Riikka tarjosi omassa blogissaan mahdollisuutta vieraspostaukseen ja tartuin tilaisuuteen! Aivan mahtavan hauska idea jota toivon voivani hyödyntää täällä omassa blogissani jossakin vaiheessa. Ennemmin tai myöhemmin. Miltä kuulostaisi, olisiko ideaa?
Halusin kirjoittaa jostakin asiasta, mistä minulla olisi jotakin sanottavaa ja omakohtaista kokemusta. Ja ehkä vielä jostakin sellaisesta aiheesta, joka saattaisi askarruttaa Riikan blogin lukijoita, joiden oletan olevan lapsellisia ihmisiä.
Todettakoon tähän heti alkuun, että minulla on neljä lasta. Vanhin heistä on 11, nuorin kuusi. Olemme siis pitäneet yllä tiukkaa tahtia. Ja ei, kukaan heistä ei ole vahinko. Kiitos kysymästä, tiesimme ehkäisystä ja ei, meillä ei ole uskonnollista vakaumusta asian suhteen. Ei, vaikka meillä ei ole televisiotakaan.
Minä haaveilin kahdesta lapsesta. Halusin saada heidät nuorena, tytön, pojan, rivitalon ja farmariauton. En edes osaa sanoa, missä vaiheessa hairahduin ja poikkesin suunnitelmasta. Olin nimittäin jo päässyt tilanteeseen, jossa minulla oli tyttö, poika ja hatchback.
Kun kerroimme sukulaisille kolmannesta lapsesta saimme onnitteluita ja sukulaiset ja ystävät tuntuivat vielä vilpittömästi onnellisilta. Neljännen kohdalla alkoivat vihjailut. Ei kai enempää?
Iso perhe ei koskaan ollut haaveeni, enkä sellaista koskaan ole suunnitellut. Lapset ovat tulleet yksi kerrallaan, ja lapsi luku on määräytynyt sen perusteella, että se on tuntunut hyvältä. Neljännen jälkeen perheemme on tullut kokonaiseksi. Viidennestä lapsesta ei koskaan ole edes puhuttu.
Minulta kysytään välillä mielipiteitä lapsilukuun. Minulta on turha hakea järkiperusteita asialle. Yhtään lasta, en sitä ensimmäistäkään, ole saanut, koska se on tuntunut järkevältä. Neljä lasta ei ole taloudellinen valinta. Kuusi henkinen perhe tarvitsee kallista lisätilaa niin autossa, kotona kuin lomamatkoillakin. Neljä lasta ei kasva siinä sivussa. Neljä lasta sotkee neljä kertaa enemmän ja tarvitsee neljä polkupyörää, neljät luistimet ja neljä talvihaalaria. Vähintään.
Vaikka en pidäkkään lasten saamista järkiratkaisuna, on se silti elämäni paras päätös. Asia jota en tule katuneeksi edes niinä suurimpina epätoivon hetkinä jolloin pyykkivuoret kaatuvat päälle ja pinna kiristyy nelikon ottaessa matsia keskenään.
Neljä lasta on tuonut elämääni enemmän rakkautta ja onnea kuin saatoin ikinä kuvitella. Olen saanut tutustua mahtaviin tyyppeihin, oppia elämästä ja itsestäni asioita, joiden olemassa olosta en edes ole ollut tietoinen.
Jokainen lapsi on erilainen persoona ja minulla on mahdollisuus seurata jokaisen matkaa aitiopaikalta. Olen saanut jakaa itselleni tärkeitä asioita ja olla mukana jakamassa toisten merkityksellisiä hetkiä. Tärkeää on ollut myös huomata mitä lapset antavat toisilleen. Nelikkomme on tiivis porukka, joka hädän hetkellä kantaa huolta toisistaan. Tämä kävi harvinaisen selväksi kun esikoululainen sai ensimmäisen puhelimensa. Kuudesluokkalainen isosisko itki karvaita kyyneliä, sillä nuorimmaisen puhelimella ei voinut edes pelata mitään. Liian vanhanaikainen puhelin oli kuulemma häpeäksi kaikille.
Hyvää viikonloppua kaikille toivoo, Minna
Meillä on neljä lasta, maaliskuussa syntyy viides ja pakko myöntää, että kuulostipas tutulta! 😉
http://www.perheentuvalla.blogspot.com
Voin kuvitella, että olette törmänneet jos jonkinlaisiin tilanteisiin lapsiluvun tiimoilta! Onnea viidennestä!
