Tuoreimmat

Maalta kaupunkiin, omakotitalosta kerrostaloon
Ihmiset rakastavat tarinoita perheistä, jotka hyppäävät pois oravanpyörästä, ostavat talon maalta, ryhtyvät lypsämään omaa lehmää ja elävät hitaammin. Omavaraisuus, itse tekeminen, remppa ja vintage kalusteet. Villasukat, its…

Vegaaninen raparperipiirakka
Olen viime aikoina pyrkinyt muuttamaan ruokavaliota enemmän vegaaniseen suuntaan. Kaikki alkoi vegaaninen tammikuu -haasteesta, johon osallistuin. Kahden ensimmäisen viikon aikana olin luovuttamassa joka ikinen päivä. Karvain kokemus ol…

Hengitän eli olen
Aloitin uuden työn toukokuun alussa ja pääsin heti alussa mukaan työyhteisön työhyvinvointi päivään, jossa Liisa Puskala Työterveyslaitoksella kävi puhumassa sujuvasta aivotyöstä. Mitä pidemmälle luento eteni, sitä enemmän …

Missä sää oot, mää oon hukassa
Havahduin äskettäin siihen, että jos työni otetaan pois, jäljelle ei jää oikeastaan mitään. Niinpä otin loparit ja nyt mietin kuka olen ja minne olen menossa. Minulla on ollut tapana innostua asioista, suhtautua intohimolla elämÅ
Hei ja kiva kun olet tullut blogiini!
Olen Minna ja harrastan modernia mummoilua. Tällä hetkellä opettelen uutta elämää Savon sydämessä, Kuopiossa. Blogini on omistettu kaikille, jotka tekee vaikkei osaa. Olipa kyse sitten ruuanlaitosta, kädentaidoista, työelämän haasteista tai lasten kasvatuksesta. Yksi motoistani on: Tuurilla ne isotkin laivat seilaa.
Olen hyvästä ruuasta nauttiva kotikokki. Kasvavat lapset, perheen erilaiset aikataulut vaativat edullisia, helposti valmistuvia, mutta hyviä sesongin mukaisia ruokia, joiden raaka-aineita ei tarvitse etsiä omaa pihaa tai paikallista markettia kauempaa. Ruokaohjeeni painottuvat kasvisruokaan, kalaan ja äyriäisiin, mutta tykkään myös leipoa!
Kaikkeen tähän liittyy vahvasti myös matkustelu. Nykyisin matkustelemme lähinnä kotimassa erilaisiin luontokohteisiin, mutta haavena on maata pitkin matkustaminen myös ulkomaille. Kaikesta tästä kertoo Ku ite tekee -blogi
Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Minnan Suosikit

Voikukkahillo
Voikukkahillo on kevään työläin tuote, mutta se jos mikä taltioi auringon. Voikukkahillon makua kuvataan hunajaiseksi, mutta itse en oikein tiedä miten hillon makua kuvailisi. Lapset sanoivat sitä appelsiinimarmelaadimaiseksi, mutta …

Rahkainen raparperipiirakka ja raikas raparperijuoma
Rahkainen raparperipiirakka on oma suosikkini kaikista raparperipiirakoista, joita olen kokeillut. Pidän rahkan, raparperin ja sitruunan yhdistelmästä, joka on vähän hapan ja samaan aikaan vähän kirpeä ja makea. Mitä enemmän rapar…

Raparperireseptit TOP 16
Raparperireseptit on taas ajankohtaisia, uutta satoa puskee maasta kauhealla vauhdilla. Ensimmäiset raparperit söimme eilen niin, että keitimme niistä makean hillokkeen ja sekoitimme rahkan joukkoon. Raparperireseptit tulevat tarpeeseen…

Nokkosletut
Nokkosletut on yksi parhaista villiyrttiruuista mitä tiedän. Ne maistuvat kaikille ja toimivat sekä suolaisten, että makeiden lisukkeiden kanssa. Nokkonen on helppo tunnistaa ja kerätä, joten siinäkin mielessä nokkosletut ovat helpp…