Ravintola Toca

Ravintola Toca on omien sanojensa mukaan hyvä italialainen ravintola, itse korjaisin, että kerrassaan erinomainen. Ruoka, atmosfääri ja palvelu ovat kaikki kohdallaan. Olin jo pidempään haikaillut, että Tocassa pitäisi käydä syömässä oikein pitkän kaavan mukaan, sillä Tocan mustekala oli yksi suosikeistani Taste of Helsingissä. Näin ollen olin erittäin ilahtunut, kun taannoisella ruokakuvauskurssilla päästiin kuvaamaan Ravintola Tocaan.

Ravintola Toca | italialainen ravintola | helsinki | ruokablogi | ravintola-arvostelu

Eikä siinä vielä kaikki. Koko ravintola Toca oli avannut ovensa vain ja ainoastaan kurssimme käyttöön. Pääsimme vuorotellen kuvaamaan pieneen keittiöön, jossa kokit erittäin ystävällisesti pyysivät meiltä jatkuvasti anteeksi sitä, että olimme koko ajan tiellä. Keskenään kokit puhuivat italiaa ja siellä keittiön höyryissä kuvatessa ja pastaa maistellessa pääsi kyllä mukavasti iroittautumaan sateisesta Suomesta.

Ravintola Toca | italialainen ravintola | helsinki | ruokablogi | ravintola-arvostelu Ravintola Toca | italialainen ravintola | helsinki | ruokablogi | ravintola-arvostelu Ravintola Toca | italialainen ravintola | helsinki | ruokablogi | ravintola-arvostelu

Ravintola Tocaa pyörittävät Elina Valoranta ja Gennaro Oliviero, suomalais -italialainen pariskunta, jolle on kertynyt aikaisempaa kokemusta jo Lahdesta ja Tampereelta. Tunnelma Tocassa on kuin yhteisten ystävien olohuoneessa. Ystävällinen, välitön ja vieraanvarainen. Ja mitä siihen ruokaan tulee, se on oivaltavaa, taidolla tehtyä, kaunista ja ennen kaikkea älyttömän hyvää. Samaa mieltä oli muuten myös Hesarin kriitikko, Toca on toinen ravintola, jolle on annettu täydet viisi tähteä.

Mä olen sellainen ravintolafiilistelijä, jolle kokonaisuus merkitsee eniten. Ruuan pitää olla sellaista, joka herättää tunteita, iloa, ihmetystä ja joskus pieni hämmennyskin voi olla hyvästä. Pidän ravintoloista, joiden sisutuksessa on särmää, sellaista luonnetta, jonka muistaa vielä silloinkin kun kertoo ravintolakokemuksestaan kavereille. Palvelun pitää olla ystävällistä, välitöntä ja asiantuntevaa. Haluan tietää mitä syön. Tocassa kaikki palaset loksahtavat kohdalleen helpon oloisesti, asiakkaana voi keskittyä vain nauttimaan kokemuksesta. Juuri niin kuin sen pitää ollakin.

Ravintola Toca | italialainen ravintola | helsinki | ruokablogi | ravintola-arvostelu Ravintola Toca | italialainen ravintola | helsinki | ruokablogi | ravintola-arvostelu Ravintola Toca | italialainen ravintola | helsinki | ruokablogi | ravintola-arvostelu

Niin, turhaa kai sanoa, että suosittelen!

 

Taste of Helsinki järjestetään jo kuudetta kertaa

Taste of Helsinki on Kansalaistorin puistossa 15.-18. kesäkuuta järjestettävä ruokafestivaali. Mukana on kymmenen huippu ravintolaa, jotka kaikki tarjoavat kävijöille neljä annosta, joista kävijät voivat koota itselleen mieluisan menun.

LOUNAAN TARJOSI Taste of Helsinki

Taste of Helsinki | Kansalaistori | ruoka
Kuva Taste of Helsinki

Taste of Helsinki | Kansalaistori | ruoka Taste of Helsinki | Kansalaistori | ruoka

Sain ilokseni kutsun Taste on Helsinki Pressilounalle, jolla mukana olevat ravintolat paljastettiin suurelle yleisölle. Pääsimme myös maistamaan muutamia tapahtumassa tarjolla olevia ruokia ja juomia.

Minun on näin alkuun tunnustettava olevani Taste of Helsinki amatööri. Vaikka tapahtuma on järjestetty jo kuusi kertaa, olen harmillisesti päässyt paikalle vain kerran. Viime kesänä. Sattui vielä sangen tyypillinen suomalainen kesä ilma, kylmää ja sateista. Silti kokemus oli hieno. Osallistuimme Viinikouluun ja maistelimme mahan täydeltä toinen toistaan parempia ruokia. Ja viinejä. Ja vielä vähän herkkuja. No, saatte varmaan kiinni tapahtuman ideasta, viiniä ja hyvää ruokaa. Hyvää ruokaa ja viiniä.

Tänä vuonna mukana on kuusi edellisiltä vuosilta tuttua ravintolaa. Bistro o mat, Grön, Pastor ja Toca. Uusina tulokkaina nähdään helsinkiläiset ravintolat Passio, Savoy ja Shelter, turkulainen Ludu, tallinalainen Noa, sekä Sasu Laukkasen luotsaama villivihannes aiheinen pop up ravintola TuOHi.

Ja tekisipä mieleni sanoa, että “Eikä tässä vielä kaikki!”. Niin kuin sanonkin. Sillä tarjolla on myös erinomaisen hyvä kattaus juomapuolta. Ja mikä olisikaan ruokafestari ilman mahdollisuutta päästä kauhan varteen? Electrolux Chef’s Secrets on kokkikoulu, jossa pääset kokkaamaan Suomen Kokkimaajoukkueen jäsenten rinnalla.

Käy tapahtuman sivuilla tsekkaamassa tarkemmat tiedot. Liput tulevat myyntiin tänään klo 9.00, joten eiköhän nähdä Kansalaistorilla?

Taste of Helsinki | Kansalaistori | ruoka
Kuva: Taste of Helsinki

Pressi lounaalla maistettiin kolmea herkullista annosta Savoyn, Shelterin ja Pastorin tarjonnasta. Omaksi suosikikseni nousi Savoyn mustaherukalla maustettu silakka Escabeche, peruna helmiä ja tillikreemiä. Vähän kuin kevät lautasella. Aivan ihanaa.

Mitään moittimisen sijaa ei löytynyt Shelterin karitsastakaan. Oliivilla ja oreganolla täytettyä luomukaritsankylkeä, porkkanahummusta ja lehtikaalia.

Jälkkäriksi Pastor tarjosi Tres Leches, Kolmen maidon vanilijakakkua, maitosorbettia, dulce de leche, sitruunamarenkia. Josta erityismaininnan saa aivan ihana ja yllättävän raikas marenki.

En jaksa odottaa kesän koko kattausta!
Taste of Helsinki | Kansalaistori | ruoka

Taste of Helsinki | Kansalaistori | ruoka
Kuva: Taste of Helsinki

Mitä ravintolaa sinä odotat eniten? Itse tietenkin ylpeänä odotan oman kylän Bistro o mattia, mutta antivillivihannes ihmisenä toivon myös yllättyväni positiivisesti TuOHesta. Vaikkakin juhlavuottaan viettävä Savoy on varmasti kova.