Raparperijäätelö ja litran lettutaikina

Raparperijäätelö syntyy helposti jäätelökoneessa. Tällä kertaa mausteena on appelsiini ja rosmariini.

Rakastan jäätelöä. Erityisesti hyvää pistaasijäätelöä, mutta sanotaanko, että harvoin olen eläissäni saanut pahaa jäätelöä. Joskin nykyisin ostan lähes pelkästään pienempien putiikkien jäätelöä, niistä löytyy mielestäni erinomaisia makuja, myös pistaasia.

Olen myös tehnyt jäätelöä itse. Prosessi ei jäätelökoneella ole kovin monimutkainen, mutta aikaa se jäähdyttelyineen vie. Teen jäätelön perusmassaan, jota maustan sitten sesongin mukaan. Tässä reseptissa tein ensin rosmariinilla ja appelsiinilla maustetun hillokkeen, jonka sitten sekoitin jäätelömassaan, annoin maustua yön yli, soseutin ja tein jäätelöksi.

Jäätelön voisi myös tehdä vanilijalla maustettuna ja tehdä tiikerijäätelömäisiä raparperiraitoja.

Raparperijäätelö
Raparperijäätelö

Raparperijäätelö

Tarvitset

2 dl kuohukermaa
2,5 dl maitoa
1 dl sokeria
4 keltuaista
3 rkl appelsiinimehua + appelsiininkuori raastettuna
5 dl raparperin paloja
1 rkl sokeria
rosmariininoksa

Tee näin:

  1. Lisää raparperinpalat kattilaan sokerin, rosmariininoksan, appesiinimehun ja kuoriraasteen kanssa. Kypsennä, kunnes raparperi pehmenee ja nosta sivuun.
  2. Mittaa kerma ja maito kattilaan. Kiehauta ja poista levyltä.
  3. Vatkaa kulhossa keltuaiset ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Kaada kerma-maitoseos varovasti keltuaisvaahdon joukkoon samalla kevyesti sekoittaen. Kaada jäätelöseos takaisin kattilaan ja kuumenna hiljalleen 82 asteiseksi ja poista välittömästi levyltä.
  4. Lisää raparperipalat joukkoon, sekoita.
  5. Anna seoksen jäähtyä hieman ja siirrä sitten jääkaappiin jäähtymään. Jäähdytä yön yli. Voit poistaa rosmariinin oksan tässä vaiheessa tai vasta aamulla, riippuen siitä kuinka vahvastarosmariinin mausta pidät.
  6. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella ja kaada jäätelökoneeseen.

Voit tehdä jäätelöä myös ilman jäätelökonetta. Katso ohje: luumujäätelö ilman jäätelökonetta. Vegaanisia jäätelöohjeita löytyy Viimeistä murua myöten blogista, esimerkiksi tämä herkullisen kuuloinen Porkkanakakkujäätelö.

Raparperijäätelö

Litran lettutaikina

Meidän kuusi henkisessä perheessä litran lettutaikina on lähtökohta, sitä pienempää varten ei kannata ruveta paistinpannuja likaamaan, jos ymmärrätte mitä tarkoita.

Tarvitset:

  • 4 kananmunaa
  • 1 l maitoa
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl sokeria (teen letut monesti myös ilman sokeria)
  • 1 dl sulatettua voita

Tee näin:

Vatkaa munat ja maito sekaisin. Lisää kuivat aineet ja anna taikinan tekeytyä puolisen tuntia. Paista letut voin kanssa. Nauti jätskin ja marjojen kanssa.

Pavlova – herkullinen marenkikakku raparperilla ja marjoilla

Pavlova on tosi helppo valmistaa, etenkin jos hankkii marenkipohjat valmiina Maatilapuodista. Niin minä tein tällä kertaa, koska halusin päästä hyvin vähällä vaivalla, mutta silti toteuttaa sankarin toiveen pavlovasta. Pavlovan marenkipohja ei vaikuta sinällään kovin haastavalta. Olen tehnyt pohjan itse sekä hyvällä, että huonolla menestyksellä. Tai hyvällä ja hyvällä. Tuossa ensimmäisen linkkauksen postauksessa olen silloin ollut eri tyytyväinen, nykyisin visuaalinen silmäni on hieman muuttunut. No yhtä kaikki, uskon marenkipohjan itse valmistamisen olevan mahdollista.

