Kesäsalaatti tehdään uuden sadon raparperista ja maustetaan mansikoilla ja herneillä. Mikä voisi maistua kesäisemmältä? Kesäsalaatti on ehkä vähän aikaisessa, mutta ehkä nyt on jo varaslähdön aika. Raparperi ainakin on hyvällä mallilla.

Kesäsalaatti | raparperi | salaatti | mansikka | kesäsalaatti

Yhteisöllisyys paasausta

Mä olen henkeen ja vereen yhteisöihminen. Uskon vahvasti yhteisön merkitykseen, siihen, että yhdessä yksilöt ovat enemmän kuin määränsä summa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen päässyt keräämään ympärilleni mahtavan työyhteisön, minulla on ihania ystäviä ja harrastuksia, joiden myötä tunnen kuuluvani porukkaan. Ei kovin montaa sellaista, mutta sitäkin tärkeämpiä. Tämä blogi on yksi niistä, blogillani on oma yhteisö, mutta tunnen vahvasti kuuluvani myös bloggaaja yhteisöön.

Yhteisö koostuu yksilöistä, joita usein yhdistää yhteinen tehtävä tai päämäärä. Yhteisössä yksilöt toimivat tavalla tai toisella yhdessä, mutta yhteisön olemassaolo ei kuitenkaan ole tae yhteisöllisyyden muodostumisesta. Yhteisöllisyys lisää yhteisön jäsenen sosiaalista pääomaa ja se vaatii syntyäkseen yhteisön jäsenten keskinäistä luottamusta, avointa kommunikaatiota, vuorovaikutusta ja osallistumista. Yhteisöllisyyden kehittymisessä yksilöiden tunteet ovat tärkeässä asemassa. Yksilön täytyy voida tuntea, että hän kuuluu yhteisöön, hänen tulee voida tuntea itsensä tarpeelliseksi, hyväksytyksi ja arvokkaaksi.Edu.fi

Joidenkin silmissä yhteisöllisyys näyttäytyy sisäänpäin lämpeävänä tai pienen sisäpiirin juttuna tai kuppikuntaisuutena. Ja totuushan on se, että ne jotka tuntevat toisensa parhaiten, juttelevat keskenään eniten. Sama ilmiö toistuu sekä työpaikalla, harrastuksissa, että ystävän järjestämissä juhlissa. Luontaisesti tulee hakeuduttua niiden ihmisten seuraan, jotka tuntee. Yhteisöllisyys muodostuu ihmisten välille, jotka tuntevat yhteenkuuluvuutta, joilla on jokin yhteenliittävä tekijä. Jotta yhteisöllisyys voi syntyä, vaaditaan aktiivista vuorovaikutusta, kommunikaatiota, tutustumista ja heittäytymistäkin. On uskallettava luottaa toisiin, laitettava itsensä likoon, uskottava siihen, että minä itsenäni kelpaan muiden joukkoon.

Kun tulee uutena mukaan jo olemassa olevaan yhteisöön, vaatii se vielä enemmän. Muilla on olemassa jo verkosto, tutut tyypit, yhteinen kokemus ja kenties jonkunlainen yhteinen visiokin. Uudelta vaaditaan enemmän. Hänen pitää olla se aktiivinen ja tuoda itseään tykö, omalla itselleen sopivalla tavalla. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka jaksavat vetää muita mukaan määräänsä enempää.

Minulla oli kerran kaveri, joka ei koskaan kokenut kuuluvansa joukkoon. Hän ei koskaan kokenut, että yhteiset suunnitelmat tai yleiset kutsut koskivat häntä. Hänet piti aina erikseen pyytää mukaan tai varmistaa, että hän ymmärsi, että yhteinen suunnitelma koski myös häntä. Jos näin unohti tehdä, hän jäi pois. Ajan mittaan hän tipahti pois kaveriporukastamme. Hän ei selvästi kokenut yhteisöllisyyden koskettavan häntä. Muodostuiko siis sisäpiiri, johon hän ei kuulunut? Olisko meidän pitänyt kantaa enemmän sosiaalista vastuuta tästä yhdestä kaverista? Mikä on yksilön itsensä vastuu?

Mä ajattelen, että hyvä yhteisö on avoin. Siihen on mahdollista liittyä ja ydinporukka, joka koostuu yhteisön aktiivisimmista jäsenistä on kaikille saavutettavissa. Mutta jokainen yhteisö koostuu sen jäsenistä ja on jäsenistönsä näköinen. Vastuu yhteisön toimivuudesta on jokaisella itsellään. Yhdessä.

Mut miten tää yhteisöpolotus liittyy mun salaattiin? No katsokaas. Hyvän mielen ruokaryhmässä alkoivat kuukausihaasteet kaikille hyvän ruuan ystäville. Ei tarvitse olla edes blogia. Toukokuun aiheena on raparperi. Ja vinkkinä, kun haluat mukaan yhteisöön, tee itsesi tunnetuksi, osallistu keskusteluun ja kommentoi muita osallistujia! Siitä se lähtee.

Kesäsalaatti | raparperi | salaatti | mansikka |

Kesäsalaatti

Uuniraparperit

raparperinvartta
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa

Salaatti

l pinaattia

300 g mansikoita
1/2 kurkku
1/2 dl pinjansiemeniä
200 g herneitä
200 g fetajuustoa
tillinoksia
mustapippuria myllystä

Valmistusohje

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Huuhdo ja paloittele raparperinvarret. Laita ne uunivuokaan ja valuta päälle hunajaa ja oliiviöljyä. Ripottele raparpereille myös suolaa. Kypsennä uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
  2. Huuhdo ja valuta pinaatti. Paloittele mansikat ja leikkaa kurkku viipaleiksi. Paahda pinjansiemenet kuivalla kuumalla pannulla.
  3. Kokoa salaatti laittamalla vadille pinaattia, mansikka- ja kurkkuviipaleita ja herneitä. Ripottele päälle raparperia ja pinjansiemeniä ja murenna feta. Viimeistele salaatti tillinoksilla, raparperin paistoliemellä ja mustapippurilla.