Kukkatarhurin salaatti

Kukkatarhurin salaatti on vihersalaatti, johon on lisätty puutarhan syötäviä kukkia.

Heinäkuun loppu on siitä ihanaa aikaa, että salaattiainekset saa käydä keräämässä kasvimaalta. Oikeastaan se onkin kaiken lähtökohtana juuri nyt, ruokaa tehdään niiden raaka-aineiden ehdoilla mitä pihasta löytyy.

Tässä hyvin yksinkertaisessa salaatissa juju on ihanassa yrttiöljyssä ja tietenkin kukissa.

Kukkatarhurin salaatti

Tarvikkeet

  • vihersalaattia
  • kurkkua
  • sipulinvarsia
  • krassin kukkia ja pieniä lehtiä
  • kehäkukan terälehtiä
  • kurkkuyrtin kukkia
  • halutessasi voit pilkkoa mukaan myös muita puutarhan antimia kuten kirsikkatomaatteja
  1. Tee ensin yrttiöljy ja jätä maustumaan.
  2. Pese salaatti huolellisesti ja anna kuivua. Upota kukat hetkeksi veteen mahdollisten öttiäisten varalta ja nosta kuivumaan keittiöpyyhkeen päälle.
  3. Pilko sipulinvarret ja höylää kurkusta viipaleita.
  4. Sekoita keskenään salaatti, sipulinvarret, kurkkuviipaleet ja nypi joukkoon kehäkukan terälehdet.
  5. Sekoita joukkoon yrttiöljy.
  6. Koristele salaatti krassin kukilla ja lehdillä sekä kurkkuyrtin kukilla.

YRTTIÖLJY

  • ½ ruukkua basilikaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 tl hunajaa
  • ¼ tl suolaa

Soseuta yrttiöljyn aineet sauvasekoittimella ja anna maustua hetki.

Isoäidin salaatti

Isoäidin salaatti on varmasti syntynyt aikanaan sen perusteella, mitä puutarhasta on sattunut löytymään; salaattia, ruohosipulia ja kananmunia. Itse en ollut tätä aikaisemmin syönyt, mutta ohje on putkahdellut esille viime aikoina monestakin suunnasta. Ja syystäkin, paljon tämän omavaraisemmaksi ei voi ruoka muuttua.

Resepti on hirvitttävän helppo ja superedullinen, vaikka et kaikkia raaka-aineita saisikaan omasta pihastasi. Itse laitoin myös runsaasti puolitettuja kokonaisia kananmunia ja tarjosin salaatin yhdessä uusien perunoiden kanssa.

Tälläisten yksinkertaisten, mutta herkullisten ruokien ansiosta vaivannäkö puutarhassa tuntuu järkevältä. On ihan huippu fiilis kun ruuan matka pellolta pöytään on ihan kirjaimellisesti vain joitakin minuutteja.

Isoäidin salaatti

Isoäidin salaatti resepti

Salaatti

  • Runsaasti salaattia, voit sekoittaa eri laatuisia niin saat vielä kivemman lopputuloksen
  • 2 – 6 kananmunaa
  • 1/2 dl hienonnettua ruohosipulia
  • ruohosipulin kukkia koristeeksi
  • sormisuolaa viimeistelyyn

Kastike

  • 2 kananmunaa
  • 200 g turkkilaista jogurttia
  • 2tl Dijon-sinappia
  • 1tl sokeria
  • 1/4 tlsuolaa
  • 1/4 tl mustapippuria
  • ripaus valkopippuria
  1. Keitä kaikki kananmunat koviksi eli noin 8 minuuttia. Kuori 2 munaa ja erota keltuaiset ja valkuaiset. Hienonna keltuaiset haarukalla. Sekoita jogurtti, sinappi ja mausteet joukkoon.
  2. Revi salaatti laakealle vadille. Hienonna valkuaiset ja lohko kokonaiset munat ja koristele salaatti niillä ja ruohosipulin kukilla. Hienonna ruohosipuli päälle. Lusikoi puolet kastikkeesta päälle ja tarjoa loppu kastike erikseen.
  3. Tarjoile keitettyjen uusien perunoiden kanssa.