Toisaalta joskus voi olla paikallaan hankkia jotakin valmiina ja jättää aikaa jollekin muulle tärkeälle.

Koska marenki on hyvin makeaa, toimii sen kanssa mielestäni hyvin joku happama elementti ja nyt raparperin ollessa täydessä satokaudessa, käytin raparperihilloa tasapainottamaan makeutta. toimii mielestäni erinomaisesti.

Pavlova

Osta pohja valmiina tai tee se esimerkiksi Annin uunissa ohjeella.

Täyte

  • 250 g kauden marjoja + koristeeksi 250 g marjoja
  • 2,5 dl vispikermaa
  • 150 g mascarponea
  • 1 rkl tomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 dl raparperihilloa

RAPAPERPERIHILLO

Ainekset:

  • 2 l raparperinpaloja
  • 1/2 dl vettä
  • n. 1,5 dl hillosokeria

Tee näin:

  1. Tee ensin hillo. Laita raparperipalat ja vesi kattilaan. Sekoita kuumennuksen ajan, ettei seos pala pohjaan.
  2. Keitä miedolla lämmöllä edelleen sekoitellen, kunnes raparperit ovat pehmenneet.
  3. Lisää hillosokeri ja keitä muutama minuutti.
  4. Jäähdytä hillo.

Kokoa kakku:

  1. Vaahdota kerma ja sekoita mascarpone joukkoon. Lisää sokerit ja sekoita.
  2. Halkaise mansikat.
  3. Täytä jokainen marenkilevykerros kerroksella raparperihilloa, lisää kermatäytte sekä marjat.
  4. Päälimmäiseksi laita kermatäytettä ja koristele marjoilla.
  5. Nauti heti!

Täytä pavlova vasta juuri ennen tarjoilua, sillä muuten ihanan rapea marenki pehmenee.

Rahkainen raparperipiirakka ja raikas raparperijuoma

Rahkainen raparperipiirakka on oma suosikkini kaikista raparperipiirakoista, joita olen kokeillut. Pidän rahkan, raparperin ja sitruunan yhdistelmästä, joka on vähän hapan ja samaan aikaan vähän kirpeä ja makea. Mitä enemmän raparperia, sitä kirpeämpää.

Olen leiponut tätä samaa kakkua aikaisemminkin, mutta resepti ei ole koskaan ole ollut kovin suosittu. Ehkä siksi, että silloin piirakka ei ollut kovin kuvauksellinen. Minun käsissäni raparperi ei ole koskaan taipunut kovin näyttäviksi ilmestyksiksi, paras on ehkä vohvelikakku, jonka välissä näyttää olevan suolakurkkuja!

Raparperi on kuitenkin raaka-aineena monipuolinen. Ja ennen kaikkea se on ensimmäisiä raaka-aineita, joita omasta pihasta saa kerättyä kunnolla. Siis siinä määrin, että yhdellä kertaa saa tehtyä reilumman satsin ja useampaa sorttia. Niin kuin vaikka sitten piirakkaa ja juomaa. Juoma sopii muuten hyvin esimerkiksi keväisen drinkin pohjaksi, kannattaa kokeilla.

