Kevät työt puutarha edistyvät kovaa vauhtia. Toukokuu on sellaista aikaa, että tekemistä ja ideoita riittää, mutta aika ei tuppaa riittämään ihan kaikkeen. Etenkin kun uusia ideoita syntyy nopeammin kuin vanhat ehtivät valmistumaan. Asioiden keskeneräisyydestä ei silti kannata turhaan stressata, sillä asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin.

Tällä hetkellä suurimman osan ajasta vie luonnollisesti puutarha. Syksyn sato valmistellaan nyt. Kaikki taitaa olla papuja lukuun ottamatta kylvetty, esikasvatuksessa on vielä iso osa, mutta aikaisia lajikkeita on jo kylvetty maahan. Kasvihuoneiden kastelujärjestelmät odottavat laittamista, kuten myös tomaattien tukeminen, ja niin no, moni muu asia. Puutarhan hoidossa konkretisoituu sanonta “ei työt tekemällä lopu”, sillä periaatteessa kohennettavaa ja paranneltavaa riittää loputtomiin. Toisaalta tietää, että jos ei tänä vuonna ehdi, niin kesä se on seuraavakin kesä.

Puutarhan lisäksi omavaraisuus rintamalla tapahtuu uuden kanalan rakentamista, joka tosin matkan varrella saattaa muuttua osittaiseksi lampolaksi! Lampaat ovat olleet haaveissani jo tovin, mutta perheen järjen ääni on vastustanut. Meillähän ollut kunnon lammaskatras aikoinaan, mutta elämän käänteissä niistä jouduttiin luopumaan. Lampaiden puolesta puhuisi niiden mainio hyöty maisemoinnin eteen, mutta se jumalaton aitaaminen saa mietteliääksi. Aitaamista tuntuu nimittäin olevan jo nyt hirvittävät määrät. On aidattava kanoja sisään ja peuroja ulos. Ja mikään elikko ei tietenkään pysy samanlaisissa aidoissa!

Kaiken puuhailun ohella olemme kuvailleet vlogia, josta saamelko hyvän käsityksen siitä mitä kaikkea työnalla tällä hetkellä on. Kannattaa muuten tilata maan mainio Youtube kanavamme, niin saat aina suoraan tiedon kun uusi vlogi ilmestyy.

Jos aloit vasta seuraamaan blogiani ja omavaraisuus kiinnostelee, niin tsekkaa kaikki omavaraisuuteen liittyvät postaukset täältä.