Alkuperäinen ohje: K-Ruoka

Isoäidin salaatti

Katso myös blogini muut herkulliset salaatti reseptit.

Shakshouka ja muut vappubrunssin varmat

Shakshouka kruunaa minkä tahansa brunssin, oudosta nimestään ja hieman epäilyttävästä ulkomuodostaan huolimatta. Törmäsin siihen ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten Israelissa. Hotellin aamupalalla oli tarjolla mitä eriskummallisemman näköisiä pannuja, joiden pinnalla kellui kypsennetty muna. Osa pannuista oli vihreitä, pinaattipohjaisia ja osa taas punaisia, tomaattipohjaisia. Voitte vain kuvitella miltä nämä pannut näyttivät turistimassojen sörkkimisen jäljiltä. Rohkea kuitenkin palkittiin, sillä maku shakshoukassa on mitä parhain, niin hyvä, että ihmettelen itsekin joka kerta kotona sitä valmistaessani, että tää olikin näin hyvää!

Shakshoukan lisäksi Vappubrunssilla tarjoillaan tietenkin perunasaattia, peruna-kukkakaalisalaattia, Marokkolaista porkkana-linssisalaattia, Lohivoileipäkakkua, croisantteja, munkkeja tai super helppoja rahkamunkkeja ja tietenkin simaa. Viljattomille VHH pekonipiirakkaa, jonka täytettä voi helposti varioida sekä passionhedelmän makuista sokeritonta täytekakkua.

Shakshouka

Shakshouka

Tarvikkeet:

  • 1 punasipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 punainen paprika
  • oliiviöljyä
  • 2 tl juustokuminaa
  • 1 tl savupaprikaa
  • ½ tl chilijauhetta
  • 1 tl sokeria
  • ½ tl suolaa
  • 1 tlk tomaattimurskaa (400g)
  • 1½ dl kasvislientä
  • 4 luomukananmunaa
  • mustapippuria
  • 200g fetaa murenneltuna päälle
  • tuoretta korianteria

Tee näin:

  1. Hienonna sipuli, paprika ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä öljyssä mausteiden kanssa.
  2. Lisää tomaattimurska ja kasvisliemi. Anna hautua miedolla lämmöllä 20 min..
  3. Tee kastikkeeseen kuoppia, johon rikot kananmunat. Pistä pannuun kansi päälle ja kypsennä miedolla lämmöllä, kunnes valkuaiset ovat kypsyneet. Voit myös laittaa pannun 190 asteiseen uuniin 8-10 minuutiksi.
  4. Rouhi päälle mustapippuria. Murustela fetaa ja lisää tuoretta korianteria.
  5. Nauti leivän kanssa.
Shakshouka

Vapun maukkain perunasalaatti

Tarvikkeet:

  • 1 kg (uusia)perunoita
  • 4 munaa
  • 1 tl sinapinsiemeniä
  • nippu tuoretta lehtipersiljaa
  • 2 suolakurkkua
  • nippu tuoretta ruohosipulia
  • suolaa ja mustapippuria myllystä maun mukaan

Kastike:

  • 3 rkl omenasiiderietikkaa
  • 2 rkl kokojyväsinappia
  • 1 tl hunajaa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä maun mukaan

Tee näin:

  1. Keitä perunat juuri ja juuri kypsiksi. Kun ne ovat pehmenneet, kaada vesi pois ja anna perunoiden jäähtyä hetki.
  2. Keitä munat, sopivan löysä keltuainen tulee kun nostat munat kiehuvaan veteen ja keität niitä 7 minuuttia. Kaada keitin vesi pois, kuori munat ja anna niiden jäähtyä.
  3. Paahda sinapin siemeniä keskilämmöllä kunnes ne alkavat poksua. Liikuttele siemeniä pannulla niiden paahtumisen ajan. Siirrä siemenet kulhoon niiden alettua poksumaan.
  4. Tee kastike sekoittamalla kaikki kastikkeen aineet hyvin yhteen..
  5. Puolita ja tarvittaessa kuori ja pilko perunat. Siirrä ne tarjoilu kulhoon ja sekoita joukkoon suurin osa kastikkeesta. Anna perunoiden imeä kastikkeen maut itseensä.
  6. Sekoita joukkoon yritit, pilkotut suolakurkut ja mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä peruna salaatti jääkaappiin maustumaan.
  7. Ennen tarjoilua, halkaise kananmunat ja asettele ne salaatin päälle. Ripottele päälle sinapinsiemenet, koristele tuoreilla yrteillä ja kaada päälle loput kastikkeesta.

