Tunnustaudun tässä heti alkuunsa kahvin rakastajaksi. Jokainen aamuni alkaa kahvilla. Hyvällä kahvilla. Kahvin suhteen minua voisi kutsua jopa nirsoksi. En kelpuuta mukiini mitä tahansa juhlamokkaa, vaan suosin vähän tummempaa paahtoa.

Kävin kuitenkin jokin aika sitten vierailulla (taas! Tämä on jo toinen kerta) Helsingin punavuoressa sijaitsevassa Kaffa roasteryssä. Koko vierailu sai alkunsa Instagramissa, jossa olen seuraillut Kaffan meininkejä jo pidempään. Ehdotin josko pääsisimme tutustumaan kahviyritykseen uudemman kerran, sillä ensimmäinen kiekka meni ensi ihmettelyn piikkiin. Silloin hankin meille Aeropress keittimen, nyt ajankohtaiseksi oli tullut oman kahvimyllyn hankinta.

Kaffan paahtimon yhteydessä toimii kahvila, jonka lasiseinien läpi pääsee kuka tahansa ihmettelemään kahvinpaahtoprosessia. Kannattaa suunnata aamukahville, jos mielii nähdä paahtimon täydessä työntouhussa. Paahtimon yhteydessä on myös tila jossa voi pitää cuppinkeja eli kahvimaistajaisia, myymälä, jossa myydään kahvilaitteita sekä yrityksille, että kotitalouksille sekä koulutustilaa.

Itselleni kahvissa on tärkeää maun lisäksi ekologisuus ja eettisyys. Olen aikaisemmin ollut hyvin tarkka siitä, että juomani kahvi on reilun kaupan sertifikaatin saanutta kamaa. Kaffan kahveilla ei reilun kaupan sertifikaattia ole, mutta heillä on tarjota viljelijöille jotakin parempaa. Kaffan oma Kaffa handshake tarjoaa kahvin viljeliöille mahdollisuuden saada reilun kaupan kahvia parempi hinta omasta sadostaan. Kun viljelijät satsaavat kahvin laatuun, myös siitä maksettu hinta nousee. Kaffa tekee myös paljon yhteistyötä paikallisesti tuotannon kehittämisen suhteen.  Tuotteen laatu ja työntekijöiden olot käydään tarkistamassa paikan päällä.

Kahvi on intohimo, jonka jaamme tuhansien suomalaisten kanssa. Haluamme olla aktiivisesti mukana suomalaisen kahvikulttuurin kehittämisessä. Tärkeintä on aina kahvin hyvä maku, mutta näemme myös kahvin alkuperän jäljitettävyyden oleellisena osana toimintaamme. Ostammekin raakapavut aina mahdollisimman suoraan viljelijältä, jotta voimme taata kahvin laadun ja eettisyyden. –Kaffa

Vierailu Kaffassa avasi kahvin maailmaa taas vähän enemmän. Vaikka olen edelleenkin tumman paahdon ystävä, haastoin itseni kohtaamaan myös ennakkoluulottomasti vaaleammat paahdot. Vaalea paahto ei yllättäen tarkoitakaan kitkerää sivumakua vaan jopa hedelmäisiä aromeita! Opin, että kahvit ovat vähän kuin viinejä. Niiden makuun vaikuttaa paahtoasteen lisäksi myös alkuperä. Eri maiden kahveissa on erilaiset fibat. Ja mitä tummempi paahto on, sitä enemmän se peittää kahvin omia aromeita. Vaalean paahdon ystävien on siis oltava vielä tarkempana kahvin laadun suhteen!

Kolme askelta parempaan kahviin

        1. Osta laadukasta kahvia. Hyvä laatuinen kahvi maistuu hyvältä. Huono laatuisesta kahvista ei saa hyvän makuista millään konstilla. Hyvä kahvi on poimittu käsin, sillä kahvipavut kypsyvät eri aikoihin. Raa’at, yli kypsät ja vialliset pavut vaikuttavat kahvin makuun, mutta laskevat kahvin hintaa. Suomalaisessa kahvissa usein maistuva kitkeryys ei kuulu hyvään kahviin.
        2. Jauha pavut itse. Tuoreus on avain asemassa hyvässä kahvissa. Tuoreessa kahvissa ovat jäljellä kaikki aromit ja maut. Kiinnitä myös huomiota siihen koska kahvi on paahdettu. Kahvi on parhaimmillaan noin kuukauden sisällä paahtamisesta. Jauha pavut oikeaan karkeuteen keittimestäsi riippuen.
        3. Siivoa keittimesi. Puhtaus on puoli ruokaa myös kahvinkeitossa.

Tässä pieni video meidän metsäsumpeista. Kaffet tarjosi Kaffa Roastery.