Author: minna

Keskustelu ruokapöydässä yllätti minut. Vieraani mainitsi, että eräs sosiaalisen median videoni toi hänelle mieleen tunnetun henkilön. Hän jatkoi puhumalla kyseisen henkilön ulkonäöstä kriittiseen sävyyn. Olin hämmentynyt. Tuntui oudolta, että keskellä arkista kohtaamista ulkonäöstä tuli puheenaihe tavalla, joka liukui arvostelun puolelle. Ensin toisen ihmisen kohdalla ja sitten epäsuorasti myös minun. 

Tilanne jäi mieleeni. Pahoitin mieleni, vaikka tiedän, ettei kommentti todennäköisesti ollut tarkoitettu loukkaavaksi. Se kuitenkin pysäytti minut miettimään. Miksi naisten ulkonäkö tuntuu edelleen olevan niin helposti arvioinnin kohteena? Miksi yhä liian moni kokee, että toisen olemuksesta voi sanoa jotakin, ilman että se olisi sopimatonta? 

Eniten minua jäi kuitenkin askarruttamaan se, kuinka syvälle meihin on juurtunut naisviha. Se saa meidät uskomaan, että naisen arvo riippuu hänen ulkonäöstään ja pakottaa meidät tavoittelemaan kaukaista ja saavuttamatonta kauneusihannetta. Miehiin ei kohdistu samanlaisia jatkuvia vaatimuksia. Naisviha tekee ulkonäöstä mittarin, jonka kautta meitä arvioidaan paitsi ulkoisesti myös ihmisinä. 

Olen kasvanut ympäristössä, jossa oman ja muiden ulkonäön arvostelu oli arkipäivää. Kehua sai lähinnä laihtumisesta. Muuten ulkonäöstä puhuttiin usein vähättelevään sävyyn. Surullista on se, että en ole kokemukseni kanssa yksin. Ystävieni kertomukset ovat osoittaneet, että ulkonäön arvostelu on ollut läsnä heidänkin elämässään riippumatta siitä, vastaako nainen kauneusihanteita tai ei. Ulkonäön arviointi ei riipu siitä, miltä ihminen näyttää. Se voi kohdistua kehen tahansa. 

Sukupolvien ketjun katkaiseminen ei ole ollut helppoa. On ollut vaikea murtautua ulos siitä kapeasta kauneuskäsityksestä ja siitä ajatuksesta, että juuri tällaisena en voisi olla kaunis. Onneksi minulla on elämässäni peili, joka näkee minut kauniina, ihanana ja haluttavana. Sen avulla olen oppinut näkemään itseni kauniina. 

Se, pidätkö sinä minua kauniina, ei ole olennaista. Feministinen teko on nähdä kauneutta kapeiden ihanteiden ulkopuolella ja luopua ajatuksesta, että naisen pitää miellyttää tullakseen kuulluksi. Kaikilla naisilla on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi, ilman että ulkonäkö määrittää heidän paikkansa.

Kauneus ei kuulu harvoille. Se on moninaista, muuttuvaa ja meille jokaiselle kuuluvaa. Olennaista on, ettei se koskaan ole riippuvainen ulkopuolisesta katseesta.

Mitä tapahtuu, kun vanhempi joutuu keskeyttämään työnsä hoitaakseen vakavasti sairastunutta lastaan? Miten perhe selviää arjessa, jos turvaverkko ei kanna?

Tällainen tilanne paljastaa, kuinka suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä toimii silloin, kun sen pitäisi olla vahvimmillaan. Kun elämä järkkyy ja kaikki voimat menevät selviytymiseen, pitäisi tuen olla helposti saatavilla ja inhimillisesti rakennettua. Valitettavasti näin ei aina ole.

Syöpäjärjestöjen järjestöpäivillä kuulin suoraan vanhemmalta, millaista on elää järjestelmän keskellä. Se sai minut pohtimaan, kenen varaan turva lopulta rakentuu.

Kertojan yksivuotias lapsi sairastui vakavasti, ja itsellinen vanhempi joutui jäämään pois töistä hoitaakseen tätä sairaalassa. Samalla toinen lapsi tarvitsi huolenpitoa kotona. Kaiken tämän rinnalla oli jatkuva epävarmuus siitä, miten vuokra maksetaan ja miten arjen kulut saadaan hoidettua.

Kelalta voi hakea useita tukia tällaisessa tilanteessa. Osa tuista haetaan vanhemman nimissä, osa lapsen. Jokainen tuki vaatii oman hakemuksen, liitteet ja selvitykset. Lisäksi osa tuista, kuten erityishoitoraha, myönnetään vain lyhyeksi ajaksi, vaikka alusta asti on selvää, että tilanne kestää pitkään. Tässä tapauksessa lapsi oli infektioeristyksessä neljä vuotta.

