Skräppäys – Ystävyydelle!

Ystävänpäivänä tulee yllättäin mietittyä ystävyyttä. Se jos mikä on ajan kuluessa muuttunut. Lapsena ystäviä nähtiin joka päivä.  Minulla oli yksi, jonka kanssa kävin tallilla ja toinen, jonka kanssa olin muuten. Myöhemmin ystävät löytyivät harrastuksista. Aikuisena ystävystyminen ja ystävyys ylipäätään ovat erilaisia. Enää ei nähdä säännöllisesti, ei ehkä pitkään aikaan. Silti ystävyys on edelleen tärkeää.
Huomasin sen konkreettisesti eilen, kun minulla oli tosi hyvä fiilis ja hyviä uutisia. Halusin jakaa ne jonkun tärkeän ihmisen kanssa. Totta kai soitin myös miehelleni, mutta joissakin asioissa kaipaa ystävän kannustavia sanoja, heidän näkökulmaansa ja viisaita neuvojaan. Tai pelkästään naurua.
Samalla tavalla ystäviä kaipaa silloin kun elämä potkii päähän ja haluaa vuodattaa asian ihmiselle, joka osaa suhteuttaa sen oikeaan mittakaavaan. Ystävä tietää sinusta niin paljon, että voit valittaa hänelle elämäsi parhaista asioista ilman pelkoa joutua väärin ymmärretyksi.
Todellinen ystävyys ei tunnu rasitteelta, eikä velvollisuudelta. Ystävälle soitetaan koska halutaan ja nähdään koska se tuntuu oikealta, hauskalta ja voimaa antavalta. Ystävyys on tasavertaista, ottamista ja antamista. Ystävyys kestää erilaiset elämän vaiheet ja ristiriidat. Ystävyys on tärkeää.
Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Skräppäys- ystävyydelle

 

PS. Käy inspiroitumassa ystävyysaiheisista askartelu töistä Paperilla -lehden blogissa!

Paperilla -lehden uusi skräppäys -haaste

Oletteko te askartelusta innostuneet blogini lukijat huomanneet, että Paperilla -lehden blogissa on startannut sekä skräppäys- että korttihaaste! Haasteet on tarkoitettu kaikentasoisille askartelijoille iloa ja inspiraatiota tuomaan, mukaan kannattaa tulla monestakin syystä. Ensinnäkin haasteisiin osallistumalla oppii uutta, tulee kokeilleeksi asioita, joita ei ehkä muuten tulisi tehtyä. Toisekseen haasteet ovat mukava tapa tutustua muihin askartelijoihin ja saada palautetta ja kommentteja töistään!

Minä osallistuin skräppäyshaasteeseen tälläisellä sivulla. Kuvan olen ottanut viimeviikolla Kreikassa ja tykkään siitä tosi paljon. Koska meillä on edelleen menossa kaoottinen työhuoneen muutto prosessi, niin työ on tehty kokonaan ilman paperileikkuria! Muutenkin sivu syntyi aika pienillä varustemäärillä, juurikin samaisesta syystä. Kaikki on pakattu laatikoihin ja kannettu uuteen työpajaan odottamaan sen käyttöön ottoa.

Skräppäyshaasteessa teemana on “jotain uutta, jotain vanhaa” ja minä olen tulkinnut sitä niin, että vanhaa työssäni on kuvassa oleva ovi. Vanhaa ovat myös tuotteet ja koristeet joita olen sivuun liimannut. Uutta on valokuva itsessään, se on aivan tuore, uutta on myös ylipäätään skräpätä pitkän ajan jälkeen. Uutta on innostua askartelemaan!

Sitä ne haasteet teettävät, saattaa vaikka innostua! Tervetuloa mukaan!

Terveisin, Minna

PS. Nämä napit voit napata mukaasi

 

 

Skräppäys – Omaa aikaa

Tämä sivu on vanhaa tuotantoa ajalta ennen askartelupaussia. Olen halunnut luoda voimakkaita jännitteitä niukan värimaailman ja sommittelun avulla. Tykkään käyttämästäni kuvasta todella paljon, vaikka se sommitelmataan onkin hieman erikoinen. Koska halusin jättää kuvan keskiöön ja lisätä sen voimaa, en ole lisännyt työhön kovin monimutkaisia koristeita tai tekniikoita.

