Pasta Puttanesca

Pasta Puttanesca on napolista peräisin oleva pasta resepti. Se oiva sapuska silloin kuin ruokaa pitää saada nopeasti maltillisesta määrästä tarvikkeita. Nopeus ja maltillisuus ei kuitenkaan tässä tarkoita vähäisempää makua, vaan tuoreista tomaateista, anjoviksesta ja kapriksista saatava maku on herkullinen.

Pasta Puttanesca

Anjoviksen käyttöä ei kannata pelätä, sillä maku ei ole kalaisa vaan anjovis antaa tomaattikastikkeelle vahvan umamisen maun. Anjoviksia tosin on moneen makuun, kaupasta helpoiten löytyvä anjovis ei oikeastaan ole edes anjovist vaan kilohailia. Minä käytin tähän erään kerran italialaisten herkkujen kaupasta ostamani aidon anjoviksen, joka paistinpannulla sulaa kastikkeeseen, niin ettei kalaa oikeastaan edes erota pienen hetken kuluttua. Jos haluat tehdä pastan vegaanisena, niin kokeile Viimeistä murua myöden reseptiä.

Nyt kun satokausi omien vihannesten kohdalla on kunnolla startannut, on mahtavaa loihtia niistä tälläisiä helppoja, mutta sitäkin maukkaampia arkiruokia.

Ja kuten tämän reseptin kohdalla aina, on minunkin syytä muistuttaa, että pastan nimihän siis viittaa huoraan. Epäilläänkin, että resepti olisi alunperin kehitetty yhdessä Napolin bordelleissa. Oli miten oli, pasta puttanesca on kaikessa yksinkertaisuudessaan mitä parhain kesäinen herkkuruoka, jonka tarvikkeet voi jemmata kaappiin pahan päivän varalle (etenkin jos käyttää soossiin vaikka kokonaisena säilöttyjä tomaatteja).

Pasta Puttanesca

Pasta Puttanesca resepti

Tarvikkeet:

  • 6 isoa kypsää tomaattia tai reilusti kirsikkatomaatteja
  • 2–3 rkl oliiviöljyä
  • 2 sipulia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1 kuivattu chili ilman siemeniä
  • 4 rkl kapriksia
  • 8 anjovisfileetä
  • 1 dl kalamata oliiveja
  • loraus valkoviinietikkaa
  • tuoretta basilikaa ja timjamia
  • spagettia
  • parmesaania

Tee näin:

  1. Jos käytät tuoreita tomaatteja, voit halutessasi kaltata ne ensin. Minä käytin tässä kaikenlaisia tomaatteja sekaisin, enkä kaltannut niitä, mutta isoimmat tomaatit lohkoin pienemmäksi.
  2. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuumenna öljy isossa pannussa. Lisää sipuli ja kuullota pehmeäksi. Lisää valkosipuli, chili ja anjovis ja kuumenna hetki.
  3. Lisää kaprikset ja tomaatit sekä muutama timjamin oksa. Keitä 5–10 minuuttia.
  4. Lisää oliivit (oikeasti tähän kuuluisi mustat kalamata oliivit, mutta meidän keittiöstä ei löytynyt kuin vihreitä oliiveja, anteeksi Nonna!) ja silputtu basilika. Tarkista maku.
  5. Valuta keitetty pasta hyvin. Sekoita joukkoon kastike. Ripottele pinnalle parmesaania.

Katso myös Tomaattipasta tuoreista tomaateista

Tomaatti-anjovispasta Hanna G:n tapaan

Tomaatti-anjovispasta on ensimmäinen pasta, joka pääsee kokeiluun Hanna G kokkaa kirjasta. Keittokirjan hankin jo viime syksynä kun se ilmestyi kauppoihin. Ahmin kirjan yhdeltä istumalta. Kirja kertoo hienosti Hannan urasta, vastoinkäymisistä, epävarmuudesta ja toisaalta myös sinnikkyydestä ja periksiantamattomuudesta, rohkeudesta tavoitella omia unelmia muiden (viha)puheista välittämättä. Monesti mainospuheissa sanotaan, että keittokirja on paljon enemmän kuin keittokirja, mutta Hanna G kokkaa kirja on aidosti mielenkiintoinen muutenkin kuin resepteiltään.

Tomaatti-anjovispasta oli sekin hyvä, vaikka mun on myönnettävä olevani ennakkoluuloinen kaikkea purkissa olevaa kalaa kohtaan. Juuri sopivan helppoa ja maistuvaa perhesafkaa, eikä mitenkään vahvan kalaisaa, tai liian outoa. Lisää tälläisiä reseptejä meille!