Vanhempi kertoi, ettei enää jaksanut hoitaa loputtomia hakemuksia ja selvityksiä, vaikka kyse oli koko perheen selviytymisestä. Hän turvautui osamaksuihin ja lopulta pikavippeihin. Tuntuu kohtuuttomalta, että vaikka lapsi selvisi vakavasta sairaudesta, velkaa maksetaan vielä vuosikymmen myöhemmin.

Tämä tarina osoittaa karulla tavalla, että sosiaaliturvajärjestelmä ei toimi, jos se on niin monimutkainen, ettei kaikkein heikoimmassa asemassa oleva jaksa tai pysty sitä käyttämään. Turva, jota ei saa silloin kun sitä eniten tarvitsee, ei ole todellista turvaa.

Julkisessa keskustelussa korostuu usein ajatus siitä, että järjestelmää olisi liian helppo väärinkäyttää. Puhutaan siitä, kuinka tukijärjestelmä houkuttelee olemaan tekemättä työtä tai että tuilla eläminen on liian vaivatonta. Tällainen puhe synnyttää epäluuloa ja syyllistää apua tarvitsevia. Se ohittaa täysin sen todellisuuden, jossa tukien hakeminen on monimutkaista, aikaa vievää ja raskasta.

On pysähdyttävä kysymään, rakennammeko me järjestelmää epäluulon vai luottamuksen varaan. Onko tarkoitus ennen kaikkea estää väärinkäyttöä vai varmistaa, että ihminen saa apua silloin kun sitä eniten tarvitsee. Jos painopiste on pelkässä kontrollissa, käy helposti niin, että apu ei ehdi perille ajoissa tai sitä ei ole voimavaroja hakea.

Sosiaaliturvajärjestelmää on yksinkertaistettava. Sen on oltava inhimillinen ja helposti saavutettava. Ei vain teoriassa vaan myös käytännössä. Yhteiskunta, jossa tuki on olemassa paperilla mutta käytännössä saavuttamaton, ei vastaa sitä hyvinvointivaltiota, jota meidän pitäisi puolustaa.

En ilahtunut veronkevennyksistä, vaikka oma tilini vähän paksuneekin (alle 8 eurolla kuukaudessa). Olisin rehellisesti mieluummin luopunut tuosta summasta, jos rahat olisi käytetty julkisten palveluiden turvaamiseen. Enkä usko, että olen ainut.

Olen surullinen siitä, millaiseen suuntaan päätöksenteko on mennyt. Hyvin toimeentulevia kannustetaan ja palkitaan veronkevennyksillä, samalla kun heikommassa asemassa olevia ihmisiä yritetään “kannustaa” leikkaamalla heiltä viimesijaisia tukia. Taustalla vaikuttaa oikeistolainen ajattelutapa, jossa köyhyys ja hätä nähdään ihmisen omana valintana tai moraalisena heikkoutena. Tämä ajatusmaailma on kuin epämiellyttävä tuulahdus menneisyydestä, jossa aatelisto moitti työväkeä hengen köyhyydestä ja moraalisesta alhosta. Köyhyys ja asunnottomuus olivat rikoksia, joista tuli rangaista.

Tämä historian painolasti tekee nykyisestä linjasta entistä raskaamman. Tuntuu kuin matkaisimme ajassa taaksepäin, kohti yhä epäoikeudenmukaisempaa luokkayhteiskuntaa. Päätöksen tekoa, jossa tehdään kovia leikkauksia kaikkein heikoimmilta ja haavoittuvimmassa asemassa olevilta, koska on “pakko”, koska on “valtion velka” ja “välttämättömyys”, mutta sitten yhtäkkiä löytyykin rahaa veronalennuksiin, jotka hyödyttävät eniten rikkaita. Tämä toimintatapa lisää epävarmuutta, vahvistaa eriarvoisuutta ja heikentää luottamusta poliittisiin päättäjiin.

Uuden kuntapäättäjän näkökulmasta huolestuttaa, miten hallituksen päätökset heijastuvat suoraan kuntien arkeen ja palveluiden järjestämiseen. Esimerkiksi hallitus on luvannut 100 miljoonan euron panostuksen oppimisen tuen uudistamiseen, mutta samaan aikaan kehysriihessä leikataan 75 miljoonaa euroa kuntien valtionosuuksista. Koska kunnan suurin menoerä on juuri sivistystoimi ja koulutus, nämä leikkaukset osuvat suoraan kouluihin ja oppilaisiin. On vaikea puhua aidosta panostamisesta, jos toisella kädellä luvataan ja toisella otetaan pois.

