Omena- karhunvatukkapaistos on helppo jälkiruoka kauden herkuista. Paistoksen voi nauttia sellaisenaan tai tarjoilla vanilijakastikkeen kanssa.

Asuin nuoruudessani muutaman vuoden englannissa ja siellä syötiin usein apple crumble nimistä jälkiruokaa. Crumble tarkoitti omenoiden päällä olevaa murukerrosta. Herkku syötiin usein vanilijakastikkeen kera. Tätä helppoa paistosta olen tehnyt vähän muokaten sekä omenasta, että luumuista. Suomenkielinen nimi Apple crumblelle on varmaan hyve tai paistos. Joka tapauksessa kyse ei ole piirakasta, sillä tässä ei ole lainkaan pohjaa, vaan rapea kerros muodostuu omena (tai mitä ikinä päätätkään käyttää) päälle.

Nyt kun karhunvatut ovat parhaassa sesongissa, päätin laittaa mukaan karhunvattujakin. Hyvin toimii. Liian makeista marjoista hyvettä ei kannata pelkältään tehdä, sillä mutten lopputulos on liian makea. Happamat omenat tai raparperi toimivat parhaiten.

Omena- karhunvatukkapaistos on siitä mukava jälkkäri, että meidän perheessä lapset osallistuvat sen tekemiseen mielellään ja pienellä päältä katsomisella selviävät koko touhusta itsenäisesti. Meillä on yritetty jokaisen lapsen kanssa löytää joku ruoka, jonka lapsi osaisi itsenäisesti tai lähes itsenäisesti valmistaa koko perheelle. Ja omenahyve on yksi niistä resepteistä, jonka voin tästä eteenpäin antaa jälkikasvun hoidettavaksi.

Omena- karhunvatukkapaistos

Omena- karhunvatukkapaistos

Omena- karhunvatukkapaistos

Ainekset:

Murupäällinen:
100g kylmää voita, kuutioina
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1dl mantelilastuja
1 dl sokeria
3/4 tl sormisuolaa

Täyte:
8 kpl kirpeitä omenoita
1-2 dl karhunvattuja
½ tl jauhettua kanelia
1 tl sokeria

Tee näin:
Lämmitä uuni 225 C ja voitele uunivuoka. Nypi kylmä voi, jauhot ja kaurahiutaleet ryynimäiseksi massaksi. Lisää mantelilastut, sokeri ja suola ja sekoita tasaiseksi. Kuori ja viipaloi omenat. Sekoita omenat kanelin ja sokerin kanssa keskenään kulhossa, levitä sitten omenat vuoan pohjalle. Ripottele murutaikina päälle. Paista piirakkaa uunin keskitasolla n. 30 minuuttia tai kunnes piirakka on saanut hienon värin. Anna jäähtyä hieman ja tarjoile piirakka vaniljakastikkeen kanssa.