Ihana tuo sinun kirjoituksesi…sujuvaa, hauskaa ja elämänmäkuista 🙂 Olette upea perhe!
Meillä on kai 60-70 lukujen "normiperhe", kaksi lasta,tyttö ja poika. Ikäeroa heillä reilut 3,5 vuotta. Ensimmäistä ei mitenkään suunniteltu, sai tulla kun on tullakseen. Toisen kohdalla ehkä sen verran oli suunnittelua, että haluttiin mielellään 2-3 vuotta ikäeroa, joka sitten suurinpiirtein toteutuikin. Niihin aikoihin kolme lasta katsottiin jo suurperheeksi. Meillä oli aina ajatuksena, että kolmas saa tulla jos on tullakseen, mutta kahteen jäi. Molemmat lapset ovat petranneet ja kummallakin on kolme lasta.
Hyvää viikonloppua!
Ihana postaus! Meillä on tällä hetkellä kolme ja omana haaveena olisi vielä joskys se yksi. Eihän se taloudellisesti ole mitenkään päin järkevää, mutta raha on kuitenkin hyvin toissijaista verrattuna siihen mitä lapsiltaan saa. Eikä meidän lapsilta mitään suurta ole koskaan puuttunutkaan, omista menoistaan karsii ennemmin ihan mielellään 🙂 Minusta tuntuu että nykyään kolmeakin lasta pidetään jo lähes suurperheenä, saimme mekin silloin niitä "ei kai enää neljättä" kommentteja hienovaraisesti esitettynä 🙂
Nuorena halusin suurperheen. Elämä ei mennyt niin kuin kuvittelin ja lähempänä kolmeakymppiä totesin, että olen onnellinen ihan yksinänikin enkä ainakaan välttämättä "tarvitse" lasta ollakseni onnellinen. Sitten löysin viimein miehen, mutta kävikin selväksi, että lapsia ei välttämättä noin vain tehdäkään. Nyt on yksi lapsi, mutta kolmen vuoden yrityksen, karmean raskauden, liian aikaisen synnytyksen j a siihen päälle 1,5 vuoden valvomisen jälkeen ei ole tullut mieleenkään edes miettiä toisen yrittämistä.
Minä uskon, että monilla on niin monta lasta kuin sattuma ja olosuhteet ovat suoneet. 🙂
Pyjama
Meillä 6 lasta ja 1 enkelivauva. Vanhin 13 ja nuorin1,3v. Kaikki toivottuja ja omia persooniaan. Nuoresta lähtien toivoin paljon lapsia Ja onneksi toteutui. Sukulaiset vain sanoo, että ei kai enää 🙁
Meillä on neljä lasta, kahdessa "erässä". Isot ovat 17 ja 14, pienet 7 ja 5 vee. Kolme lasta oli haaveissa, mutta kun 2. ja 3. välillä on niin pitkä huilitauko, niin päätettiin kokeilla josko hälle sais kaverin 😉 Sen jälkeen ei ole enää kokeiltu. Näin on hyvä. Huushollissa on monenikäisen lapsen ilot ja murheet eikä elämä ainakaan ole hiljaista tai yksitoikkoista 🙂
Meillä on seitsemän lasta. Vanhin on 11v ja nuorin 2,5kk. Kolmannen odotuksen aikaan en enää saanut onnitteluja vaan alkoi kyselyt vahingosta ym.ikävät vihjailut. Väitmenivät katki muutamaan ihmiseen jotka eivät ymmärtäneet haluamme saada lapsia. Neuvolassa kysytään aina uskonnollisesta taustasta tai udellaan miksi,miksi. Seitsemännen piti olla vimppa mutta miehen kanssa ollaan puhuttu että josko vielä yksi n.4-5v:n päästä jos sitten enää Luoja suo:) Olen todella onnellinen isosta perheestämme joka tosin on kummajainen vähän joka puolella jos muiden ihmisten mielipidettä kysyy koska meitä on niin paljon;)
Minusta on jotenkin täysin kummallista, että joku kehtaa kysellä joltakin lapsiasiaa siihen malliin, että ei kai enää! Minusta on niin henkilökohtainen asia, että siihen ei kenelläkään ole oikeutta ottaa kantaa! Itse en ikimaailmassa kehtaisi niin tehdä. Nykypäivänä lapsista on tullut rasite ja este, sitähän se kai kuvastaa. Onhan niissä työtä ja vastuuta, kuuden lapsen äitinä sen oikein hyvin tiedän. Mutta kyllä se työ ja vastuu jää meidän vanhempien harteille, ei sitä sukulaisten ja ystävien tarvitse kantaa (meidän tapauksessa ainakaan). Itse ainakin antaisin kyseenalaistajien ymmärtää olevansa täysin ääliöitä, jos noin lähestyisivät minua asian tiimoilta. -S
Meidänkin perheessä on neljä toivottua ja rakastettua lasta. En muista että kukaan lähipiiristä olisi päivitellyt viimeisimmän kohdalla.