Tämä tilanne nostaa esiin myös kysymyksen valtuustotyöstä: miten pääsemme ensi kaudella yhteisymmärrykseen siitä, että osa valtuutetuista on ilmoittanut vastustavansa kunnallisveron korotuksia, vaikka samanaikaisesti kampanjateemoissa on korostettu laadukasta koulutusta ja sen riittäviä resursseja. Valtionosuuksien leikkaaminen nostaa väistämättä painetta kuntien veroprosenttien korotuksiin, jos haluamme pitää kiinni palveluiden laadusta. Näitä ristiriitaisia tavoitteita ei voi ratkaista ilman rehellistä ja arvopohjaista keskustelua siitä, mitä pidämme kunnassa tärkeänä ja mihin olemme valmiita sitoutumaan.

Suomessa hyvinvointiyhteiskunta perustuu oikeudenmukaisuuteen ja yhteiseen vastuuseen. Julkisten palveluiden vahvistaminen, laadukas koulutus ja eriarvoisuuden vähentäminen ovat asioita, joista en halua tinkiä. Meidän pitää huolehtia, että päätöksiä tehdään johdonmukaisesti ja läpinäkyvästi. Verotuksen ja julkisten panostusten oikeudenmukaisuus ei ole vain tekninen asia, vaan se kertoo paljon siitä, millaista yhteiskuntaa olemme rakentamassa.

Toivon todella, että keskustelu verotuksesta, koulutuksesta ja hyvinvoinnista ei jää tähän. Yhteiskuntamme vahvuus mitataan sillä, kuinka hyvin pidämme huolta kaikkein haavoittuvimmista. Kunnissa joudutaan nyt päättämään miten hallituksen tekemiä päätöksiä lähdetään kompensoimaan, ovatko veronalennukset tärkeämpiä kuin julkiset palvelut, tasa-arvo, laadukas koulutus ja ihmisarvoinen elämä kaikille.

Kirkkonummen vasemmistolla ja demareilla on tapana vappuisin, ennen työväen vappujuhlaa, muistaa vakaumuksensa puolesta kaatuneita punaisten haudalla Masalassa. Tällä kertaa minä sain kunnian pitää pienen puheen haudalla.

Hyvät toverit,
Tänään seisomme täällä, punaisten haudalla, kunnioittaen niitä, jotka taistelivat ja antoivat elämänsä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Meidän tehtävämme on vaalia heidän perintöään, erityisesti nyt, kun näemme luokka- ja tuloerojen valitettavasti syvenevän.

Eriarvoisuus kasvaa, ja sen mukana tulevat epävarmuus, pelko ja levottomuus. Ihmisten huoli omasta ja perheen pärjäämisestä kasvaa. Historia on opettanut meille, kuinka vaarallista on, kun yhteiskunta jakautuu ja kuilu syvenee niin suureksi, ettei toisia enää ymmärretä. Näinä aikoina onkin tärkeämpää kuin koskaan, että me toverit seisomme yhtenä rintamana. Meidän on yhdessä työskenneltävä yhdenvertaisemman tulevaisuuden puolesta – tulevaisuuden, jossa ei tarvitse pelätä nälkää, sairautta tai hätää, vaan jossa kaikilla on mahdollisuus elää hyvää elämää, itselleen ja yhteisölleen arvokkaana.

Tämä on meidän aikamme, meidän vuoromme taistella. Vaikka nykyhetki on vaikea, niin yhdessä meillä on muutosvoimaa. Toiminnallamme on merkitystä, sillä juuri meidän aktiivinen ja määrätietoinen työmme luo toivoa. Yhdessä voimme rakentaa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, tulevaisuutta, joka on parempi meille kaikille.

Olkoon tämä päivä muistutus siitä, että vaikka maailma ympärillämme on epäoikeudenmukainen, meillä on voimaa vaikuttaa siihen. Meidän on oltava toistemme tukena, matkalla kohti parempaa huomista.

Kiitos luottamuksesta

Lämmin kiitos kaikille teille, jotka annoitte äänenne minulle. Luottamuksenne teki mahdolliseksi sen, että minut valittiin Kirkkonummen kunnanvaltuustoon 158 äänellä ja varavaltuutetuksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle 354 äänellä. Tämä oli upea tulos paitsi minulle henkilökohtaisesti, myös Kirkkonummen Vasemmistolle. Saimme toisen paikan valtuustoon ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008.

Olen aidosti kiitollinen jokaisesta äänestä ja siitä tuesta, jonka sain. Kiitos, että uskoitte arvoihini ja tavoitteisiini. Lupaan tehdä kaikkeni edistääkseni yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia niin Kirkkonummella kuin koko alueellakin.

