Blogirinkiläisenä minulle tarjottiin mahdollisuutta osallistua yhteistyöhön, jossa pääsin kokeilemaan New Nordic luontaistuotteita. Meillä oli mahdollisuus kokeilla Hair Volume, Melissa Dream ja Clear Brain valmisteita. Lähdin hyvillä mielin kampanjaan mukaan, sillä kärsin alku vuodesta pahoista univaikeuksista, joihin olin kiinnostunut löytämään lääkkeetöntä apua. Olen muutenkin avoin kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja silloin kun perinteinen lääketiede ei ole onnistunut minua auttamaan. Ajattelen ettei se ota jos ei annakkaan. Tällä kertaa olen ollut positiivisesti yllättynyt tuotteiden tehosta!

Stressi ja hiustenlähtö

Stressi ja hiustenlähtö

Äitini tapaa sanoa, että stressaantuneena minulla alkavat hiukset harventua. Ei järin imartelevaa, mutta pakko kai se on uskoa, jos äiti kerran niin sanoo. Ja totta puhuen huomaan, että stressitason noustessa alkaa päänahka ikävästi pilkottamaan harvenevien hiusten seasta. Sangen kiusallista etten sanoisi. Vanhuus ei tule yksin! Onkohan olemassa tukiryhmiä varhaiskeski-ikäisille?

Asian puolesta puhuu myös tiede, sillä stressi ja hiustenlähtö ovat yhteydessä toisiinsa. Edellä mainittujen uniongelmien takia olen alku vuodesta kiinnittänyt erityistä huomiota elämässäni oleviin stressitekijöihin, unen ja ravinnon laatuun ja määrään, sekä erityisesti ruutu aikaan. Näiden perinteisten konstien tueksi otin myös New Nordikin luontaistuotteet.

Olen käyttänyt Hair Volume tuottetta nyt muutaman kuukauden ja olen tuloksiin tyytyväinen. Hiukset näyttävät paksuilta ja hyvinvoivilta, eikä hiuksia jää harjaan samalla tavalla kuin ennen. Ja mikä muukaan olisi parempi mittari kuin oma äitini, joka ei ole huomautellut ohenevista hiuksista, joten voisin sanoa, että tutkitusti toimii!

Muiden bloggaajien kokemuksia New Nordic tuotteista pääset lukemaan täältä.

Stressi ja hiustenlähtö

Stressi ja hiustenlähtö
Huomaa runsas hiusmäärä ja stressittömän näköinen koehenkilö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisältö:

Hair Volume™ tabletit tukevat normaalia hiustenkasvua ja lisäävät niiden tuuheutta sekä vähentävät hiustenlähtöä. Tablettien ainutlaatuinen bioaktiivinen ravinneyhdistelmä ravitsee ja aktivoi hiusta sisältäpäin. Hair Volume sisältää omenauutetta, jossa on luonnolista proantosyanidi B2 flavonoidia. Biotiini ja sinkki ylläpitävät hiusten hyvinvointia, kupari tukee hiuksen omaa luonnollista väritystä vähentäen hiusten ennenaikaista harmaantumista.

New Nordic tuotteita voit hankkia seuraavista paikoista: New Nordicin verkkokauppa, luontaistuotekaupat, LIFE-ketju, Luontaistuntija-ketju, Terveystieto-ketju ja Sokos

Stressi ja hiustenlähtö

Arvonta

Blogini lukijoilla on myös mahdollisuus voittaa itselleen kokeiluun yksi paketti Hair Volume™ tabletteja. Kommentoi tähän postaukseen miten sinä hallitset stressiä. Arvonta-aika on 10.8-17.8.2016. Laitathan mukaan toimivan sähköpostiosoiteen.

 

Yhteistyössä: New Nordic ja Blogirinki

S_hk_postiliite