Vanhin täyttää juuri viisi ja nuorin on saavuttanut 2,5kk iän. Etenkin vanhempi väestö on tullut kauhuissaan kyselemään "ei kai kaikki oo omia?" kun ollaan esim ruokakaupassa.
Aikaisemmin osasin olla vielä kohtelias mutta nyt huomaan jo töksäyttäväni aika suoraan. Ja ei, meilläkään ei ole uskonnollista taustaa..
Miksiköhän esim. terv.hoitajien pitää saada joku perustelu ( esim. uskonnollinen vakaumus) monilapsisuudelle? Miksi sitä ylipäätään pitää jotenkin perustella? Eihän yksi- tai kaksilapsisuuttakaan tarvitse kenellekään perustella.
Kiitos Jenna! Elämä muokkautuu lasten myötä oman näköisekseen. Ihan kaikkeen ei pysty, eikä haluakkaan pystyä. Toisaalta tilalle tulee sellaista, mitä ei koskaan osannut odottaakkaan.
Kiitos Arja! Lapsiluku onkin sellainen, jota ei niin vaan hallita. Meillä on käynyt tuuri, että lapsia on tullut helposti, kaikki eivät näin onnekkaita ole. Ja sinä vasta onnellinen oletkin, kuuden lapsen lapsen mummi 🙂
Olet varmasti oikeassa. Harvan nuoruuden haaveet varmaan toteutuvat monessakaan mielessä. Monesti väliin tulee elämä. Hyvässä ja pahassa, monesti vähän molemmissa. Nauttikaamme siis siitä mitä meillä on.
On teillä kyllä aikamoinen vipinä kotona! Ihanaa, että toiveesi on toteutunut 🙂
Usein nämä kyselijät on vanhempaa väkeä, sellaista, joka on elänyt vielä tilanteessa, jossa lasten tuloa on ollut hankalampaa säännöstellä ja on eletty ehkä kurjemmissa tai ainakin työläämmissä olosuhteissa. Tai ehkä tilanteessa jossa lastenkasvatus vastuu on ollut pelkästään naisella. Sen ikäpolven naisilta olen saanut sääliviä kommentteja, tilanteessa, jossa en sitä todellakaan tarvitse. 🙂
Seitsemän lasta erottuu kyllä varmasti, kun tuntuu että neljä lastakin jo huomataan. Tärkeintä on se, että olet itse onnellinen ja tehnyt perheenne kannalta oikeat ratkaisut. Niitä ei kukaan muu voi tietää. Iloitkaa toisistanne! 🙂
Hahaa! Ei varmasti ole hiljaistatai yksitoikkoista! Sen voin allekirjoittaa!
Siihen kyllä tottuu, ja kun lapset on vähän isompia, niin ei ota kaikkea ihan niin itseensä. Multa kysytään monesti että onko kaikki omia. Vastaan ylpeästi että on. Joka ikinen, kiitos kysymästä. Tsemppiä teille tohon vaippa-aikaan. Siinä meinasi joskus loppua kädet! 😀
Ehkä se osittain on mielenkiintoa asiaa kohtaan. Nykypäivänä on kuitenkin harvinaista että lapsia on enemmän kuin neljä. Vai onko neljäkin jo harvinaista, en tiedä, kun minulle se on niin tavallista! 😀 Mutta ehkä ihmiset oikeasti on vaan uteliaita?
Aivan ihana kirjoitus! Kolme lasta lyhyellä ikäerolla oli unelma. Neljäs, ehkä, ehkä ei. Aika näyttää. 🙂
Kiitos! Ihanaa, että unelmanne täyttyi 🙂 PS. sulla on mahtava blogi 🙂