Viikonloppuna meillä juhlittiin 11 vuotta täyttävää tytärtäni. Hänen syntymäpäiviään viettiin jo alku kuusta, mutta kaikkien sairasteluiden vuosi itse juhlia jouduttiin siirtämään parilla viikolla.
Oilin syntymäpäivinä minuun iskee aina pieni haikeus. Vauvamme ei ole enää mikään vauva. Pikkulapsi aika lipuu koko ajan kauemmas perheemme osalta. Kukaan ei enää tarvitse äitiä niin kuin ennen. Meillä eletään nyt teinien elämää. Ja se on vähän haikeaa ja se on hyvä niin.
Olen ylpeä siitä millaisen porukan olen saanut hengissä teini-ikään saakka. He ovat kaikki omalla tavallaan osaavia, ihania, fiksuja ja luovia tyyyppejä, jotka vielä etsivät omaa paikkaansa tässä maailmassa. Ja sitä on mahtavaa seurata. Kun kaikki on vielä mahdollista.
Siihen nähden, että minulla on neljä lasta, en ole koskaan ollut kovin hoivaava äiti. En ole lasten pikkulapsi aikana kuskannut heitä harrastuksiin, en muskariin, enkä perheliikuntaan. En ole koskaan pitänyt itseäni miestäni parempana huoltajana yhteisille lapsillemme. En tehnyt ruokaa valmiiksi jääkaappiin, jos minulla on ollut menoja, enkä puuttunut siihen, mitkä vaatteet lasten isä lapsilleen pukee. Lasteni isä on aina ollut huippu. Hän on tiennyt koska on hammaslääkäri ja neuvola ja vanhempainvartti. Yhdessä olemme muokanneet oman näköisemme tavan toteuttaa vanhemmuutta. Ja nyt lasten ollessa vähän vanhempia, se tuottaa hedelmää. On mielenkiintoista (ja raskasta) olla teinien äiti. Elämä on jatkuvaa kehoittamista siivota huone, käydä suihkussa, pestä pyykkiä ja herätä. Toisaalta se on kiinnostavia keskusteluita, uuden oppimista ja henkistä kehittymistä.
Mutta takaisin siihen synttärisankariin. 11-vuotias rakastaa hevosia. Hän käy tallilla kolme kertaa viikossa hoitamassa, ratsastamassa ja siivoamassa tallia. Sama, joka kotona tekee kaikkea muuta mielummin kuin siivoaa huoneensa. Hän on luova, käsistään näppärä ja sosiaalisesti kyvykäs. Kotona hän on myös kipakka ruutitynnyri, joka ei koskaan jätä välistä kunnon matsia veljensä kanssa. Hän on nuorin, pienin ja pippurisin. Hän toivoi Pipsapossu kakkua, kepparisynttäreitä ja ratsastuseiriä. Ja hän halusi itse leipoa synttäri tarjoiltavat. Ja niin tapahtui.
Onnea Oilille! Ja sankari itse loihti tarjoilut, wau! Juhlapöytäkin on niin kauniisti koristeltu, kepeä ja keväinen (ja tyttömäinen, huokaa kahden pojan äiti hieman haikeana).