Raparperitiramisu oli oikeastaan jo viime kevään hitti. Mutta se sopii mulle, sillä olen harkinnut brändääväni itseni uudestaan. Epätrendikäs lifestyleblogi. Näin ollen voisin rauhassa kokkailla eilispäivän reseptejä ja pukeutua kerta toisensa jälkeen niihin viiteen kolttuun jotka omistan. Toisaalta niinhän jo teenkin. Eli olenko siis vahingossa luonut itselleni epätrendikkään lifestyleblogin?

Oli miten oli, raparperitiramisu on kokeilun arvoinen resepti. Se maistuu hyvälle ja on helppo valmistaa. Ja itse ainakin tykkään, että raparperi maistuu parhaalta juuri nyt, alku sesongista. Kesän mittaan, kun uuden sadon kasvikset ja marjat puskevat voimakkaammin ruokavalioon, jää raparperi vähän jalkoihin. Samallalailla kun leskenlehti on aivan ihastuttava, ensimmäinen kevään merkki ja söpö kuin mikä, niin eihän se mun pioneille enää loppukesästä pärjäisi. Toisaalta, loppukesän raparperireseptit voisi tehdä uuden tulemisen mun epätrendikkäässä lifestyleblogissani.

 

raparperitiramisu

Raparperitiramisu

Ainekset

3 dl vispikermaa
250 g mascarponejuustoa
1 rkl (luomu)appelsiinin kuorta
1 dl vahvaa kahvia
3 tl sokeria
12 savoiardikeksiä
2-3 dl raparperihilloa

Rapaperperihillo

2 l raparperinpaloja
1/2 l vettä
n. 1,5 dl hillosokeria

Koristeet

500 g raparperia
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl vettä

Valmistusohje

Tee Hillo.Laita raparperipalat ja vesi kattilaan. Sekoita kuumennuksen ajan, ettei seos pala pohjaan. Keitä miedolla lämmöllä edelleen sekoitellen, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Lisää hillosokeri ja keitä muutama minuutti.
Jäähdytä hillo.
Tee koristeet. Kuori raparperit ja leikkaa ne pituussuunnassa ohuiksi suikaleiksi. Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa, lisää raparperit ja jätä ne pehmenemään kuumaan liemeen.
Vaahdota kerma sähkövatkaimella jämäkäksi vaahdoksi. Notkista mascarpone ja sekoita se vaahtoon. Raasta joukkoon appelsiininkuori.
Sekoita kahvi ja sokeri kulhossa. Kasta puolet kekseistä nopeasti kahviin ja lado ne pyöreään korkeareunaiseen astiaan (ø16–18 cm, korkeus 8 cm). Keksien ei tarvitse olla kokonaisia, vaan voit pilkkoa niitä. Lusikoi puolet raparperihillosta kekseille ja levitä puolet mascarponevaahdosta hillon päälle. Tee kekseistä toinen kerros. Lusikoi loppu hillo kekseille ja mascarponevaahto pinnalle.
Valuta ja kuivaa raparperisuikaleet. Asettele ne tiramisun päälle. Jäähdytä tiramisua jääkaapissa vähintään kolme tuntia tai yön yli.

Nauti kahvin kanssa hyvässä seurassa.