Sivu kertoo oman tilan tarpeesta, siitä kuinka sosiaalisen elämän vastapainoksi kaipaan yksinäisyyttä ja rauhaa. Hiljaisuutta. Siihen asuinpaikkamme on onneksi omiaan. Täällä on tilaa hengittää. Sivu on syntynyt jo keväällä, mutta jäänyt julkaisematta. Ehkä aika ei ole aikaisemmin ollut sopiva. Nyt kun ympärillä on kesä, paljon valoa ja energiaa, niin tämänkin sivun jakaminen tuntuu luonnolliselta ja helpolta.

Miten on, oletko sinä enemmän introvertti vai ekstrovertti?

Hauskaa päivää sinulle, kumpi sitten oletkin!

Askartelun helppoudesta ja vaikeudesta.

Skräppäys Mojoni on toden teolla palannut! Olen siivonnut askartelu tarvikkeitani työhuoneeni muuttoa silmällä pitäen (Uusi työpaja alkaa kohta olla valmis!!) ja innostunut samalla skräppäämään uusia kuvia. Näistä uuden aallon sivuista on tullut tälläisiä helposti rakentuvia, ilman mitään sotkuisia tekniikoita. Ei edes leimausta. Olen vaan liimannut paperia yhteen ja ihan vähän räiskinyt maalia päälle. Olen tavoittanut taas sen helppouden, joka kuuluu askarteluun. Sellaisen mukavan luovan Flown jota olen kaivannut. Inspiraationa olen käyttänyt ihanan Australialaisen Em Starfacen luonnosta.

Kun bloggasin pelkkää askartelu blogia, joiduin askartelemaan enemmän kun olisin muuten askarrellut. Oli tehtävä projekteja, jotta oli jotakin mitä esittelisi blogissa. Askartelusta alkoi hävitä nautinto ja siitä tuli suorittamista. Siivosin askarteluhuoneen keväällä, enkä ole sen jälkeen koskenutkaan mihinkään.

Pink Bubble blogissa oli mielenkiinoinen kirjoitus siitä millainen rooli blogilla voi olla elämässä. Kun askartelu blogini päivittyi aktiivisimmillaan kerran päivässä esitellen aina uuden projektin en usko, että kyse oli enää halusta taltioida arkea ja toteuttaa itseä. Toki siitäkin, mutta ennen kaikkea kyse on liiketoiminnan pyörittämisestä. Samalla tavalla kun menet töihin silloinkin kun ei huvita, päivittyy blogi myös silloin kun ei niin natise. Aktiivinen bloggaaminen on verrattavissa työhön. Se vaatii suunnitelmallisuutta, tavoitteita ja arviointia. Aikaa kirjoittaa, valokuvata ja kehittää. Askartelu tai mikä tahansa muu DIY -bloggaaminen vaatii tämän kaiken lisäksi myös projektien konkreettisen tekemisen.

Muutama kuukausi tekemättä mitään toi intoa uuden luomiselle. Ei pelkästään askartelun saralla, vaan sinä aikana syntyi myös tämä uusi blogi. Ku ite tekee. Tässäkin blogissa askarrellaan, mutta myös leivotaan, matkustellaan, hoidetaan pihaa ja ollaan perheen kanssa kotona. Minulle on tärkeää pitää blogia, jonka kirjoittaminen on hauskaa ja tuo minulle energiaa!

Ihanaa päivää sinulle. Muista tehdä niitä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi!

Muistathan seurata blogiani Bloglovin’ in tai blogilistan kautta.

