Julkiset palvelut rakentavat arkemme perustan. Ne tukevat lapsia, nuoria, ikääntyviä, oikeastaan jokainen meistä käyttää julkisia palveluita jossakin elämänvaiheessaan. Yksikään palvelu ei toimi ilman ihmistä sen takana. Opettajat, lähihoitajat, sosiaalityöntekijät, sosionomit, varhaiskasvattajat ja sairaanhoitajat tekevät työtä, jonka varassa yhteiskunta lepää.
Eikä työntekijöiden hyvinvointi ole vain työmarkkinakysymys. Se on myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymys. Kun työssä ei jakseta, siitä kärsii ensimmäisenä palveluiden laatu. Liian usein lapset eivät saa riittävästi tukea koulussa, vanhukset jäävät yksin, vammainen ihminen ei tule kohdatuksi tai perheiden avuntarve jää huomaamatta. Tämä ei ole yksin työntekijöiden vika. Se on seurausta resurssien riittämättömyydestä ja siitä, että hyvinvointia tukevat alat ovat olleet pitkään liian vähällä arvostuksella.
Hyvinvointialue on myös työhyvinvointialue
Henkilöstön hyvinvointi näkyy suoraan palveluiden laadussa ja asiakastyytyväisyydessä. Ilman jaksavia työntekijöitä ei ole toimivia palveluita. Siksi työhyvinvointia on edistettävä suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti.
Työhyvinvointiin panostaminen on myös taloudellisesti järkevää. Se vähentää sairauspoissaoloja ja sijaisten tarvetta. Työhyvinvointia voidaan vahvistaa esimerkiksi näillä toimenpiteillä:
- Nykytilanteen kartoittaminen. Tarvitaan ajantasaista tietoa siitä, miten työntekijät voivat ja missä yksiköissä on erityistä tuen tarvetta. Tämä voidaan selvittää esimerkiksi työhyvinvointikyselyillä ja sairauspoissaolojen seurannalla.
- Johtamisen vahvistaminen. Esihenkilöillä ja johdolla täytyy olla osaamista tukea työkykyä kokonaisvaltaisesti. Työkykyjohtamisen on huomioitava terveys, osaaminen ja motivaatio. Esihenkilöillä tulee olla resurssoituna aikaa ihmisten johtamiselle. Myös lähiesihenkilöt tarvitsevat tukea omaan työhönsä.
- Palautumisen tukeminen. Työn kuormittavuutta on vähennettävä ja vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön lisättävä. Palautumista tukevat arjen käytännöt, kuten tauot, toimiva työrytmi ja työaikojen hallinta, ovat olennaisia. Lisäksi tarvitaan toimivia, työssä jaksamista tukevia rakenteita, toimivia järjestelmiä ja sujuvia prosesseja.
Näihin asioihin panostamalla hyvinvointialueille voidaan rakentaa työyhteisöjä, joissa ihmiset haluavat työskennellä ja joissa palvelut toimivat. On tärkeää vahvistaa työntekijöiden toimijuutta suhteessa omaan työhön ja työssä jaksamiseen.
Naisvaltaisten alojen arvostus on tasa-arvoteko
Monet hoiva- ja kasvatusalat ovat naisvaltaisia ja alipalkattuja. Se ei ole sattumaa. Tasa-arvo ei toteudu, jos työ, jota tehdään suurella sydämellä ja kovalla ammattitaidolla, jää pysyvästi palkkakuopan pohjalle. Reilu palkka, riittävät resurssit ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ovat jokaisen työntekijän oikeus.
Tämä on myös yhteiskunnan etu. Hyvinvoiva työntekijä tekee työnsä paremmin, pysyy alalla pidempään ja kohtaa asiakkaansa inhimillisesti ja ammattitaitoisesti. Hyvinvoiva työntekijä rakentaa hyvinvoivaa yhteisöä.
Yhteisöllisyys ei synny paineen alla
Koulun arki, hoitotyö tai sosiaalialan työ eivät ole pelkkiä suoritteita. Työ on kohtaamista, joissa yhteys ja luottamus on kaiken ydin. Mutta yhteisöllisyys ei synny kiireessä ja ylikuormituksen keskellä. Se vaatii aikaa, tilaa ja työrauhaa. Työntekijä, joka ei ehdi hengähtää haastavien asiakastapaamisten välillä, tai perehtyä ihmisten monimutkaisiin yksilöllisiin tilanteisiin ajautuu suojelemaan omaa jaksamistaan kohtaamisen kustannuksella.
Meidän on pidettävä huolta siitä, että kunnissa ja hyvinvointialueilla työntekijöillä on mahdollisuus aitoon kohtaamiseen. Se ei ole vain hyvän työn edellytys, vaan myös lasten, nuorten, perheiden ja ikäihmisten oikeus saada tukea, kun sitä tarvitaan.
Tekoja, ei sanoja
Kampanjani ytimessä ovat yhteisöllisyys, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Ne eivät tarkoita pelkkiä arvoja paperilla, vaan käytännön päätöksiä. Tarvitsemme lisää henkilöstöä, parempia työoloja, reilumpaa palkkausta ja vahvempaa arvostusta.
Meillä ei ole varaa menettää osaavia ammattilaisia alalta, jonka varassa yhteinen hyvinvointimme lepää. Siksi politiikassa on uskallettava sanoa suoraan. Henkilöstö ei ole kuluerä vaan hyvinvoivan yhteiskunnan tärkein voimavara.
