Keskustelu ruokapöydässä yllätti minut. Vieraani mainitsi, että eräs sosiaalisen median videoni toi hänelle mieleen tunnetun henkilön. Hän jatkoi puhumalla kyseisen henkilön ulkonäöstä kriittiseen sävyyn. Olin hämmentynyt. Tuntui oudolta, että keskellä arkista kohtaamista ulkonäöstä tuli puheenaihe tavalla, joka liukui arvostelun puolelle. Ensin toisen ihmisen kohdalla ja sitten epäsuorasti myös minun.
Tilanne jäi mieleeni. Pahoitin mieleni, vaikka tiedän, ettei kommentti todennäköisesti ollut tarkoitettu loukkaavaksi. Se kuitenkin pysäytti minut miettimään. Miksi naisten ulkonäkö tuntuu edelleen olevan niin helposti arvioinnin kohteena? Miksi yhä liian moni kokee, että toisen olemuksesta voi sanoa jotakin, ilman että se olisi sopimatonta?
Eniten minua jäi kuitenkin askarruttamaan se, kuinka syvälle meihin on juurtunut naisviha. Se saa meidät uskomaan, että naisen arvo riippuu hänen ulkonäöstään ja pakottaa meidät tavoittelemaan kaukaista ja saavuttamatonta kauneusihannetta. Miehiin ei kohdistu samanlaisia jatkuvia vaatimuksia. Naisviha tekee ulkonäöstä mittarin, jonka kautta meitä arvioidaan paitsi ulkoisesti myös ihmisinä.
Olen kasvanut ympäristössä, jossa oman ja muiden ulkonäön arvostelu oli arkipäivää. Kehua sai lähinnä laihtumisesta. Muuten ulkonäöstä puhuttiin usein vähättelevään sävyyn. Surullista on se, että en ole kokemukseni kanssa yksin. Ystävieni kertomukset ovat osoittaneet, että ulkonäön arvostelu on ollut läsnä heidänkin elämässään riippumatta siitä, vastaako nainen kauneusihanteita tai ei. Ulkonäön arviointi ei riipu siitä, miltä ihminen näyttää. Se voi kohdistua kehen tahansa.
Sukupolvien ketjun katkaiseminen ei ole ollut helppoa. On ollut vaikea murtautua ulos siitä kapeasta kauneuskäsityksestä ja siitä ajatuksesta, että juuri tällaisena en voisi olla kaunis. Onneksi minulla on elämässäni peili, joka näkee minut kauniina, ihanana ja haluttavana. Sen avulla olen oppinut näkemään itseni kauniina.
Se, pidätkö sinä minua kauniina, ei ole olennaista. Feministinen teko on nähdä kauneutta kapeiden ihanteiden ulkopuolella ja luopua ajatuksesta, että naisen pitää miellyttää tullakseen kuulluksi. Kaikilla naisilla on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi, ilman että ulkonäkö määrittää heidän paikkansa.
Kauneus ei kuulu harvoille. Se on moninaista, muuttuvaa ja meille jokaiselle kuuluvaa. Olennaista on, ettei se koskaan ole riippuvainen ulkopuolisesta katseesta.