Marokkolainen porkkana -linssisalaatti

Marokkolainen porkkana -linssisalaatti salaatti on herkullinen yhdistelmä maukkaita kasviksia ja ihania linssejä. Ohje on peräisin Jennin ja Saaran Brunssikirjasta. Jonka kuvauksiin pääsin osallistumaan, siitä lisää täällä. Olen kokkaillut Brunssikirjasta jo useampiakin reseptejä, mutta aina jotenkin sellaisiin oikeisiin vähän hektisiin brunssitunnelmiin, että niiden kuvaaminen on jäänyt. Saarireissulle otin kuitenkin brunssikirjan mukaan ihan vartavasten. Tämä salaatti oli saanut paljon kehuja ja se sopi mainiosti toteutettavaksi saari olosuhteissa. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu myös fetajuusto, mutta saaressa olosuhteiden pakosta (olin epähuomiossa käyttänyt feta juuston edellisenpäivän pastaan) syntyi erinomainen vegaaninen vaihtoehto.

Salaatti oli erinomaista. Jopa teinit lappoivat linssejä suuhunsa ennätysvauhtia. Ainoastaan perheemme ruokakulttuuriin tottumaton vävypoikakokelas taisi olla ihmeissään linssien kanssa.

Brunssikirjassa on paljon hyviä ohjeita. Yksi minkä haluan nostaa esille on rukiinen savusiika -voileipäkakku. Koska en yleensä saa mitään aikaiseksi ohjeen mukaan, muuntui tämäkin savusilakka eväsleiviksi. Oikeastaan eväsleivisissä on paljoa samaa ollutkaan kun reseptissä, nyt kun tarkemmin asiaa tutkin, mutta yhtä kaikki, alkuperäinen resepti toimi muusana herkkuvoikkareille. Toinen herkku, jota olen päässet maistamaan jo muutaman kerran, on granolakakku, aivan herkullista!

Tästä alkaa muuten taas #suurikeittokirjahaaste, jossa ideana on kokata jokaisesta omistamastani keittokirjasta ainakin yksi resepti. Se edistyy hitaasti mutta varmasti.

Marokkolainen porkkana -linssisalaatti

8 porkkanaa
2 punasipulia
1 fenkoli
3cm pala inkivääriä
1 punainen chili

1 rkl hunajaa
1 tl juustokuminaa
1/2 sitruunan mehu
suolaa
oliiviöljyä
2-3 lehtikaalin lehteä
1 tlk ruskeita linssejä

150g fetaa
3 rkl balsamicoa
oliiviöljyä

Kuumenna uuni 200 asteiseksi. Kuori porkkanat ja sipulit. Paloittele porkkanat, sipulit ja fenkoli ja laita ne leivinpaperille uuninpellille. Raasta inkivääri ja silppua chili. Sekoita ne porkkanoiden ja sipuleiden joukkoon.

Sekoita joukkoon hunaja, juustokumina, sitruunamehu, suolaa ja oliiviöljyä. Paahda uunissa noin 30 minuuttia. Irroita lehtikaalin lehdet ruokista ja lisää ne uuniin 10:ksi viimeiseksi minuutiksi. Keitä linssit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan (noin 20 minuuttia).

Sekoita kasvikset ja linssit sekaisin. Murenna päälle fetaa. Sekoita joukkoon balsamicoa ja oliiviöljyä. Koristele halutessasi korianterilla.

Ohje Brunssikirja.

Persimonsalaatti homejuustolla ja pähkinöillä

Persimonsalaatti on ihana yhdistelmä makeaa persimonia, suolaista sinihomejuustoa ja rapeita pähkinöitä. Sain ohjeen Hannan Soppa -blogin Hannalta kun kyselin facebookissa ideoita persimoneiden käyttöön.

