Kiinalainen ravintola Furuma Cuisine järjesti yhdessä Tasty Living Helsinki -blogin Annan kanssa bloggaaja illan, jossa pääsimme maistamaan herkullisia ja hyvinkin autenttisia kiinalaisiaruokia. Furuma on erikoistunut pohjoiskiinalaiseen, Sichuanilaiseen ja Huaiyangin-alueen keittiöön, joista jokainen on omanlaisensa. Tämän lähemmäksi aitoa kiinaa on suomesta käsin hankalaa päästä, vaikka näin Kiinassa käymättömänä sen sanonkin.

kiinalainen ravintola

Yksi Furuman erikoisuuksista on Hot Pot, jossa ruoka kypsennetään itse joko tulisessa (siis todellakin tulisessa!) tai miedossa liemessä. Hot potissa voi kypsentää niin, lihaa, kalaa, meren eläviä kuin kasviksia. Myös erilaisia tofuja oli tarjolla. Ensin raaka-aineet haetaan seisovasta pöydästä ja aloitetaan kypsentäminen. Kypsentäminen vie muutaman minuutin.  Hot pot on sosiaalista syömistä parhaimmillaan. Kypsennys kattila keskellä pöytää sitoo seurueen mukavasti yhteen. Yhdessä arvuutellaan kuka laittoi liemeen mitäkin, vertaillaan kumpi liemi sopii millekin raaka-aineelle parhaiten ja tietenkin etsitään liemikulhoon kadonnutta simpukkaa.

kiinalainen ravintola

Listalta saa myös erilaisia annoksia, ihan perinteiseen tapaan valmiiksi kypsennettynä. Omia suosikkejani olivat alkupaloina tarjoillut mehevät dumblingit, friteerattu kala, ja erilaiset Sichuaninpippurilla maustetut annokset. Tykkäsin myös siitä, että osa ruuista syötiin pienten lettujen sisällä. Suosittelenkin tilaamaan seurueen kesken useamman eri annoksen ja jakamaan ne yhdessä.

Ruoka oli tosi hyvää ja hyvin erilaista kuin mihin suomessa on ehkä yleensä totuttu kun puhutaan kiinalaisesta ruuasta.  Kaikken kaikkiaan sanoisin, että jos haluaa aitoa kiinalaista ruokaa, niin kannattaa poiketa Furumassa.
kiinalainen ravintola

Illalisen tarjosi Furuma Cuisine.