisina järjestelminä. Tarvitsemme tiiviimpää yhteistyötä koulun, terveydenhuollon, sosiaalipalveluiden ja järjestöjen välillä sekä perhekeskuksia, joissa tuki on helposti saavutettavissa.

Ennaltaehkäisy on viisautta – inhimillisesti ja taloudellisesti

Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisevät toimet ovat paitsi oikeudenmukaisia, myös järkeviä yhteiskunnan kannalta. Kuormittavien tilanteiden kasautuminen lapsuudessa ja nuoruudessa lisää merkittävästi riskiä syrjäytyä, sairastua tai ajautua rikollisuuteen. Toisen asteen tutkinto suojaa nuorta näiltä riskeiltä, ja samalla se tuo yhteiskunnalle verotuloja.

Perheiden ongelmien kasautuminen ja nuoren jääminen ilman tutkintoa voi sen sijaan maksaa yhteiskunnalle arviolta 680 000 euroa henkilöä kohden. Ennaltaehkäisy on siis selkeästi myös talouspolitiikkaa: jokainen ajoissa annettu tuki on investointi, joka maksaa itsensä takaisin.

Yhteisöllisyys ehkäisee yksinäisyyttä ja turvattomuutta

Lapsen hyvinvointi ei synny pelkästään kotona tai koulussa, vaan rakentuu koko yhteisön varaan. Siksi kunnissa on tärkeää tukea järjestöjä ja yhteisöjä, jotka tarjoavat lapsille ja nuorille turvallisia tiloja, mielekästä tekemistä ja vertaistukea.

Yhteisöllisyys ei ole vain mukava lisä, vaan turvaverkko, joka kantaa, kun perheellä on vaikeaa tai koulu ahdistaa. Se voi estää syrjäytymistä ja antaa lapselle kokemuksen siitä, että hän kuuluu joukkoon ja on arvokas sellaisena kuin on.

Tasa-arvoa arjen tasolla

Tasa-arvo ei tarkoita samanlaista kohtelua kaikille, vaan sitä, että jokaisella on todellinen mahdollisuus onnistua omista lähtökohdistaan. Lapsen oikeus tukeen ei saa riippua siitä, kuinka hyvin vanhemmat osaavat vaatia palveluita tai kuinka lähellä palvelut sijaitsevat.

Tarvitsemme lisää matalan kynnyksen mielenterveys- ja perhepalveluita, riittävästi koulupsykologeja ja kuraattoreita sekä aitoa panostusta lasten ja nuorten osallisuuteen. Heitä on kuultava, kun tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä.

Lapsivaikutusten arviointi on hyvää päätöksentekoa

Jotta lasten ja nuorten oikeudet todella huomioidaan, on jokaisessa kunnallisessa ja alueellisessa päätöksessä arvioitava sen vaikutukset lapsiin. Tämä ei ole pelkkä muodollisuus, vaan tapa varmistaa, että päätökset tukevat lasten hyvinvointia pitkällä aikavälillä.

Lapsivaikutusten arviointi tarkoittaa myös lasten ja nuorten mukaan ottamista, heidän näkemyksillään on arvoa. Se, että nuoret saavat vaikuttaa heitä koskeviin asioihin, on keskeinen osa sekä tasa-arvoista että yhteisöllistä yhteiskuntaa.

Yhteinen suunta

Kampanjani ytimessä ovat yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja tasa-arvo. Nämä eivät ole tyhjiä sanoja, vaan periaatteita, jotka ohjaavat päätöksiä lasten, nuorten ja perheiden puolesta. Meillä on vastuu rakentaa yhteiskuntaa, jossa lapsen oikeus turvaan, tukeen ja toivoon ei ole neuvottelukysymys, vaan lähtökohta kaikelle.

Lapset eivät äänestä, mutta heillä on oikeus tulla kuulluiksi. Meidän tehtävämme on varmistaa, että heidän äänensä kuuluu – myös vaalien jälkeen.