Paimenen piiras eli shepherd’s pie on perinteinen englantilainen arkiruoka, jossa herkullinen lihakastike muhii perunamuussi kuorrutteen alla. Tähän voi helposti hyödyntää sunnuntaipaistin jämät tai kuten minä, edellispäivän perunamuussin lopun. Jos shepherd’s pie on sinulle uusi tuttavuus, niin Jamie Oliver osaa kertoa vähän knoppitietoa.

Ajattelin, että tämä starttaisi blogissani hyvien, mutta rumien ruokien sarjan. Monesti arjessa meillä syödään hyvää, mutta välttämättä ei niin kaunista ruokaa. Tai sitten toisaalta, koska meillä aina oikeasti syödään sitä tekemääni ruokaa, en kerta kaikkiaan ehdi stailaamaan perusarkiruokaa kuvauskoreaksi. Neljä lasta ja kuusi kehitysvammaista eivät aina ymmärrä ruokabloggaajan tarpeita, if you know what I mean. Annakin itselleni luvan julkaista silloin tällöin näitä ei niin kauniita, mutta maultaan onnistuneita ruokia. Vaikka pakko tähänkin postaukseen on laittaa joku talvinen katseen kääntäjä kuva.

Eikä tuo kuva minusta ja tyttärestäni ihan tuulesta temmattu ole, sillä paimenen piiras maistuu ihan älyttömän hyvältä kylmänä talvipäivänä, reippaan ulkoilun jälkeen.

paimenen piiras

Paimenenpiiras inspiraatio lähti oikeastaan siksi, että olin tehnyt älyttömän hyvää perunamuussia Andalusian auringossa -blogin Erjan reseptillä. Erja kuvaa pottumuussia itkettävän hyväksi ja sitä se todella oli. En aio enää koskaan tehdä muunlaista muussia.

Paimenen piiras

Tarvitset perunamuussia kilosta perunoita.

Kastike:

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
2 lehtisellerinvartta
öljyä
500 g karitsan jauhelihaa
2 rkl vehnäjauhoja
tuoretta rosmariinia ja timjamia
3 rkl worcestershirekastiketta
0.5 dl tomaattipyreetä
loraus punaviiniä
4 dl lihalientä
suolaa
mustapippuria

Tee näin:

Kuori ja hienonna sipuli, valkosipulinkynnet ja porkkananat. Huuhdo ja hienonna lehtisellerinvarret. Kuumenna öljy, lisää kasvikset ja kuullota ne pehmeiksi.

Lisää jauheliha ja ruskista se. Ripottele jauhot joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää hienonnettuja yrttejä maun mukaan. Lisää worcestershirekastike, tomaattipyree, punaviini ja lihaliemi. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Hauduta miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia.

Kumoa kastike uunivuokaan ja levitä perunasose päälle. Paista 200 asteen uuninlämmössä 30-40 minuuttia.

paimenen piiras

Kaunishan tämä ei ollut, mutta ah, niin hyvän makuinen! Ehdottomasti vaivansa väärti.