Oikeastaan päivitys taisi olla enemmänkin tämän suuntainen.

Voihan persimon! Ostin kauhean säkillisen persimoneita, vaikka en tykkää niistä. Mihin niitä käytetään? Mitä te olette tehneet persimoneista? Oisko idiksii?

On nimittäin tunnustettava, etten ole mikään suuri persimoneiden ystävä. Minusta ne ovat liian makeita ja jotenkin koostumuksettomia, jos tiedätte mitä tarkoitan. Elämä on kuitenkin jatkuvaa oppimista ja persimonit ovat myös melko edullisia ollessaan sesongissa, joten olin päättänyt tarttua härkää sarvista. Ja Hannan resepti oli todellakin mainio tapa aloittaa tutustuminen persimonien maailmaan. Tosin, luonteelleni ominaisesti luin reseptin melko epätarkasti ja siitä syystä päädyin omaan salaattini tekemään sinihomejuustosta. Ja sepäs ei kuulkaa ollut lainkaan huonompi kömmähdys. Eikä mulla ollut mitään alkuperäisen ohjeen appelsiinimehujakaan, mutta yksi nahistunut mandariini sentään pelasti.

Tähän resepetiin kuuluu myös herkullinen dukkah, jota tein ensimmäistä kertaa itse. Siis ihan älyn hyvää! Koska dukkahia tuli melko reilusti, heitin loput seuraavan päivän kasvispastan joukkoon. Kannattaa kokeilla. Veikkaan, että dukkah sopii melkein minkä kanssa vaan.

Persimonsalaatti | persimon | dukkah | salaatti  | ruokablogi
Persimonsalaatti | persimon | dukkah | salaatti  | ruokablogi

Persimonsalaatti

3 kpl persimoneja
25 g voita
2 rkl fariinissokeria
ripaus suolaa
n. 200 g salaattisekoitusta
150 g sinihomejuustoa
1-2 dl saksanpähkinöitä
kourallinen lehtipersiljaa

Dukkah

2 rkl pistaasinsydämiä
2 rkl manteleita
2 rkl pinjansiemeniä
2 rkl korianterin siemeniä
1 tl chilirouhetta
2 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 rkl sesaminsiemeniä

Mandariinivinegretti

1 mandarinin mehu
½ dl sitruunan mehua
½ dl oliiviöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa

Tee näin

Valmista ensin dukkah. Paahda kuivalla pannulla kaikkia aineksia, kunnes ne saavat hieman väriä (n. 4 minuuttia). Survo siemenet sileäksi morttelissa tai surauta pari kertaa blenderissä.

Sekoita kaikki mandariinivinegretin ainekset keskenään. Paahda saksanpähkinöitä hetki kuivalla pannulla.
Pese persimonit ja leikkaa niistä kanta pois. Lohko persimonit kunnon kokoisiksi palasiksi. Kuumenna pannu, anna voin sulaa ja lisää sekaan sokeri. Kun sokeri on sulanut kinuskimaiseksi, paista persimonlohkot niin, että ne saavat hiukan väriä. Ripota päälle ripaus suolaa.

Kokoa salaattisekoitus tarjoilulautaselle. Pirskottele sekaan vinegrettiä. Aseta päälle versoja, persimonit ja murusteltu homejuustojuusto sekä pähkinät. Ripottele päälle dukkahia ja muutama ripaus suolaa.

Alkuperäinen ohje: Hannan soppa
Persimonsalaatti | persimon | dukkah | salaatti  | ruokablogi

15 kasvisruoka reseptiä

15 kasvisruoka reseptiä inspiroimaan lihatonta lokakuuta.

Lokakuussa moni sekaanikin vaihtaa hetkeksi kasvisruokaan tai ainakin lisää kasvisruokien määrää ruokavaliossa. Mulla on tällä hetkellä sellainen teesi, että yksi kasvisruoka päivässä olla pitää. Jos jokainen tavan tallaaja siirtyisi siihen, ettei lihaa tarvitse olla joka ruualla ja leivän päällä niin siinäpä olisi iso ekoteko. Ja voisi silti syödä viikonloppuna ihan hyvin jotain ihanaa osso bucoa.

