Veriappelsiiniskonssit syntyvät helposti akuutin leipoosin iskiessä. Skonssit ovat herkku, joka muuntuu helposti sesongin mukaan. Olen täällä blogissakin esitellyt jos jonkinmoista skonssia, esimerkiksi sitruunaskonssit, syreeniskonssit, rosmariini-karpaloskonssit, perusskonssit.

Skonssien kaveriksi tein kandeerattuja veriappelsiineja, jotka ovat kuin karkkia. Siis ihan oikeasti. Appelsiinikarkkia. Ja ihanan näköisiä myös. Kandeeratut appelsiinit säilyisivät pidempäänkin, ellei kotikoululaiset naposteeraisi niitä menemään yhdessä illassa. Ehkäisin katoa laputtamalla tekeleeni ytimekkäästi: ÄLÄ SYÖ! joka auttoi kuvauksiin asti. Mutta sanotaanko näin ettei säilyvyyttä sen jälkeen tarvinnut turhaan miettiä.

Veriappelsiiniskonssit

Veriappelsiiniskonssit

5dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
115g suolatonta voita, kuutioituna
1,5 dl jogurttia (tai piimää)
1 veriappelsiini

Skonssien voiteluun:
1 iso muna, kevyesti vatkattuna
1 rkl maitoa

  • Sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään kulhossa.
  • Raasta veriappelsiinin kuori ja lisää se taikinaan.
  • Leikkaa voi pieniksi paloiksi ja sekoita joukkoon.
  • Taikina saa jäädä kohtuullisen rosoiseksi.
  • Lisää jogurtti ja purista veriappelsiininmehu ja sekoita vielä sen verran, että ainekset yhdistyvät juuri ja juuri toisiinsa. Vältä liiallista sekoittelua.
  • Siirrä taikina jauhotetulle alustalle, vaivaa taikinaa muutaman kerran varovasti ja muotoile siitä halkaisijaltaan noin 18 cm:n pituinen kiekko. Leikkaa kiekko kahdeksaan osaan.
  • Ennen uuniin laittamista skonssien päälle suditaan vielä munasta ja maidosta laadittua seosta.
  • Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes skonsseissa on kaunis väri.
Veriappelsiiniskonssit

Kandeeratut veriappelsiinit

Tarvitset:

  • 5 dl vettä
  • 2 veriappelsiinia
  • 2.5 dl sokeria
  • Pese appelsiinit kunnolla kuumalla vedellä
  • Kiehauta vesi isossa kattilassa
  • Leikkaa appelsiinit ohuiksi renkaiksi
  • Nosta appelsiinirenkaat kiehuvaan veteen ja keitä 1 min.
  • Nosta renkaat reikäkauhalla isoon kulhoon, jossa on kylmää vettä. Jätä renkaat kulhoon.
  • Ota keitinvedestä talteen 2.5 dl ja kaada loput pois.
  • Mittaa sokeri kattilaan appelsiiniveden kanssa ja kiehauta, kunnes sokeri on sulanut.
  • Säädä liesi miedolle teholle ja lisää appelsiinirenkaat miedosti kuplivaan veteen – älä keitä.
  • Anna appelsiinirenkaiden hautua hiljalleen sokerivedessä, joka siirappisoituu noin 45-60 minuuttia.
  • Kääntele appelsiinirenkaita välillä ja katso että ne olisivat mahdollisimman erillään toisistaan.
  • Aseta leivinpaperi pöydälle ja sen päälle ritilä.
  • Nosta varovasti veriappelsiinirenkaat ritilälle ja jätä kuivumaan 24 tunniksi.
  • Ohje Annin uunissa.

Veriappelsiiniskonssit