Mikä on päivän väri? No pinkki tietenkin! Muistan kun esikoistyttäremme syntyi. En juuri perustanut vaaleanpunaisesta tai sen puoleen pinkistäkään. Hänet puettiin maanläheisiin sukupuolineutraaleihin sävyihin. Muistan, että luomupuuvillaisia vaatteita ei juuri ollut saatavilla tai jos oli ne olivat kaikki värjäämättömiä, kellertävän ruskeita vaatteita. 
Lasten kasvaessa (ja perhekoon sen mukana) suhteeni lasten vaatteisiin muuttui. Kun aikaisemmin jaksoin etsiä mieleisiä vaatteita sekä netistä, että erilaisista pienistä puutiikeista aloin kaivata helppoutta. Ja neljän lapsen myötä myös edullisuutta.
Lasten vaatteiden ostamiseen iän myötä vaikuttaa myös lasten oma maku. Nuorin tyttäreni rakastaa värejä ja etenkin pinkkiä, kuten kuvasta näkyy. Sukupuolineutraalit värit ovat liian pliisuja hänelle. Hän haluaa kirkkaita värejä!
Olen sukupuolineutraalin kasvatuksen kannalla. Ajattelen että sekä tytöt että pojat voivat tehdä kaikkea, pukea päällensä mitä haluavat, leikkiä mitä haluavat ja harrastaa mitä haluavat sukupuolesta riippumatta. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että omien lasteni kohdalla tietyt stereotypiat pitävät paikkansa. Poikani oppi pöristelemään autoleikeissä kauan ennen kuin hän puhui mitään muuta, tyttäreni rakastaa pinkkiä ja prinsessa hameita. Toinen poika pukeutuu isänsä tavoin mieluiten mustaan ja vanhin tyttäreni haluaa ehdottomasti pitkät hiukset. Silti hän ainona tyttönä luokaltaan valitsi puutyöt ja luistelee mielummin hokkareilla. Pojat innostuvat askartelusta siinä missä tytötkin ja opettelevat mielellään yksikertaista ruuanlaittoa ja leivontaa. Kaikki lapset ajavat radio-ohjattavilla autoilla, kiipeilevät puissa ja leikkivät vakoojaa ja kotileikkejä.

Päiväkoti-ikäisenä lapsi alkaa huomata ympäristöstä tulevat odotukset. Tai hyvin pitkälti tämä on lapsi kohtaista. Päiväkoti on kuitenkin monelle sellainen reality check, ettei paremmasta väliä. Yht äkkiä perhosista, kukista ja hevosista on tullut tyttöjen juttuja ja autoista, koneista ja tiikereistä on tullut poikien juttuja. Käsittämätöntä. Mikä tekee jostain tietystä eläimestä tyttöjen tai poikien jutun? Kuka määrittelee tietyt kasvit sukupuoliryhmiin? Me aikuiset teemme niin.

Historian valossa hevoset ovat miesten juttuja. Perhosiakin ovat etupäässä keräilleet miehet. Leipuri ja eläinlääkäri tuppasivat vielä 50 vuotta sitten olemaan miesten ammatteja. Naiset ovat koneissa suhteellisen uusi tuttavuus, mutta tyttöjen on helpompaa astua “poikien alueelle” ilman leimaantumista kuin toisinpäin. Mikä sekin on meidän aikuisten opettama malli.

Mä taistelen henkisesti näitä stereotypioita vastaan. En suostu ajattelemaan, että tietty väri olisi enemmän tyttöjen kuin joku toinen. Mutta jos lapsi rakastaa pinkkiä, niin minkäs sille teet?

Ulkoisten merkkien sijaan olen kasvatuksessa pyrkinyt panostamaan asennekasvatukseen. Sukupuoli ei määrittele sitä mitä voit tehdä tai olla tekemättä. Sinä määrittelet sen. Jos tykkäät pinkistä se hyvä! Jos tykkäät barbeista, se on hyvä! Jos tykkäät ajaa radio-ohjattavia autoja, sekin on hyvä! Susta voi tulla palomies tai lentäjä, tai eläintenhoitaja tai leipuri. Tai esikouluntäti. Susta voi tulla ihan mitä vaan sä haluat. Se vaatii määrätietoisuutta, periksiantamattomuutta ja ahkeraa työntekoa, mutta sukupuolesta se ei ole kiinni.

Tärkeää on myös saada nauttia siitä että on tyttö tai poika. Ja juuri hyvä sellaisena kuin on. Sukupuoli pitäisi nähdä mahdollisuutena rajoittamisen sijaan.

Mitäs mieltä te olette tästä? Onko sukupuolella väliä?  

Terkuin, Minna