Tomaatti- vuohenjuustopiirakat maistuvat pesto. Ne on helppo ja nopea tehdä isollekin porukalle.

Joulun alla meidän perheessä on monenlaisia juhlia. Juhlitaan pikkujouluja, syntymäpäiviä, vieraita käy enemmän kun normaalisti ja mikäs sen mukavempaa. Tomaatti- vuohenjuustopiirakat tulivat vastaan kun etsiskelin helppoja, mutta herkullisia reseptejä joita voisi nopeasti tehdä kun vieraat ilmoittavat tulostaan. Idean näihin piirakoihin löysin Pinterestistä.

Nämä mainiot pikkupiiraat leipoo nopeasti kun tarve yllättää. Reseptiä on myös helppo muokata sen mukaan mitä kaapista sattuu löytymään. Tomaatin, vuohenjuuston ja peston sijaan voi kokeilla vaikka feta-pinaattia, tomaatti-mozzarella-basilika, sinihomejuusto-päärynä-hunaja, mahdollisuudet ovat monet.

TOMAATTI- VUOHENJUUSTOPIIRAKAT

Kaupan valmista voitaikinaa
Pehmeää vuohenjuustoa
Pestoa
Kirsikkatomaatteja

Tee näin:
Leikkaa voitaikina neliöiksi. Levitä neliölle noin ruokalusikallinen vuohenjuustoa ja sen päälle ohut kerros pestoa. Laita päälle halkaistuja kirsikkatomaatteja ja hieman mustapippuria.  Paista piirakoita 230 °C 13-15 minuuttia. Koristele tuoreella persiljalla.