Rahkainen raparperipiirakka
Rahkainen raparperipiirakka

Rahkainen raparperipiirakka

Pohja

  • 100g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 iso kananmuna
  • 3 dl vehnäjauhoja

Täyte

  • 2 prk maitorahkaa
  • 2 dl kermaa
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ sitruunan raastettu kuori
  • ½ sitruunan mehu

Päälle

  • pilkottuja raparpereja maun mukaan (noin 3 isoa vartta)
  • fariinisokeria

Tee näin

  1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
  2. Vaahdota ensin pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon huolellisesti vatkaten kananmuna ja viimeiseksi jauhot.
  3. Sekoita taikina tasaiseksi käsin ja painele se voideltuun irtopohjavuokaan niin, että taikina saa nousta reunoillekin noin 3 cm korkeudelle.
  4. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada täyte vuokaan.
  5. Laita päälle raparperinpalat ja sirottele vielä fariinisokeria.
  6. Paista kypsäksi alatasolla noin tunnin ajan.
Rahkainen raparperipiirakka

Raikas raparperi juoma

Tämä juoma syntyy helposti niistä raparpereista, jotka kuitenkin jäävät yli piirakan teosta.

  • 1l raparperinpaloja
  • 130g sokeria
  • 1l kiehuvaa vettä
  • 1 viipale luomusitruunaa
  • noin peukalonkokoinen palainkivääriä kuorittuna ja viipaloituna

Kaada kiehuva vesi sokerin, vanilijatangon ja raperperin palojen päälle. Lisää sitruuna viipale ja inkiväärinpalat. Anna seistä seuraavaan päivään.
Sekoita mehu ja siivilöi se puhtaisiin pulloihin. Säilytä jääkaapissa.
Mehu on hyvää sellaisenaan, mutta se sopii myös erilaisten drinkkien pohjaksi. Kokeile esimerkiksi raparperikuohuvaa.

Raparperireseptit TOP 16

Raparperireseptit on taas ajankohtaisia, uutta satoa puskee maasta kauhealla vauhdilla. Ensimmäiset raparperit söimme eilen niin, että keitimme niistä makean hillokkeen ja sekoitimme rahkan joukkoon. Raparperireseptit tulevat tarpeeseen, sillä jos jonkin, niin raparperin suhteen olemme omavaraisia. Sitä tulee muutamasta puskasta yli omien tarpeiden! Toivottavasti resepteistä löytyy inspiraatiota myös omaan keittiöösi.

Raparperireseptit

Meillä raparperia käytetään lähinnä makeissa ruuissa, mutta olen kokeillut myös suolaisia reseptejä. Kun tarjontaa on omasta takaa niin on sekä taloudellista, että helppoa käyttää raparperia mahdollisimman paljon. Parhaat raparperireseptit on kaikki toteutettavissa lähikaupan raaka-aineilla, eikä onnistumiseen tarvita supertalenttia. Vinkkejä raparperin kasvatukseen.

Raparperireseptit – Juomat

Raparperimehu

Yksi suosituimmista resepteistä on raparperimehun ohje. Se on helppo valmistaa ja häviää parempiin suihin sen verran nopeasti ettei minulla ole kertoa faktaa siitä kuinka kauan mehu säilyy hyvänä.

Sitruunainen raparperimehu

Raparperin satokausi on toukuussa. Se on yleensä ensimmäisiä herkkuja mitä omasta maasta saa poimia, erilaisten villivihannesten lisäksi. Tämä raparperimehu on helppo valmistaa, eikä vaadi mehumaijaa.

Raparperi jäätee

Raparperijäätee on täydellinen kesäjuoma. Sen valmistaminen onnistuu etukäteen ja tiivisteen voi vaikka pakastaa, jos tuntuu ettei koko jäätee mene kerralla.

Raparperireseptit

Raparperisiirappi

Toinen helppo ja hyvä resepti on maailman paras raparperisiirappi. Väite perustuu täysin yhden ihmisen kokemukseen. Allekirjoittaneen nimittäin. Raparperisiirappi sopii vaikka mihin, makeaksi kastikkeeksi jälkiruokiin, laimennettuna mehuksi tai vaikka aamupalalla luonnonjogurtin seuraksi.  Raparperisiirapin salaisuus piilee inkiväärissä.

