Skräppäys on siitä hauskaa, että askarreltavaa riittää aina kun inspiraatio iskee. Tai meinaan tällä sitä, että aina löytyy kuvia, joita olisi kiva skräpätä, riippumatta siitä, milloin kuva on otettu. Tämä kyseinen kuva on otettu elokuussa kun koulu alkoi. Sen kesäfiilis tuntuu ajankohtaiselta nyt, kun perheemme lomamatka Israeliin kolkuttelee ovella. Matkakuumeessa on helpompaa sukeltaa ihaniin kesämuistoihin.

Me lähdemme ihan perusturistiryhmämatkalle Eilattiin, mutta olen silti fiilistellyt Andalusian auringossa -blogin Israel juttuja. Mikä vasta kohtien maa. Blogissa on hienosti kirjoitettu niin ruokakulttuurista kuin Palestiinalaistilanteestakin. Itselläni hurahti hetki jos toinenkin blogia lukiessa.

Toivottavasti säät suosivat meidän reissulla ja merivesi on niin lämmintä, että snorklaus onnistuu. Muutenhan me aiotaan olla ihan vaan kuin ellun kanat. Syödä, uida ja ottaa rennosti. Viimeksi me ollaan oltu oman perheen voimin ulkomailla Legolandissa syksyllä 2014. Eli kyllä tätä reissua on jo odotettukin!

Skräppäys-pojat

Skräppäys – pojat

Tämä työ syntyi oikein pitkän kaavan mukaan. Aloitin sen jo aikaa sitten, mutta lopputulos oli tylsä, eikä inspiroinut jatkamaan. Löysin työn lojumasta kaapista ja päätin viedä työn loppuun, sillä kuva on minusta hauska ja päivä tärkeä muistaa. Leikkasin alkuperäisen sivun kahteen osaan ja lisäsin muutaman uuden kuviopaperin mukaan. Tässä on käytetty myös läpikuultavaa vellumia ja leimausta. Ei mikään kaikkien aikojen paras työni missään tapauksessa, mutta riittävän kelvollinen kuitenkin. Ehkä lopputulos heijastelee kesäistä huoletonta fiilistä, joka ensimmäisenä koulupäivänä vallitsi.