Nyt ollaan jo melkein joulussa, meillä vietetään tänään syntymäpäiviä Tanssiteatteri Hurjaruutin parissa. Se on jo perinteeksi muodostunut koko perheen joulualusrituaali. Suosittelen lämpimästi kaikille sirkuksen ystäville!
Tänään blogissa on vieraana Siiri, joka kirjoittaa hauskaa askarteluun keskittyvää Käsitöitä flamincohame hulmuten -blogia. Pidän tosi paljon Siirin artsystä ja rennon letkeästä tyylistä.

Rakastan paperiaskartelua ja teetä. Tästä yhdistelmästä syntyi omat teepussit omilla lapuilla. Koska innostuin mixed mediasta puolisen vuotta sitten, tein siihen tyyliin pari teepussia ja lisäksi yhden myös hieman yksinkertaisemman. Ihastuin mixed mediaan, koska silloin voi leikkiä kaikenlaisilla erilaisilla materiaaleilla ja tunkea sormet maaliin. Se on muuten hyvin terapeuttista, suosittelen! 🙂 Paljon on vielä opittavaa ja kokeiltavaa, mutta menen yksi askel kerrallaan. Tällä kertaa tein siis pieniä teepusseja.

Leikkasin sopivan kokoisen palan kartonkia (ihan ilman mitään muottia) ja liimasin niihin kauniin paperin. Paperin päälle laitoin sabluunan läpi kohopastaa, maalasin, leimasin ja liimasin napin, narua ja tekstitarroja. Yksinkertaiseen malliin leimasin kauniita lumihiutaleita suoraan valkoiseen kartonkiin, liimasin itsekirjoitetun tekstin ja viimeistelin muutamalla glitterliimapisaralla.



Teepussit on kaupasta ostettuja haudutinpusseja (löytyivät ihan ruokakaupasta), joihin olen laittanut ison kupillisen verran irtoteelehtiä lempiteelajeistani. Ompelin pussit kiinni ompelukoneella (tämä on pieni vaiva tehdä myös käsin). Kannattaa jättää irtoteelehdille tarpeeksi tilaa uiskennella, jotta lehdistä irtoaa hyvin maku veteen. Lapun taaksen kirjoitin, mikä tee on kyseessä ja sen haudutusohjeet (jotka ovat eri teelajeille erilaiset).


Lämpimiä joulunodotushetkiä kaikille!


Linkit
Blogi: http://kasitoitaflamencohame.blogspot.fi/Facebook: http://www.facebook.com/siirishandmadecards/

Instragram: http://www.instagram.com/zirde/

Lämmin kiitos Siirille vierailusta! Oletko sinä teen vai kahvin ystäviä? Itse olen aika vannoutunut kahvin juoja, en ollut tietoinenkaan teen erilaisista haudutusajoista. Aina oppii uutta!