Mä olen nainen joka rakastaa pakettimatkoja. Lapsuuteni mummolassa suurin hupi oli selata eri matkatoimistojen matkaoppaita ja haaveilla minne matkustaisi, jos voittaisi lotossa. Olen käynyt turrematkoilla ympäri Euroooppaa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassakin. Istunut opastetuilla retkillä ja seurannut värikästä sateenvarjoa paahteisilla raunioilla. Olen kääntynyt oppaiden puoleen lasten sairastuessa ja tilanteessa, jossa hotellihuoneessa ei ollut yhtään sellaista ikkunaa, josta olisi nähnyt ulos.
Työssäni mietin koko ajan mitä kukakin tekee, kuka on töissä, kenellä on lääkäri, onko tilaukset hoidettu, toimivatko aikataulut, päätän pienistä ja isoista asioista. Lomalla rakastan sitä, että välillä suurin ongelma on se, että uidaanko rannalla vai altaalla ja missä sitä syötäisiin. Olen toki tehnyt reppumatkailua ja omatoimilomia, mutta välillä kaipaan lomaa kaikesta päätöksen teosta ja säätämisestä ja silloin maksan siitä, että matkatoimisto tekee osan siitä puolestani. Minulla ei myöskään ole koskaan ollut tarve nähdä asioita, joita kukaan muu länkkäri ei olisi koskaan nähnyt tai olla matkailuni suhteen jotenkin omaperäinen tai persoonallinen. Olen aina ajatellut, että pientä vaivaa näkemällä on mahdollisuus kokea jotakin aitoa myös melko perinteisten turistikohteiden läheisyydessä. Uskon, että kestävä matkailu on avainasemassa, eikä Suomesta nyt vaan ole millään mittapuulla kovin ekologista lähteä etsimään niitä maailman kolkkia, missä turismia ei vielä ole. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tieten tahtoen hakeutuisin suomibaareihin syömään lihapullia, vaan sitä, että yritän löytää itselleni sopivia kompromisseja lomakohteiden suhteen.
Olen elämässäni lentänyt suhteellisen paljon. Työni on sen kaltaista, että lomaillakseen on pakko lähteä pois kotoa. Ja helpoin vaihtoehto on pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata etelän lämpöön. Ilmastoherätyksen myötä olen kuitenkin havahtunut etsimään vaihtoehtoja perinteisille etelän lomille. En haluaisi lentää, mutta haluaisin silti lomaltani helppoutta, uusia kokemuksia ja paikallista eksotiikkaa.
Haluaisin pakettimatkalle Keski-Suomeen
Tai ihan mihin tahansa kotimaan kohteeseen. Kaipaisin hyvää ruokaa, koko perheelle soveltuvia aktiviteetteja ja tunnelmallisen majoituksen. Minusta olisi mielenkiintoista tutustua paikalliseen kulttuuriin ja historiaan, kenties opetella kalakukon valmistusta perinteisin menetelmin tai saunoa aidossa savusaunassa. Kuka yhdistäisi pakettimatkaamme myös retken paikalliseen luontoon? Mikä sivusto suosittelisi kohteita sen mukaan mistä on kiinnostunut, luonto, kulttuuri, shoppailu vai ruoka? Tarjoaisi persoonallisia majoituskohteita ja vinkkaisi mitä nähtävää ja koettavaa lähistöltä löytyy. Pakettimatkaaja voisi valita hakuehtoihin myös sen, onko käytössä oma auto, julkiset liikennevälineet vai peräti vuokra-auto. Sivustolla olisi suomen kartta, josta aukeaisi erilaisia matkavaihtoehtoja.
Rantaloma Yyteriin! Gurmee kävely Turun keskustassa! Koe Itä-Suomen vaarat! Talviurheilua Rukalla! Turisti valitsisi itselleen sopivimman vaihtoehdon ja omatoimisuuden asteen. Joku toimittaisi valmiin rungon lomalle, josta voisi valita itselleen sopivia aktiviteetteja. Maanantaisin karjalanpiirakka koulu ja keskiviikkoisin vaaravaellus. Lauantaina pääsisi lypsämään kyyttöjä. Tai kokeilemaan leipäjuuston tekemistä. Haluaisin, että karttaan olisi merkitty parhaat pysähdyspaikat, paras kermainen kalakeitto ja salainen uimaranta.
Olisi mahtavaa jos Hassen siivellä löytäisi uusia kiinnostavia kotimaankohteita jopa keskellä harmainta marraskuuta. Firman slougani voisi olla: Vaihda rannat räntään – Kaamos matkat löytää helmiä harmaasta.