Raparperireseptit – leivonnaiset

Raparperitäytekakku

Majoneesilla leivottu raparperitäytekakku on ihanan mehevä ja yllättävän helppotekoinen, sillä pohjan aineet vain sekoitetaan yhteen. Pientä haastetta tuo täytteeseen tehtävä raparperitahna, mutta kaiken kaikkeaan kakku on vaivan väärti.

Kesäjuhlilla majoneesikakku herätti ansaittua ihmetystä. Kakku on nimittäin todella mehevä ja maistuva. Mistään ei arvaisi, että siihen on toden totta käytetty majoneesia.

Raparperireseptit

Rapaperi- mansikkajuustokakku

Raparperi sopii tosi hyvin myös leivontaan ja erityisesti juustokakkuihin. Tämä Raparperi- mansikkajuustokakku on täydellinen valinta kesäjuhliin. Ja mikä parasta, se on melko onnistumis varma. Eli nekin, jotka ovat syntyneet jauhopeukalo keskellä kämmentä pystyvät tähän!

Paahdettu valkosuklaajuustokakku

Jos haluat hieman haasteellisemman juustokakku vaihtoehdon niin kokeile tätä paahdettua valkosuklaajuustokakkua. Tässä kakussa raparperi ja mansikka yhdistetään omaksi kerroksekseen paahdetun valkosuklaan päälle.

Raparperipiirakka

Rahkainen raparperipiirakka on oma suosikkini kaikista raparperipiirakoista, joita olen kokeillut. Pidän rahkan, raparperin ja sitruunan yhdistelmästä, joka on vähän hapan ja samaan aikaan vähän kirpeä ja makea. Mitä enemmän raparperia, sitä kirpeämpää.

Maisemakahvilan raparperipiirakka

Maisemakahvilan raparperipiirakka on resepti, johon olen törmännyt kerta toisensa jälkeen internetissä ylistysanojen saattelemana. Resepti on alunperin hämeenkyröläisen maisemakahvilan pitäjän Katariina Pylsyn käsialaa.

Raparperi -mansikkapiirakka

Raparperi- mansikkapiirakassa on murupäälinen ja jauhettua mantelia. Voit helposti vaihtaa raparperin tilalle muita kauden marjoja, mutta voi olla, että makeutta täytyy silloin hieno säätää.

Raparperikakku

Raparperikakku on maukas, mehevä ja ihan naurettavan helppo tehdä. Siinä maistuu mummolan kesät. Kata kaveriksi hienoimmat porsliinikupit ja nauti kahvisi lasikuistilla.

Raparpertiramisu

Raparperitiramisu on kokeilun arvoinen resepti. Se maistuu hyvälle ja on helppo valmistaa. Ja itse ainakin tykkään, että raparperi maistuu parhaalta juuri nyt, alku sesongista.

Raparperi- vohvelikakku

Raparperi- vohvelikakku on ihana, helposti valmistuva kesäkakku. Raparperin ja appelsiinin yhdistelmä on herkullinen, joten sitä kannattaa tehdä muutenkin, vaikka jäätelön kanssa tarjottavaksi.

Raparperireseptit – muut

Raparperi-jogurttijäädyke

Raparperi-jogurttijäädyke on viilentävän raikas jälkiruoka. Jäädyke on mitä vaivattomin tapa tehdä jälkkäri. Sen voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja nostaa sulamaan vieraiden saavuttua.

Vispipuuro raparperista

Raparperista tehty vispipuuro on helppo ja hyvä kotiäidin sesonkiruoka. Sopii aamu- väli- ja iltapalaksi. Helppo ja edullinen tehdä ja  maistuu hyvältä. Mitä muuta enää voi odottaa?

raparperivispipuuro

Raparperichutney

Olen halunnut jo pitkään kokeilla raparperia suolaisiin resepteihin. Inkiväärillä ja chilillä maustettu Raparperichutney sopii juuri hyvin grillimakkaroiden seurana ja antaa hodareihin mukavaa potkua. Kannattaa kokeilla!

makuliha_6

Toivottavasti näistä löytyy joku sinulle mieluisa resepti.

