Kävimme pääsiäisenä koko perheen voimin ravintola Köökissä Forssassa. Kokemus oli tosi hyvä, ruoka oli maukasta, palvelu iloista ja asiantuntevaa ja lapsiperhe otettiin hyvin huomioon. Parhaimman laatuista maakuntaruokamatkailua. Ja vieläpä ihan viime tipassa. Köökki nimittäin muuttaa uusiin tiloihin ja avaa vapun aikaan ovensa Vispilänä. Konsepti pysyy kuitenkin samana, hyvää kotimaista lähiruokaa. Minä söin Köökissä niin hyvää valkosipulikeittoa, että kotiin tullessa oli pakko kokeilla tehdä oma versio kyseisestä sopasta. Sain tarjoilialta hyviä vinkkejä keiton tekemiseen, kiitos siitä.

Köökki herätti ajatuksen siitä, että olisi kiva päästä syömään muissakin maakuntien helmissä. Mitä paikka sinä suosittelisit?

Minä suosittelen kokeilemaan niin uutta Vispilää kuin valkosipuli- palsternakkakeittoakin!

köökki

Tämä valkosipuli- palsternakkakeitto oli niin hyvää, että pakko jakaa ohje täällä blogissa, vaikka keitto jäi vähän paksuksi. Oli nimittäin kiire päästä syömään, eikä viimeinen silaus tullut kysymykseen. Mutta jos aikaa olisi ollut himpun enemmän ennen miehen palokunta treenejä, olisin lisännyt keittoon hieman lisää kasvislientä. Keitto on helppo tehdä, sillä kasvikset valmistuvat uunissa lähes itsestään. Tälläisiä lähes itsestään valmistuvia ruokia meillä suositaan arkena. Ei muuten kannata pelästyä valkosipulin määrää. Paahdetun valkosipulin maku on nimittäin pehmeä ja täyteläinen ja ainakin meillä myös lapset tykkäsivät keitosta.

Keitto sopii hyvin moneen ruokavalioon, se on vähähiilihydraattinen ja gluteeniton. Ja tietysti kasvis.

valkosipuli- palsternakkakeitto

Valkosipuli- palsternakkakeitto

6 isohkoa palsternakkaa
5 kokonaista valkosipulia
oliiviöljyä
3 dl kermaa
n. 1 l kasvislientä
1 rkl voita
suolaa
pippuria

Kuori ja pilko palsternakat. Leikkaa valkosipuleista “hattu” irti. Laita palsternakat ja valkosipulit uunivuokaan ja pirskottele päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Paahda kasviksia uunissa 200 asteessa kunnes ne saavat hieman väriä pintaansa.

Lämmitä kasvisliemi kattilassa. Lisää paahdetut palsternakat liemeen. Purista kypsät valkosipulit kuoristaan palsternakkojen sekaan. Lisää joukkoon kerma ja voi. Lämmitä. Siirrä keitto blenderiin ja soseuta tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Voit nauttia keiton pelkiltään tai lisätä päälle rapeita krutonkeja, paahdettua sipulia tai juuressipsejä.