Jouluaterian kruunaa herkullinen jälkiruoka. Meillä on useana vuonna ollut anopin tekemää herkullista puolukkajäädykettä, kuten ehkä tänäkin jouluna. Täytyykin kysyä häneltä ohje, jotta saan sen jaettua teillekin. Karpalosemifreddo on hyvä vaihtoehto myös, erityisesti koska sen voi tehdä valmiiksi vaikka jo tänään. Joulutrifle on todella hyvä, ihanat päärynät ja pikkuisen hapan jogurttivaahto tekevät siitä täydellisen. Tai viipale taatelikakkua kahvin kanssa, voiko parempaa päätöstä ollakkaan?

Taatelikakku 

Mehevä Taatelikakku on sellainen jouluklassikko, jonka arvon olen tajunnut vasta aikuisiällä. Sen maku vain paranee, kun se saa rauhassa tekeytyä, joten kiireellä ei leivonta hommiin kannata ryhtyä. Mehevä Taatelikakku sopii myös hyvin ruokalahjaksi. Se sopii joulua ennen leivottavaksi ja sen voi ottaa esille joulunpyhinä, kun pahin suklaa ähky on jo takanapäin. Mehevä taatelikakku on vähän niin kuin jouluperinteiden ruumiillistuma. Lähes samalla reseptillä taatelikakkua on tehnyt äitini, mummoni ja varmaan sukuni naiset kautta aikain. Itse kostutan kakun portviinillä, se antaa kakkuun viimeisen silauksen. Portviinin voi joko korvata appelsiinimehulla tai jättää kokonaan pois. Kokeile myös suklainen rommiluumukkku

4x joulukarkki

Itse tehdyt makeiset x 4

Jouluinen rocky road, mantelikrikantti eli Daim, maapähkinävoi fudge ja turkinpippuri riisimuroherkku ovat koko perheen yhteinen projekti, sekä tehdessä, että syödessä. Kokeile myös Naprellin polka rocky road.

Karpalosemifreddo

Karpalosemifreddo ja kuusenkerkkäkinuskilla on raikas ja metsäinen jälkiruoka. Semifreddon voi valmistaa hyvissä ajoin valmiiksi ja ottaa se sulamaan jääkaappiin noin puolituntia ennen syömistä. Kuusenkerkkäkinuski keitetään kuusenkerkkäsiirapista. Jos siirappia ei satu löytymään, voit tarjoilla karpalosemifreddon tavallisen kinuskin kanssa.

Piparijäätelö 

Tämä on Viimeistä murua myöten Saaran tekemä ohje. Tähän piparijäätelöön tulee normaalin sokerin sijaan fariinisokeria, joka tuo jäätelöön entistä piparisemman ja hieman karamellisen maun. Piparijäätelö onnistuu myös ilman jäätelökonetta alla olevan pikaohjeen mukaan. Kondensoitu maito ehkäisee jäätelömassan hileytymistä ja kovettumista, joten tälläkin versiolla saat varsin mainiota jäätelöä ilman konetta. Katso myös Haarukkavatkaimen Minnan tekemä klementtiinijäätelön ohje.

Joulutrifle

Joulutrifle on herkullinen päätös jouluaterialle. Sen voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä ja koota vasta juuri ennen tarjoilua. Joulutrifle vaatii hieman ennakkovalmistelua, mutta kun kaikki komponentit on tehty hyvissä ajoin valmiiksi, ei tarjoilu kestä kauaa. Suosittelen kokeilemaan, tämä on jouluinen versio pappilanhätävarasta!