Kukkoa viinissä. Kaikki on varmaan kuulleet tästä, mutta minä en ainakaan muista koskaan maistaneeni kyseistä ruokalajia. Koska meillä kuitenkin oli kukkoa ja viiniä, päätin tarttua härkää sarvista ja uppoutua reseptien maailmaan sopivaa ohjetta etsien. Yllättävän hankalaa, koska meillä tosiaan oli ihan oikeita kukkoja, eikä broileria. Tietämättömille tiedoksi, liha on hyvin erilaista kun siirrytään broilerista oikeaan kukkoon. Siinä missä broilerikoipi on valkoista ja mureaa on kukonliha tummaa ja sitkeää. Siinä missä broileri kypsyy hetkessä, vaatii kukko pidemmän ajan. Kukko on kuitenkin vaivansa väärti. Maku on hyvä, joskin broileriin tottuneelle hyvin erilainen. Meidän kukonlihamme tulee omasta kanalasta, mutta kukkoa saa myös kaupan pakastealtaasta.

Kukkoa viinissä

noin kuudelle

2 pientä kukkoa
5 dl  punaviiniä,  esimerkiksi bourgogne tai beaujolais
3 rkl konjakkia
10 salottisipulia
4 valkosipulin kynttä, murskattuna
2 porkkanaa, kuorittuna ja pilkottuna
öljyä
voita
tuoretta tinjamia
1 laakerinlehti
suolaa ja mustapippuria
140g pekonia kuutioina
250g sieniä, itse korvasin tämän kunnon kourallisella kuivattuja mustia torvisieniä
1 dl vehnäjauhoja

Aloita leikkaamalla kukko paloihin. Jos kaipaat apua, youtube auttaa. Laita kuivatut sienet likoamaan pieneen määrään vettä.

Kuivaa palat ja pyörittele ne jauhossa. Ruskista kukkopalat voi-öljyseoksessa pannulla, mausta suolalla ja pippurilla. Laita palat pataan. Kuori sipulit. Hienonna pekoni. Paahda pekonit pannulla, kunnes niistä irtoaa rasvaa ja ne saavat hieman väriä. Lisää pannulle kokonaiset sipulit ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Kääntele hetki. Kaada pekoni-sipuliseos pataan. Kaada joukkoon sienet.

Lisää pannulle konjakki ja punaviini ja anna liemen kiehahtaa. Valuta seos kukon palojen päälle. Lisää pataan laakerinlehti ja timjaminoksat. Kaada päälle kanaliemi.

Peitä pata kannella. Keitä liedellä miedolla lämmöllä 1,5 tuntia.