Raparperijäätee

Raparperijäätee on täydellinen kesäjuoma. Sen valmistaminen onnistuu etukäteen ja tiivisteen voi vaikka pakastaa, jos tuntuu ettei koko jäätee mene kerralla.

Meillä raparperijäätee maistui koko porukalle juhannusjuomana. Jopa teineille, jotka olivat etukäteen toivoneet Pepsiä. Ja se on kuulkaa paljon se! Jääteen makeutta voi hyvin säätää sillä, kuinka paljon vettä ja jääpäloja tiivisteen joukkoon laittaa. Minä laitoin yhtä paljon tiivistettä ja kylmää vettä + jääpaloja. Kokeilemalla löytyy itselle sopiva suhde.

Raparperijäätee

Tämä postaus on osa Kohti omavaraisuutta blogisarjaa, jossa eri bloggaajat kertovat tiestään kohti omavaraisempaa elämää. Tässä kuussa aiheena ovat reseptit.

Parasta tässä raparperijäätee reseptissäni on tietenkin se, että taas yksi uusi keino käyttää raparperia, jota meillä kasvaa valtavat puskat! Katso muut raparperi reseptini täältä. Osana omavaraisuusinnostustani olen toden teolla pyrkinyt hyödyntämään sen, mitä puutarhamme tuottaa. Ajattelen, että yksi nykyiaikaisen omavaraisuuden kulmakiviä on oppia hyödyntämään olemassa oleva. Vaikkakin tässäkin jääteessä on kaupasta ostettuja komponetteja. Ensikesänä voidaan toivottavasti käyttää sokerin sijaan omaa hunajaa, tuskin maltan odottaa.

Puutarhamme tuottaa nyt kesällä niin hyvin, että lähes kokonaan omavaraiset ruuatkin onnistuvat. Esimerkiksi yrttimunakas uunissa. Eikä mene pitkään, että päästään syömään ensimmäiset kurkut ja kesäkurpitsat!

Pakko kuitenkin kertoa sattumus, joka teehen ja juhannusyöhön liittyy. Olen jo pitkään haaveillut uudesta jääkaapista, sillä vanha on arvaamaton, sen hyllyt eivät enää tunnu kovin kestäviltä ja se muutenkin aika ruppaisessa kunnossa. No, olen jo menossa nukkumaan kun huomaan jääteen unohtuneen pöydälle ja ajattelen pelastaa ne nostamalla pötikän jääkaappiin. Hylly, jolle pötikän nostan ei kestäkään painoa vaan romahtaa. Yksi kuusenkerkkäsiirappipullo tipahtaa lattialle ja särkyy jalkoihini tahmaiseksi ja lasin sirpaleiseksi mössöksi. Onneksi saan napattua kiinni hyllystä ja pelastamaan muut lasipurkit, mutta en voi liikkua. Niinpä huudan juhannusyössä apua, että saan mieheni auttamaan.

Siinä me sitten yön viileydessä kuuraamme keittiön lattiaa ja haaveilemme uudesta jääkaapista. Ehkä siinä oli sitä juhannusyöntaikaa.

Raparperijäätee

Raparperijäätee

Ainekset 

  • 750 graparperia (pilkottuna)
  • 4 dl sokeria
  • 1 kpl vaniljatankoa
  • 10 dl vettä
  • 2 kpl teepussia 
  • 3-4 viipaletta sitruunaa

Lisäksi

  • 1 kpl sitruunaa (viipaloituna)
  • tuoretta minttua

Tee näin

  1. Mittaa kaikki aineet kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä pari minuuttia. Siirrä kattila pois levyltä ja jätä hautumaan 10–15 minuutiksi.
  2. Siivilöi neste kannuun, jäähdytä. 
  3. Lisää kylmää vettä ja jääpaloja. Sekoita ja lisää viipaloitu sitruuna ja tuore minttu. Tarjoile.

