Tänä vuonna kevään ensimmäisistä nokkosista syntyi nokkospesto. Ihan uusi, joskin sitäkin miellyttävämpi tuttavuus. Olen aikaisemmin tehnyt nokkosista mm. nokkoskeittoa ja nokkoslettuja, mutta törmäsin netin syövereissä nokkospestoon. Ajatus kiehtoi heti, sillä pesto on meillä paljon käytetty lisuke jos jonkinlaisessa ruuassa tai ihan vaan leivän päällä. Aikaisemmin olen täällä blogissa jakanut ainakin superhyvän olutpeston ohjeen.

Nokkospesto on ajankohtaisuudessaan vertaansa vailla. Se on sekä kauden kasvis, että super trendikäs villiyrtti. Meidän pihassamme pientä nokkosta puskee hirvittävällä vimmalla sielläkin, minne nokkosia ei niin kaipaisi. Ja ensimmäiset nokkoset myös maistuvat parhaalta. Nokkosta tosin voi kerätä koko vuoden, kunhan kaataa isoksi kasvaneet yksilöt säännöllisesti. Ravintoarvoiltaan nokkonen on kotipihan superfoodia. Siinä on c-vitamiinia enemmän kuin appelsiinissa, rautaa enemmän kuin pinaatissa ja kalsiumia enemmän kuin maidossa. Puhumattakaan nokkosen parantavista vaikutuksista. Vanha kansa on käyttänyt nokkosta lähes kaikkiin vaivoihin. Se tunnetaan hyvin yleiskuntoa parantavana yrttinä.

Eli voisi lyhyesti todeta, että nokkosta kannattaa rohkeasti hyödyntää omassa ruokavaliossa.

nokkospesto_1

 

Nokkospesto

1 l nuoria nokkosenlehtiä
2 valkosipulinkynttä
1 dl auringonkukansiemeniä
2 dl oliiviöljyä
1 dl raastettua parmesaania
1 rkl sitruunanmehua puristettuna
suolaa
Valmistusohje

Laita auringonkukansiemenet likoamaan noin tunniksi. Voit myös paahtaa siemenet, minä en paahtanut.

Huuhtele nokkosenlehdet. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa.

Ryöppää nokkosenlehtiä noin 10 sekuntin ajan, kunnes lehdet ovat pehmenneet ja niiden väri muuttuu kirkkaan vihreäksi. Jäähdytä nopeasti kylmällä vedellä jaa purista nokkoset kuiviksi. Huom! Ryöppäys onnistuu kätevästi nostamalla nokkoset siivilässä kattilan päälle. Vettä tulee olla reilusti, jotta nokkoset uppoavat kiehuvaan veteen.

Soseuta nokkoset, kuoritut valkosipulit, auringonkukansiemenet ja öljy sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon raastettu parmesaani ja mausta sitruunamehulla ja suolalla. Ohenna tarvittaessa tilkalla öljyä.

Nauti pestoa lisukkeena, salaatissa, pastan joukossa tai leivän päällä.

nokkospesto

PS. Nyt ollaan myös raparperi sesongin alussa, katso ohjeet täältä.