Ensikertaa ehdolla olevan vaalikampanja

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin ehdolla missään vaaleissa. Matka oli täynnä oppimista, yllätyksiä ja uuden opettelua. Uutena ehdokkaana moni asia tuli vastaan ensi kertaa, kuten se, mihin oikein kannattaa panostaa ja miten rajalliset resurssit saa käytettyä mahdollisimman viisaasti.

Kampanjan aikana kävin jatkuvaa sisäistä kamppailua siitä, teenkö oikeita asioita, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Vertaaminen muihin oli väistämätöntä, ja riittämättömyyden tunne kulki mukana lähes koko ajan. Aina tuntui, että voisi tehdä enemmän, paremmin tai isommin. Silti ajattelen, että tein niin paljon kuin pystyin ja osasin. Annoin kampanjalle kaikkeni. Pieni jossittelu toki nousee mieleen, sillä aluevaltuustopaikka jäi lopulta aika pienestä kiinni. Mutta se kertoo myös siitä, kuinka moni teistä uskoi minuun. Se merkitsee valtavasti.

Päädyin keskittymään siihen, missä koen olevani vahvimmillani. Kirjoitin blogiin, paikallislehteen ja someen. Lisäksi lähdin mukaan sinne, missä ihmiset liikkuvat. Vasemmiston vaalibiilillä kiersimme lähiöitä ja juna-asemia, ja juuri niissä hetkissä syntyivät kampanjan parhaat keskustelut. Oli erityisen hienoa, kun jotkut teistä tulitte teltalle ihan varta vasten juttelemaan ja kysymään kantaani juuri teille tärkeisiin asioihin.

Pidin myös hienoina kokemuksina niitä muutamia vaalipaneeleja, joihin sain osallistua. Niissä pääsi esittelemään omia ajatuksia laajemmin ja kohtaamaan sekä muita ehdokkaita että aktiivisia kansalaisia yhteisten teemojen äärellä.

Yksi suurimmista yllätyksistä oli kampanjan kustannukset. Aluksi arvioin käyttäväni noin 500 euroa, mutta lopulta summa lähes kaksinkertaistui ja budjetti nousi 1147,59 euroon. Suurin osa oli omia varojani, mutta sain myös muutamia tärkeitä lahjoituksia (300e). Kiitos jokaiselle tukijalleni.

Suurin yksittäinen menoerä oli ilmoitus paikallislehdessä, joka maksoi 454,86 euroa. Seuraavaksi eniten käytin rahaa somemainontaan, yhteensä 448,42 euroa. Loput 244,31 euroa menivät 2100 esitteen painattamiseen. Kaikki panostukset olivat omalla tavallaan merkittäviä, mutta uskon, että suurimman vaikutuksen tekivät ne aidot kohtaamiset, joissa sain pysähtyä, kuunnella ja keskustella teidän kanssanne.

Vaalipäivä ja tunteet pintaan

Ennakkoäänestyksessä tunnelma oli juhlallinen. Äänestin itseäni ja tarkistin numerot monta kertaa. Teki mieli kertoa kaikille vastaantulijoille, että hei, äänestin muuten itseäni. Aika huikeaa!

Sydäntä lämmitti myös se, kun sain “Äänestin sinua” viestejä ihmisiltä, joita en edes tuntenut. Jokainen viesti sai silmät kostumaan. Tuntui valtavan arvokkaalta, että joku halusi antaa ainoan äänensä juuri minulle.

Vaalivalvojaisissa Kirkkonummen Vasemmiston kanssa tunnelma oli jännittynyt ja innostunut. Ennakkoäänissä sain ryhmämme eniten ääniä, enkä ollut uskoa silmiäni. Ilta toi paljon tunteita: iloa omasta ja ryhmän onnistumisesta, mutta myös surua niiden upeiden ihmisten puolesta, jotka eivät tulleet valituiksi. En ollut osannut varautua näin ristiriitaisiin tunteisiin.

Tästä eteenpäin

Aluevaltuustotyö on jo käynnistynyt. Luottamuspaikkaneuvottelut ovat meneillään ja perehdytys alkaa. Kirkkonummen kunnanvaltuustosta odottelemme vielä aikatauluja, mutta oma valtuustoryhmämme kokoontuu pian ensimmäistä kertaa.

Edessä on paljon uutta opittavaa, mutta myös intoa ja motivaatiota. Haluan tehdä parhaani, jotta äänestäjieni luottamus palkitaan. Jos haluat seurata matkaani tarkemmin, kurkkaa Instagramiini. Sinne päivitän kuulumisia matkan varrelta.

Tämä on ollut huikea alku. Kiitos, että kuljitte tämän matkan kanssani. Nyt jatketaan yhdessä eteenpäin.

PS. Jos tunnet varakkaita vasemmistolaisia, jotka etsivät sopivaa sponsoroitavaa eduskuntavaaleissa, slaidaa inboksiin.