Skräppäystä – Oikeanlainen kamera

Tämän sivun idea tulee siitä, että halusin taltioida Tanen valokuvaus innostusta. Meillähän on kameoita oikeastaan joka lähtöön, mutta aktiivinen kuvaaja Tanesta tuli vasta kun hankittiin tämä Polaroid kamera. Jos skräppäys on sinulle uutta, käy katsomassa ohjeita ja ideoita nettisivuiltani.
Skräppäystä - Oikeanlainen kamera

Sivu on tehty BasicGreyn Mon Ami sarjan papereista. Minulla on pitkä historia BasicGreyn tuotteiden kanssa. Silloin kun aloitin skräppäyksen, seitsemän vuotta sitten, käytin paljon BasicGreytä. Jossain vaiheessa tykästyin enemmän mielestäni modernimman näköisiin papereihin, mutta olen löytänyt tämän merkin uudestaan. Papereissa on mukavat maanläheiset sävyt jotka on helppo yhdistää valokuviin.

Aloitin sivun työstämisen leikkaamalla paperista tasakokoisia nelikulmioita liimasin ne paperiin. Päälle levitin Asterdamin kohopastaa sabluunan läpi. Tykkään kohopastasta, sillä se antaa mukavaa kolmiuloitteisuutta ja jättää melko tarkan jäljen, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. Halusin pitää sivun yksinkertaisena, joten en lisännyt paljoa koristeita siihen.

Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

Skräppäystä – hippityttö

Skräppäys – hippityttö
Niisk. Tänään on vietetty kevätjuhlia. Kaikilla lapsillamme vaihtuu opettaja ja nuorinkin siirtyy ensi syksynä esikouluun. Meillä ei enää ole päiväkoti-ikäisiä lapsia! Miten se on mahdollista, näin nuorilla vanhemmilla 😉 Ikäkriisin paikka!
Lasten kasvaminen on monella tapaa haikeaa. Päiväkodin loppumiseen ja opettajien vaihtumiseen liittyy surua ja ihmissuhteiden päättymistä. Ensimmäisten luokkien opettajat ovat tärkeitä ihmisiä lapsen elämässä. Päiväkodin tädit ovat viettäneet arkisin lapseni kanssa aikaa lähes yhtä paljon kuin minä. Yht äkkiä kaikki muuttuu. Se on raskasta pienille ihmisille. Se on raskasta myös vanhemmille. Vaikka haluaisin, en voi surra surua lapseni puolesta.
Onneksi kevät juhlaan kuuluu myös iloa ja vapaudentunnetta, jota aikuisena on enää hankala saavuttaa. Lapsilla on koko pitkä kesä aikaa. Kaikki tuntuu mahdolliselta!
Kesän keveyttä ja iloa halusin tuoda myös alla olevaan sivuun. Kuvasta heijastuu meidän Oilin ihana hippityttö olemus. Hän rakastaa liehuvia mekkoja ja hiukset pitää aina olla vapaana (koska ponihäntä ahdistaa). Hän on ihanan tyttömäinen, prinsessa joka pukee päälleen hörhelömekon ja kumisaappaat, eikä pelkää leikkiä poikien kanssa puissa kiipeilyä.

Poimin sivuun valokuvan tunnelman ja värit. Sassafrass lass on yksi suurimmista suosikeistani skräppäys tarvike valmistajissa. Yritystä ei sellaisenaan enää ole olemassa, mutta sitä luotsanneet Tim  and Beck suunnittelevat papereita ja muita tuotteita yhteistyössä eri yritysten kanssa.

Heidän paperinsa on aina hyvin värikkäitä ja siksi ehkä hieman hankalia käyttää. Aloitin tämän sivun työstämisen liimamalla valokuvan taakse kerroksittain tarroja ja paperisuikaleita. Niiden päälle levitin ohuen kerroksen gessoa ja sen kuivuttua kohopastaa sabluunan läpi. Pohjan kuivuttua värjäsin gessotetun alueen Pan Pastels- väreillä. Käytin värjäämiseen keltaisen, oranssin ja punaisen sävyistä Pan Pastels -väriä ja häivytin sävyjen erot niin, että sävy tummenee kohti valokuvaa. Lopuksi vielä leimasin kuvan taakse mustalla StazOn leimasin värillä. Tämä kiinnittää katsetta kohti kuvaa.

Koristeeksi käytin puupahvisia tarroja, joita asettelin kuvan reunoille. Kun svu oli valmis lisäsin kontrastia tiputtelemalla sivun päälle mustaa Indian ink -mustetta.

Mukavaa päivää sinulle!