Itse tehty kebab lisukkeineen on aikaa vievä, mutta helppo tekoinen ruoka, joka varmasti maullaan päihittää lähipizzerian vastaavan tuotteen. Kebabin kaveriksi tehdään maukas kebabkastike ja raikas jogurrtikastike, sekä kirpsakka kaalisalaatti.

Itse tehty kebab | kebu | pitaleipä | kebabkastike

Itse tehty kebab lisukkeineen oli 14 -vuotiaan poikani syntymäpäivä ruokatoive. Tai jos tarkkoja ollaan, niin itse tehty taisi puuttua siitä alkuperäisestä toiveesta. Olemme kuitenkin joskus vuosia sitten tehneet itse kebabia, joten tiesin sen olevan mahdollista. Ja sain markkinoitua idean teinillekin.

Itse kebab valmistuu helposti, kunhan tekemisen malttaa aloittaa tarpeeksi aikaisin. Ja onneksi aloitettiin, sillä totta kai sinä hetkenä, kun oli alle tunti vieraiden saapumiseen, kämppä hävityksen kauhistus, ruoka puoli tiessään valmistumassa, tulee miehelleni hälytys ja alle minuutissa hän on häipynyt. Voin kertoa, että vaikka olenkin ylpeä miehestäni, joka vapaa-ajallaan auttaa muita ihmisiä, eläimiä ja luontoa, niin aina nämä äkkilähdöt eivät suoraan sanottuna riemastuta.

Kuiva alkukesä on näkynyt VPK harrastajan perheessä nopeina suunnitelmien muutoksina. Mieheni on ollut mukana sammuttamassa isompia ja pienempiä metsäpaloja, joista suurin osa on aiheutunut ihmisen varomattoman toiminnan seurauksena. Meillä on siis otettu sateet kiitollisina vastaan!

Tämä keissi päättyi niin, että söimme ensin jälkiruuan ja vasta illalla,  miehen kotiuduttua keikalta nautimme kebabia. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Itse tehty kebab | kebu | pitaleipä | kebabkastike

Itse tehty kebab

Kebabliha

2 kg vähärasvaista naudanjauhelihaa
n. 1.5 rkl suolaa
4 rkl mustapippurirouhetta
2 tl savupaprikajauhetta
1 tl maustepippuria
2 tl juustokuminaa eli jeeraa
5 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 tl chilijauhetta
3 rkl oliiviöljyä

Sekoita suola, mausteet ja öljy keskenään tasaiseksi tahnaksi. Laita jauheliha taikinakoukuilla varustettuun yleiskoneeseen tai tehosekoittimeen.
Lisää maustetahna ja vaivaa jauhelihaa 15-20 min tai niin kauan että sen rakenne muuttuu tasaiseksi ja sitkomaiseksi.

Muotoile massasta ranteen vahvuinen pötkö. Taita folio kaksinkerroin ja kääri lihapötkö tiiviisti folion sisään. Paista lihapötköä 100-asteisessa uunissa neljä tuntia. Paistamisen jälkeen anna pakettien jäähtyä kokonaan. Alkuperäinen ohje: Tinskun keittiö

Kebabkastike

1 sipuli
1 paprika
1 prk pieni purkki tomaattipyrettä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
4 rkl siirappia
2 rkl sinappia
2 rkl balsamicoa
2 tl basilikaa
2 tl oreganoa
2 tl rouhittua mustapippuria
1 tl chiliä
2 dl öljyä

Pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä hetki tilkassa öljyä. Pilko paprika, lisää mausteet. Aja monitoimikoneen silppuriterällä ainekset sekaisin ja lisää öljy joukkoon pikkuhiljaa valuttaen. Anna sekoittua hetken. Jos haluat tasaisemman kastikkeen, käytä sauvasekoitinta. Alkuperäinen ohje: Snellman

Jogurttikastike

2 dl turkkilaista jogurttia
0,5-1dl valkosipulimajoneesia
pieni kurkku raastettuna ja valutettuna

Sekoita ainekset yhteen, maista, lisää tarvittaessa ripaus suolaa ja pippuria.

Kaalisalaatti

500 g varhaiskaalia
½ dl väkiviinaetikkaa
1 rkl sokeria
½ tl suolaa

Raasta valkokaali karkeaksi raasteeksi. Pane kaali, väkiviinaetikka, sokeri­ ja suola kannelliseen säilytysrasiaan. Ravista ­voimakkaasti ja nosta jääkaappiin maustumaan vähintään puoleksi ­tunniksi.
Itse tehty kebab | kebu | pitaleipä | kebabkastike

Tsekkaa myös italialaisten hodareiden ohje.