Kyllä sen ymmärrän.
Lapset olivat viime viikonlopun vanhempieni kanssa kylpylässä Virossa. Oikeastaan jo perjantaista lähtien, kun kaikki ottivat yhden päivän lomaa koulusta reissun takia. Olin itse poissa koko sunnuntai illan. En siis ollut maanantai aamuna nähnyt lapsiani kolmeen päivään.
Heräsin aamulla ihan pirteänä ja herätin lapset hyväntuulisena uuteen aamuun. Laittelin kahvit kiehumaan ja nostelin aamupalatarvikkeet esille. En tarkalleen ottaen tiedä missä kohtaa alamäki alkoi, mutta siinä vaiheessa kun huomasin näin käyneen ei mitään enää ollut tehtävissä.
Yksi lapsista ei löytänyt housuja, joten hän päätti olla ilmoittamatta siitä kenellekkään ja mönkiä sen sijaan takaisin sänkyyn. Yhden paita oli märkä, koska se oli unohdettu ripustaa kuivumaan. Kouluun ei voinut mennä missään muussa paidassa, joten esiteini lähtee kouluun märässä paidassa tai ei ollenkaan. Yksi haahuilija ei sadannesta kehoituksesta huolimatta alkanut pukea ulkovaatteita. Yhdellä oli koulussa tietenkin kaiken kukkuraksi herkkupäivä, jonka eväitä ruvettiin taikomaan samaan aikaan kun yhtä käsketään sadatta kertaa aamupalalle esiteini vaiheidensa keskeltä, yhtä houkutellaan alas sängystä ylipäätään lähtemään kouluun, yhtä motivoidaan pukemaan ja yhtä rauhoitellaan, ettei se enää enempää ärsyttäisi niitä muita, jotka yrittävät selviytyä.
Lopputulos oli se, että kaikki lapset lähtivät itkien kouluun. Kun lopuksi yritin rauhan eleenä toivottaa hyvää koulupäivää, niin vanhin poikani katsoo minua silmiin ja sanoo “äiti, tää on sun syytä”.
Eläköön hyvä vanhemmuus.
Ihan naurattaa ja itkettää. Kuulostaa niin tutulta, lohduttaa että jossain muuallakin käy näin 🙂 Huomenna ehkä vähän huonompi aamu!
Kuulostaa kovin tutulta vaikka meillä onkin vielä pienemmät lapset..
Tuttua meininkiä, vaikka meillä ei esiteiniä vielä olekaan. Tuttua on ainakin se, että kaikki, minä mukaanlukien, itkevät kun päästään ovesta ulos… Aamut on joskus ihan kaameita! Vaikka nyt naurattaakin se säätö kun sitä ajattelee :).
Toivotaan parempaa aamua, eikös niin? 🙂 Se on kummallista miten joinakin aamuina, kuten tänään, kaikki vaan sujuu smootisti omalla painollaan, ilman mitään ongelmia. Tosin, me hankittiin eilisen taistelun jälkeen lastenhuoneisiin sarastuslamput herättämään!
Lähtemisten vaikeus varmaan yhdistää monia lapsiperheitä. Tai jos tarkkoja ollaan, niin eiköhän lähtemisen vaikeus ole ihmiskunnan yhteinen ongelma.
Kumpa pystyisi näkemään sen komiikan siinä tilanteessa! Se jo laukaisisi koko negatiivisen kierteen 🙂
Voi ei! Miten toi kuulostaakaan niin tutulta! =D
Onneksi aamut ovat alkaneet sujua paremmin ja meillä väännetään enemmän heti koulun jälkeen. Ipanat kun tsemppaavat itseään koulussa koko pitkän päivän niin kotona se saa sitten purkautua äidille. Eilenkin juttelin pojan kanssa lähes tunnin siitä, miksi koulua ylipäätään käydään ja miksi koulussa ei oppilaat saa itse päättää mitä tekevät. "Koulutehtävät on ihan tyhmiä" totesi herra 11-v.
http://unelmaonnellisuudesta.blogspot.com/
Juu, piti kirjoittaa että huomenna ehkä vähän vähemmän huono aamu 🙂 Mutta sitä saa mitä tilaa ja meillä tämä aamu oli vielä huonompi kuin eilinen ja tiedän että huominen on vielä huonompi kun kaikki on lähdössä samaan aikaan.
Voi ei! Nyt kato vaan käännät ajattelu mallin siihen suuntaan, että huomenna on pakko mennä paremmin, koska pohja kosketus on jo otettu!
Koulun jälkeisistä "rauhallisista" hetkistä läksyjen parissa voisi kirjoittaa kokonaan oman stoorinsa. Tsemppiä!