Tai näin minulle on kerrottu. Itse pääsin asiaa todistamaan viime viikonloppuna kun astuin ensimmäistä kertaa elämässäni purjeveneeseen. Kyseessä oli partioelämys, kiitos hyvin tehdystä työstä. Mukana oli eri-ikäisiä partiolaisia, nuorimmat rippikoulu iässä ja me vanhemmat sitten jo vähän sen ylittäneitä.

Lähdimme liikkeelle Kulosaaresta ja päädyimme kauppatorille. Ilma suosi, aurinko paistoi täydeltä taivaalta lukuun ottamatta muutamaa pientä kesäsade kuuroa. Tuultakin oli sen verran, että tälläiselle maakravulle vauhti tuntui kovalta ja kallistukset hurjilta.

Hauskinta tälläisissä tilanteissa on se, että ikäerot tasoittuvat. Ei ole väliä onko siitä riparista vuosi vai kaksikymmentä vuotta, kaikilla on hauskaa ja jokainen voi oppia jotakin uutta. Olen töissä ohjaajan roolissa ja partiossa on kyse tavallaan myös ohjaamisesta. Nuorten kanssa ohjaajuus on kuitenkin erilaista. Ehkä parhaimmillaan vain läsnäoloa. Tai siitähän ohjaajuudessa oikeastaan aina on kyse. Läsnäolosta ja kohtaamisesta.

Oikeastaan jäin miettimään pidemmäksi aikaa mikä erottaa työminäni ja partiominäni toisistaan. Kummassakin on kyse ohjaamisesta, ihmisten kohtaamisesta ja läsnäolemisesta. Asiakas on eri, mutta itse vuorovaikutus ei oikeastaan niinkään. Ihminen on aina ihminen.

Ehkä ero on vain ympäristössä jossa toimitaan. Partiossa ollaan vapaa-ajalla, tavoitteet toiminnalle ovat erilaiset. Partion arvot ja menetelmät tekevät partiosta partion.

Kaikkea sitä jääkin pohtimaan. Toisaalta olen juuri suorittamassa KO-Gi kurssia, jonka aikana on tarkoituskin pohtia partion perusteita ihan A:sta Ö:hön. Miksi partio on partiota, mikä tekee partiosta partion, mikä on hyvää partiota, miten partiota voisi kehittää?

Yllättävää miten antoisaa vapaaehtoistyö nuorten järjestössä voikaan olla. Vaikka edelleenkin saatan mutista hinnasta.  Toisaalta, ei ole olemassa ilmaisia lounaita.

Onko kukaan teistä harrastanut partiota tai harrastaako edelleen?

Mutta meikäläinen suuntaa pian kokan kohti Turkua, ihan muihin kuin partio juttuihin. Ensi viikonloppuna järjestetään nimittäin Matka Luovuuteen tapahtuma. Ulkomaiset vieraamme saapuvat jo huomenna, joten ohjelmassa on kuulumisten vaihtoa, hyvää ruokaa ja paljon naurua!