Hankittiin alkukesästä Bauhaussista edullinen kasvihuone. Intopiukeana koottiin se ja vasta sitten tultiin ajatelleeksi, että kasvihuone tarvitsee jonkunlaisen perustan mille se kiinnitetään. Päätettiin kaivaa nurmikko ylös, lisätä soraa, suodatinkangasta ja hiekkaa, jotta saadaan päälle laatoitus. Haluamme näet kasvattaa kasveja ruukuissa.
Kaikki meni hienosti. Aurinko paistoi. Yhteistyö toimi. Tuli ilta. Ajattelimme jatkaa suraavana päivänä. Seuraava päivä oli sateinen, alkoi tuulla. Huomasin, että muutama katto pala lähti irti. Olin laiska, en tarttunut asiaan. Seuraavaksi ihmettelen kuinka 4,6 neliöinen muovinen huone pyörii pihalla kuin muovikassi tuulen riepoteltavana.
Niinpä oli pakko nousta sohvan nurkasta, mennä ulos pelastamaan se mitä pelastettavissa on. Näytti pahalta, inspiraatio katosi. En enää mielikuvissani kerännyt tomaattisatoa.

Onneksi tuli uudestaan aurinkoinen keli. Katsottiin tuulessa purettuja osia ja ihmeteltiin hetki. Tilanne ei näyttänytkään niin pahalta kuin alunperin oletettiin. Hieman vasaraa ja pihtejä joihinkin kohtiin ja kasvihuone alkoi nousta uudestaan. Nyt jo kokemuksella.

Niin vaan saatiin kasvihuone kasaan. Tällä kertaa kiinnitettiin se hyvin kiinni alustaansa. Toivotaan että kestää.

Kasvihuone bisnekset jatkuvat seuraavaksi laatoituksen tekemisellä. Haaveilen myös itse valetuista betoniruukuista. Toivottavasti kerkeän ennen kasvukauden loppumista!

Mukana menossa tietenkin ylipuutarhuri Martta.

Onko teillä kasvihuoneita? Mitä viljelette siellä? Uskotteko, että ehditään saada mitään kasvamaan ennen sadonkorjuun aikaa?

Hauskaa päivää sinulle!