Viime viikonloppuna järjestettiin toista kertaa Matka luovuuteen, luova leiri aikuisille. Tapahtuma sai alkunsa muutama vuosi sitten kun osallistuin ystäväni Elinan kanssa Puolassa järjestettyyn vastaavaan tapahtumaan. Matkasta jäi mielettömän hyvä fiilis ja ajatus saman tyyppisen tapahtuman luomisesta kotimaahan heräsi. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Turussa, museolaiva Borella. Lue postaus viime vuoden tapahtumasta täältä.

Bore valikoitui tapahtumapaikaksi monestakin syystä. Ensinäkin paikka on eksoottinen. Vanha risteilyalus ei enää seilaa, mutta pienet hytit, ahtaat käytävät ja aluksen historia tuovat tunnelmaa. Yöpyminen on edullista ja kaikki tarpeellinen löytyy laivasta. Lisäksi laivasta on lyhyt matka Turun keskustaan, joten illalliselle on mukava kävelymatka Aurajoen rantaa pitkin. Itse nautin pienestä happihyppelystä koko päivän taiteilun jälkeen.
Tänä vuonna kutsuimme mukaan kaksi ulkomaista opettajaa, Nathalien ja Birgitin. Minulla on ollut ilo tutustua näihin upeisiin naisiin jo aikaisemmin reissujeni yhteydessä. Birgit on itse asiassa käynyt suomessa pitämässä kursseja jo muutaman kerran aikaisemminkin. Kumpikin on taitava opettaja ja omaa persoonallisen tyylin.
Itse tykkään kursseista, joilla oppii nimen omaan erilaisia tekniikoita, tuotteiden käyttämistä monilla erilaisilla tavoilla ja sitä viikonloppuna oli tarjolla! Lauantaina keskityimme gelliplateen ja erilaisiin tekniikoihin sen kanssa. Vaikka itselleni Gelliplate oli tuttu ja osa tekniikoistakin oli ennestään tuttuja, niin löysin monia uusia asioita ja ennen kaikkea inspiroiduin. Tein monia pieleen menneitä kokeiluita, mutta siinä samalla tuli oivallettua uutta, löydettyä tekemisen ilo ja ennen kaikkea nautittua seurasta.
Sunnuntaina pääsimme kokeilemaan monenlaisia tekniikoita akryylimaaleilla, musteilla ja tusseilla. Kaikki tekniikat olivat helposti lähestyttäviä, joten aikaisemmalla kokemuksella ei ollut väliä. Kurssilaiset tekivät toinen toistaan upeampia sivuja, joissa kuitenkin hienosti näkyi jokaisen oma persoonallisuus.

 

Matkalle luovuuteen ilmoittautui reilu 30 luovaa ja iloista naista. Täytyy sanoa, että porukka oli aivan loistava. Juttua ja naurua riitti. Ilman näin mahtavaa porukkaa ei tapahtumaa olisi. Kiitos joka ikiselle teistä. Olette huippu porukka!

Tässä vielä kuva meidän mahtavasta porukasta. Olen vieläkin vähän pyörällä päästäni että mitä tapahtui ja joko se loppui.

 

Askarteluharrastuksen myötä ystäväpiirini on laajentunut huimasti. Kotimaassa ja ulkomailla. Erityisen haikeaa oli viedä Nat ja Birgit lentokentälle. Vaikka sovimmekin näkevämme uudestaan mahdollisimman pian, ei koskaan voi tietää varmuudella milloin tiet seuraavan kerran risteävät.

Toivottavasti nähdään mahdollisimman pian!

PS. Jos teet blogiisi postauksen reissusta, voisitko linkittää sen tähän?