Raparperimehun ohje
Raparperimehun ohje
Meillä on kolme isoa raparperipuskaa pihalla. Yhteensä ne tuottavat raparperia yli omien tarpeiden. Monesti osa sadosta jää käyttämättä, etenkin toisen sadon aikaan syksymmällä. Tänä vuonna olin ovela, palkkasin lapset keräämään, kuorimaan ja pilkkomaan raparperit. Ajattelin, että siinä olisi nelikolle muutamaksi päiväksi ajan vietettä. Mitä vielä. Euron kuvat silmissä lapset pilkkoivat litratolkulla raparperia, siinä määrin, että alkoi jatkojalostustus pisteessä (lue keittiössä) loppumaan tila kesken.

Raparperimehun ohje

Osa raparpereistä päätyi mehuksi. Mehua varten raparperia ei tarvitse kuoria, pesu riittää, joten mehun teko on aika helppoa ja mutkatonta. Väri on kaunis ja valmis juoma maistuu hyvälle. Aika monta hyvää syytä tehdä mehua itse, vai mitä?

Raparperimehun ohje

2 litraa raparperia
1 litra vettä
2 dl sokeria
tuoretta minttua
Laita kattilaan pilkottu ja pesty raparperi, sokeri, vesi ja minttu. Keitä noin puoli tuntia. Hämmennä aluksi ettei seos ota pohjaan kiinni. Siivilöi seos, jäähdytä ja nauti tuoreen mintunlehvän kera.

 

Raparperimehun ohje

Maistui eri hyvältä!

Miten on, maistuuko teille raparperimehu?