Banaaniletut on herkullinen ja helppo tapa käyttää mustuneet banaanit. Oikeastaan lettujen kannalta on sitä parempi, mitä kypsempiä banaanit ovat.

Rakastan aamupalaa. Kupillinen hyvää kahvia ja kauniisti esille laitettu herkullinen aamiainen on varma tapa ilahduttaa minua. Vielä kun pöytään on katettu jotakin itse tehtyä, banaanilettuja, skonsseja tai itse tehtyä leipää, kananmunia, hunajaa, marjoja tai kauden kasviksia niin aamiaishurmos on valmis. Katso täältä lisää aamupala ideoita.

Kotona viihtyvänä ihmisenä pitäisi useammin jaksaa panostaa aamiaiseen. Yhtenä ihan tavallisena aamuna päätin hyötykäyttää pöydällä mustuneet banaanit ja paistoin banaaniletut koko perheelle. Taisin itse olla asiasta eniten fiiliksissä ja katoin pöydän koreaksi terassille. Muiden mielestä oli liian aikaista/viileää/mitä lienee, joten pääasiassa nautin hetkestä itsekseni. Ja kuinka hyvää se tekikään!

Banaaniletut

Pitäisi oikeastaan useammin muistaa ja viitsiä tehdä asioita vain siksi, että itse tykkää. Kauheasti aikaa ja energiaa menee elämässä toisten ihmisten asioiden pohtimiseen, mikä tietenkin on äitinä ja työelämän roolissani tärkeää. Mutta erityisesti koska olen väsymiseen taipuvainen ihminen, tulisi minun erityisesti pitää huolta myös omasta jaksamisestani. Siinä banaaniletut astuvat kuvaan, ainakin noin niin kuin symbolisesti. Onneksi olen elämässäni oppinut jo, että välillä on kaikkien kannalta parasta olla vähän itsekäs ja ennen kaikkea sanoa, että tarvitsee apua jo vähän ennen kuin tilanne eskaloituu.

Tee enemmän asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi on jo ehkä vähän kulunut, mutta silti aina yhtä ajankohtainen motto. Ainakin itse meinaan välillä unohtaa sen tai ainakin tuntea huonoa omaatuntoa, jos keskityn elämässäni liikaa hyviin asioihin. Eikö olekin hullua?

Tänä kesänä olen nimittäin elänyt tuon mottoni mukaisesti. Olen kykkinyt puutarhassa päivittäin ja hoivaillut tomaattejani. Olin koko aikuisen ikäni haaveillut kahden kuukauden kesälomasta ja kesäkuussa vähensin työni minimiin ja nyt heinäkuussa olen kokonaan lomalla oikeista töistäni. Enkä meinannut kauheasti stressata bloginkaan kanssa. Taloudellisesti yrittäjälle lomailu näkyy tietenkin palkkapussissa, joten suurempia reissuja meillä ei tänä kesänä perheen kesken nähdä. Mutta koska jokaisella lapsella on joku kiva oma leiri tiedossa, ei haittaa vaikka perheen yhteiset menot olisivatkin lähinnä edullisempaa lähiseutu matkailua.

Mutta takaisin niihin banaanilettuihin. Nämä voi helposti tehdä myös gluteenittomana jättämällä jauhot kokonaan pois tai korvaamalla ne gluteenittomalla jauhoseoksella. Chocochilistä löydät ohjeen myös vegaanisiin banaanilettuihin.

Banaaniletut

Tarvitset:

  • 3 banaania
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl jauhoja
  • 1/2 dl maitoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kanelia
  • öljyä paistamiseen

Tee näin:

  1. Soseuta sauvasekoittimella kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. 
  2. Paista taikinasta pieniä lettuja öljytyllä pannulla keskilämmöllä. Älä paista liian kuumalla, sillä letut palavat helposti.
  3. Tarjoile banaaniletut tuoreiden marjojen ja hunajan kanssa