Monesti kuulee sanottavan, etteivät kasvisruuat ole täyttäviä tai pidä nälkää. Luulin tuon lausunnon jääneen 90 -luvulle, mutta kummallisesti se nostaa vielä päätään oman kuplani ulkopuolella. Mun on pakko sanoa, että jos kasvisruuan jälkeen jää nälkä, niin kokki katsokoot peiliin. Tää voi nimittäin tulla yllätyksenä, mutta ei hernekeitossa ne kinkkusuikaleet sitä nälkää pidä.

Kasvisruuista on tärkeää saada proteiinia. Hyviä proteiinin lähteitä ovat esimerkiksi pähkinät, siemenet, linssit, pavut, herneet ja täysjyvätuotteet. Kahvia ja kasvisruokaa -blogista löytyi hyvä juttu kasvissyöjänproteiineista.

Tässä sulle 15 kasvisruoka reseptiä, jotka on mun mielestä maistuneet ihan kaikille, ruokavaliosta riippumatta.

15 kasvisruoka reseptiä | kasvisruokaa | lihaton lokakuu | vege

15 kasvisruoka reseptiä

1. Fenkolipasta. Jopa Fenkoliskeptinen mieheni piti pastasta ja aniksen lempeästä mauasta, joten epäilijät, tätä kannattaa kokeilla.

2. Lehtikaali- kurpitsapasta. Pastan joukkoon sekoitetaan uunissa paahdettuja kauden kasviksia ja vuohenjuustoa.

3. Kvinoa- kurpitsasalaatti. Salaatissa yhdistyvät upeat syksyn sävyt ja miellyttävä paahteinen maku.

4. Kvinoasalaatti linsseillä, herneillä, mintulla ja haloumijuustolla. Haloumi on herkullinen lisä salaattiin, rapsakaksi paistettuna se tuo mukavaa suolaisuutta ja hauskaa tekstuuria.

5. Aasialainen nuudelisalaatti. Herkullisessa salaatissa maistuu inkivääri, chili ja korianteri.

6. Mustikka- parsakaalisalaatti. No nyt kieltämättä kuulostaa luovalta ratkaisulta ja sitä se onkin. Vähän kreisii hei.

15 kasvisruoka reseptiä | kasvisruokaa | lihaton lokakuu | vege

7. Punajuuri – päärynä – sinihimejuustosalaatti. Tarvitseeko sanoa enempää?

8. Punajuuri -ohrapaistos. Ohra toimii erittäin näppärästi punajuuren kaverina.

15 kasvisruoka reseptiä | kasvisruokaa | lihaton lokakuu | vege

9. Valkosipuli- palsternakkakeitto. Keitto on helppo tehdä, sillä kasvikset valmistuvat uunissa lähes itsestään.

10. Inkiväärinmakuinen kesäkurpitsakeitto. Inkiväärin makuinen kesäkurpitsakeitto lämmittää ihanasti kuulaana syyspäivänä.

11. Samettinen sienikeitto. Samettinen sienikeitto maistuu sienille, palsternakalle, mokalle ja maderalle.

12. Miso ramen. Arkiruoka versiona. Eli nopee tehä ja syödä.

15 kasvisruoka reseptiä | kasvisruokaa | lihaton lokakuu | vege

13. Linssi kofta currykastikkeessa. Koftat ovat intilaisiapullia, jotka tarjoillaan curryssa tomaattiraidan kanssa.

14. Kesäkurpitsafritterit. Kesäkurpitsafritterit ovat vähän kuin lettuja, mutta hieman paksumpia, pinnalta rapeita ja pehmeitä sisältä.

15. Itkettävän hyvää meksikolaista. Eli ihan sairaan hyviä salsoja siis.

Ja vielä kerta kiellon päälle. Chili con härkis. Tämä on vege versio meksikosta lähtöisin olevasta pataruuasta, jossa perinteisesti on chiliä, papuja ja lihaa. Lihan sijasta pataan sujahti paketillinen tex mex maustettua härkistä.