Diy Joulukalenteri – Luukku 18: Piparitaikinan makuiset viljattomat joulukeksit

Tänään joulukalenterissa vierailee Veera The Queen of Delicious -blogista.

Leivo ihanat piparitaikinan makuiset viljattomat joulukeksit ja tee niiden kaveriksi kookos-puolukkakermavaahto.

Joulukeksit maistuvat ihanilta teen tai glögin kanssa ihan sellaisenaankin ja ne on helppo ja nopea tehdä.
Kookospuolukkakermavaahto tekee kekseistä herkullisen ja terveellisen jälkiruoan.

viljattomat joulukeksit

Kekseihin ei tarvitse lisätä lainkaan sokeria, taateli ja banaani hoitavat makeutuksen.
Kookos itsessään on myös makeaa, joten kookospuolukkakermavaahto ei myöskään kaipaa sokeria. Viileä kookoskermavaahto tasapainottaa ihanasti taatelien ja banaanien makeutta ja puolukat ja piparkakkumausteet sopivat yhteen äärimmäisen hyvin.

Viljattomat joulukeksit leivotaan mantelijauhoilla.

Lahjapakettia varten aukaisin paperisia muffinivuokia ja taitoin ne kahtia ja sujautin joka väliin yhden keksin.

Vinkit joulukeksien tekoon:

Kookoskermavaahto onnistuu vain viilennetystä kookosmaidosta, joten sen tekeminen vaatii vähän ennakointia, itselläni on aina kaksi tölkkiä kookosmaitoa kylmässä äkillisiä tarpeita varten. Etenkin näin joulukuussa äkillisiä herkuttelutarpeita on kummallisen usein.

Tuoreita taateleita myyvät näin joulun alla kaikki itseään kunnioittavat ruokakaupat, taatelit löytyvät hedelmäosastolta. Kuivatut taatelit eivät käy tähän reseptiin.
Mantelijauhoja myydään siellä missä muitakin jauhoja.
Valitse täysrasvainen kookosmaito kookoskermavaahtoa varten. Jos tölkissä lukee kevyt, niin se ei käy.

viljattomat joulukeksit

Viljattomat joulukeksit – resepti

N. 15 kpl

Tarvitset:

15 taatelit
2 pientä banaania
1 rkl piparkakkumaustetta
4,5 dl mantelijauhoja
1 tl maissitärkkelystä
1 dl täysrasvaista kookosmaitoa
⅛ tl vaniljajauhetta
½ dl jäisiä puolukoita

Tee näin:

Laita kookosmaitotölkki edellisenä iltana jääkaappiin.
Lämmitä uuni 180 asteeseen.
Poista taateleita kivet ja laita ne monitoimikoneeseen kulhoon.
Kuori banaanit ja lisää monitoimikoneeseen kulhoon taatelin kaveriksi. Jauha massaksi.
Lisää kulhoon mausteet, mantelijauhot ja maissitärkkelys. Käytä konetta kunnes ainekset ovat sekoittuneet tasaisesti.
Muotoile taikinasta keksejä leivinpaperilla peitetylle pellille kahta ruokalusikkaa apuna käyttäen.
Paista noin 20 minuuttia. Siirrä valmiit keksit välittömästi pelliltä ritilälle jäähtymään.
Keksien jäähtyessä valmista levite. Avaa jääkaapissa yön yli viilentynyt kookosmaitotölkki ja kaavi jähmettynyttä valkoista kookoskermaa tölkistä ulos desin verran.
Vatkaa kylmä kookoskerma sähkövatkaajalla kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vaahtoon vaniljajauhe ja puolukat.

 

Tervetuloa Ku ite tekee blogin joulukalenteriin. Joulukalenterissa blogini lukijat pääsevät ääneen ja jakavat omia jouluisia ohjeita ja reseptejä. Kannattaa siis käydä päivittäin katsomassa uudet jouluiset ideat!
joulukalenteri2016

Pavlova -helppoa ja hyvää

Joskus on tarvetta herkuille, jotka voi valmistaa ennakkoon. Pavlova sopii siihen mainiosti. Se on helppo tehdä, eikä kärsi siitä, että valmistat sen jo edellisenä päivänä. Täytä marenki kuitenkin vasta juuri ennen tarjoilua ettei se kostu.
Pavlova

Pavlovan eli marenkitortun tekeminen on sen verran helppoa, ettei se juuri ohjeita kaipaa! Tärkeintä on, että munat ovat huoneenlämpöisiä. Silloin marenki sitoo kunnolla ilmaa ja siitä tulee kuohkeaa.

Tarvitset:
4 kananmunan valkuaista
2 1/2 dl hienoa sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1 tl valkoviinietikkaa

Kuumenna uuni 125 asteiseksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vaahto on riittävän kovaa kun pystyt pitelemään sitä ylösalaisin pääsi yläpuolella. Sekoita joukkoon maissitärkkelys ja sokeri. Vatkaa seosta kunnes se on kiiltävää ja kovaa. Lisää lopuksi etikka.

Levitä seos pellille. Minä tein marengista kaksi suorakaiteen muotoista levyä, jotka sain mahtumaan yhdelle pellille. Voit muotoilla marengista myös ympyröitä. Kypsennä marenkia uunin ala tasolla noin 1,5 tuntia. Anna jäähtyä ja jähmettyä rauhassa. Täytä pavlova vasta juuri ennen tarjoilua!

Täytteeksi tarvitset kermaavaahtoa ja marjoja. Tämä ei voi olla kuin hyvää.

Pavlova

Miten on, oletteko te marengin ystäviä?

Terkuin, Minna

Alman jauhoton suklaakakku

jauhoton suklaakakku

 

Tämä suussa sulava jauhoton suklaakakku on saanut nimensä leipojan mukaan. Tyttäreni Alma leipoi tämän kakun jauhottomille vieraille, mutta voin kertoa, ettei kukaan kaikki ruokaisistakaan irvistellyt.
jauhoton suklaakakku

 

Alman jauhoton suklaakakku

Tarvikkeet:
200 g tummaa suklaata
120 g voita + hiukan vuokaan
6 munaa
200 g sokeria
70g Maizenaa + hiukan vuokaan
1 rkl tomusokeria
marjoja oman valinnan mukaan
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa. Kun suklaa on sulanut, anna sen jäähtyä hieman. Lisää vähitellen pehmeä voi ja vatkaa varovasti.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää Maizena ja voi-suklaa seos. Vatkaa tasaiseksi. Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.
Paista 25-30 minuuttia. Ota kakku uunista ja anna jäähtyä ennen kuin otat kakun vuuasta. Ripottele kakun päälle tomusokeria, lisää marjat ja nauti!
Herkullista alkanutta viikkoa toivoo Alma ja Minna