Katso muiden juomien ohjeet täältä.

Kohti omavaraisuutta

Jos omavaraisuus kiinnostaa, kannattaa liittyä omavaraisuus blogeissa facebook ryhmään! Muiden omavaraisuus bloggaajien tämän kuukauden postaukset löydät täältä:

Laura eli Javis, Tsajut, Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi, Sarin puutarhat, Sorakukka, Metsäläisten elämää, Urban Farming, Harmaa torppa, Elämää korvessa, Pienen pieni Farmi, Caramellia, Rakkautta ja maanantimia, Kohti laadukkaampaa elämää, Korkeala, Villa Kotiranta

Raparperi- vohvelikakku

Raparperi- vohvelikakku on ihana, helposti valmistuva kesäkakku. Raparperin ja appelsiinin yhdistelmä on herkullinen, joten sitä kannattaa tehdä muutenkin, vaikka jäätelön kanssa tarjottavaksi.

Ainut mikä tässä oli vähän hassua, oli se, että marinoidut raparperit kakun päällä näyttivät vähän suolakurkuilta! Naamioin ne kuitenkin laventelin kukilla ja appelsiinin kuorella ja mielestäni lopputulos näytti enemmän makealta herkulta kuin blineiltä. Joskin blinivohvelikakku hunajalla, suolakurkuilla ja mädillä olisi varmaan aika hauska toteuttaa!

Raparperi on yksi suosikkini näin kevät aikaan. Meillä kasvaa sitä valtavat puskat ja yritän käyttää sitä mahdollisimman monipuolisesti koko kesän. Raparperin kanssa käy appelsiinin lisäksi hyvin lakritsi, jota haluaisin ehdottomasti kokeilla! Onko sulla jotain ihanaa raparperi-lakritsi ohjetta jakaa?

Katso muut raparperi reseptini täältä.

Raparperi- vohvelikakku
Raparperi- vohvelikakku

Raparperi- vohvelikakku

Haudutettu raparperi

Ainekset

  • 1 kg raparperia
  • 1 dl sokeria
  • Liemi
  • 2 dl appelsiininmehua
  • 2 dl sokeria
  • 1 rosmariinin oksa
  • 1 raastettu appelsiininkuori

Tee näin

  1. Pese ja kuori raparperit kevyesti. Pilko raparperit noin 10 cm pätkiksi. Asettele raparperit uunin kestävään vuokaan ja sirottele sokeri päälle. Anna mehustua tunti.
  2. Kiehauta kattilassa mehu, sokeri ja rosmariini. Lisää joukkoon raastettu appelsiininkuori. Kaada liemi raparperien päälle. Paista raparpereita noin 10 minuuttia 200 asteessa kunnes ne pehmenevät. Anna jäähtyä liemessä vähintään muutama tunti. Voit tehdä raparperit valmiiksi jo edellisenä päivänä.
  3. Käytä raparperin lientä vohveleiden ja mascarponevaahdon maustamiseen.

Vohvelit

Ainekset

  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • 2 ½ dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl kivennäisvettä
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • ½ dl raparperien lientä
  • öljyä paistamiseen

Tee näin

Sekoita kaikki ainekset taikinaksi. Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia. Voitele vohvelirauta kevyesti öljyllä ja paista taikina vohveleiksi.

Mascarponevaahto

Ainekset

  • 2,5 dl kermaa
  • 250 g mascarpone-juustoa
  • noin 0,5 dl raparperilientä

Tee näin

  1. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää mascarpone kermavaahdon jälkeen kevyesti vatkaten.
  2. Mausta vaahto raparperiliemellä.

Kakun kokoaminen

Tee ensin raparperit ja jäähdytä ne. Paista sitten vovelit ja anna niiden jäähtyä ritilällä. Tee mascarponevaahto. Kokoa kakku pinoamalla päällekäin vohveleita, mascarponevaahtoa ja raparperia.