Tomaatti-anjovispasta

360g linquinea
2 tomaattia kaltattuna ja paloiteltuna
1/2 dl oliiviöljyä
6 anjovisfileetä
1 valkosipulinkynti hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna, poista siemenet

OHJE:

  1. Kalttaa ensin tomaatit eli poista niistä kuoret, jotta tomaatin lihasta tulee helpommin pureskeltava ja kaunis. Työvaihe on helpompi kuin uskotkaan ja kerran kalttauksen opeteltuasi, viet muutkin ruoat uudelle tasolle.
  2. Laita suureen kattilaan pastavesi kiehumaan. Älä suolaa sitä vielä, vettä hyödynnetään ensin kalttauksessa. Laske keskikokoiseen kulhoon jääkylmää vettä.
  3. Leikkaa terävällä veitsellä tomaatin pohjaan ristiviilto. Sen ei tarvitse olla syvä, mutta se auttaa sinua kuorimaan tomaatin, kun se saapuu kuumasta kylvystä. Kun vesi kiehuu, laske tomaatit veteen ja anna olla n. 15-20 sekunnin ajan. Nosta tomaatit reikäkauhalla lautaselle ja testaa josko kuoret irtoavat leikkaamastasi kohdasta helposti. Jos eivät, anna kiehua vielä 5 sekuntia ja testaa uudelleen.
  4. Nosta sitten tomaatit kylmään veteen hetkeksi jäähdyttelemään ja sieltä leikkuulaudalle. Kuori tomaatit pientä veistä apuna käyttäen ja leikkaa ne ronskisti paloiksi ja poista tomaatin kanta. Jätä odottamaan. Veden voit nyt suolata. Keitä siinä pasta al denteksi.
  5. Kuumenna öljy pannussa tai padassa keskilämmöllä, lisää paloitellut anjovisfileet ja anna niiden sulaa. Lisää valkosipuli ja pilkottu chili ja paista muutama minuutti.
  6. Lisää mukaan kaltatut ja paloitellut tomaatit. Anna pöhistä kymmenisen minuuttia, kunnes kastike hieman keittyy kasaan. Tee sillä välin leipämurut.
  7. Siirrä al dente pasta kattilasta pataan ja sekoita kastikkeeseen.

Leipämuru

2 siivua vaaleaa leipää
3 rkl auringonkukansiemeniä
muutama oksa tuoretta oreganoa
raastettua sitruunankuorta
suolaa
30 g parmesaania

  1. Paahda leipäpalat. Helpolla pääset, jos heität ne leivänpaahtimeen, mutta voit myös paistaa niitä hetken kuumalla pannulla. Revi rapeaksi paahdettu leipä ja auringonkukan siemenet korkeaan astiaan ja surauta sauvasekoittimella pieneksi muruksi. Lisää mukaan myös oreganon lehdet ja surauta uudelleen. Mausta sitruunankuoriraasteella ja suolalla.
  2. Tarjoile pasta padasta tai pannulta. Lisää annosten päälle reilusti leipämurua ja raastettua parmesaania.

Chilinen kikhernepasta ja muut helpot arkipastat

Chilinen kikhernepasta syntyy muutamasta elementistä, joista yksi on valmiit chilillä maustetut fetajuustokuutiot. Kikherneet paahdetaan uunissa ja sipuleita paistetaan pannulla hiljalleen voin kanssa. Lopuksi kaikki sekoitetaan yhteen ja nautitaan. Juurikin täydellistä arkiruokaa.

Pastat ovat pelastukseni. Niihin on aina aineita. Silloinkin kun näyttää siltä, että kaapissa ei ole mitään, niin aina yhden pastan ainekset löytyvät. Olen myös huomannut, että lapset syövät mitä tahansa, jos se on sekoitettu pastan sekaan.

Chilinen kikhernepasta

Chilinen kikhernepasta

Tarvitset:
1 pkt kikherneitä
4 valkosipulin kynttä
oliivi öljyä
1 pkt chilillä maustettuja salaattijuustokuutioita
1 pss babyleaf pinaattia
1 iso sipuli
nokare voita
pastaa 100g / hlö

Tee näin:

Laita pasta vesi kiehumaan ja uuni lämpenemään 225 asteeseen. Huuhtele kikherneet. Pirskottele uunivuokaan oliiviöljyä, kaada kikherneet vuokaan, mausta suolalla ja pippurilla, pyörittele herneet, öljy ja mausteet sekaisin. Laita uuni vuokaan 4 valkosipulinkyntä kuorineen. Paahda kikherneitä 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuori ja viipaloi sipuli. Hauduta sipulia voin kanssa miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia.

Keitä pasta ohjeen mukaan. Sekoita keitetyn pastan joukkoon kikherneet, kuorittu ja pilkottu valkosipuli, salaattijuustot ja pinaatti.

Nauti Chilinen kikhernepasta heti, tai viimeistään kun saat teinit ulos huoneistaan.

Chilinen kikhernepasta

Kokeile myös muut helpot pastareseptini arkeen.

Kannattaa myös tsekata Liemessä Jennin hittipasta Uunifetapasta, jota meinaan itsekin kokeilla!

Siskonmakkarapasta

Siskonmakkarapasta sai alkunsa kriisistä, niin kuin parhaat ruuat meillä yleensä. Lapsi oli toivonut siskonmakkarakeittoa ja minä olin unohtanut perunat. Tai jos ihan totta puhutaan, ei jääkaapista löytynyt porkkanoiden lisäksi mitään muita tuoreita kasviksia.

Siinä epätoivon syövereissä pyöriessäni tulin tarkastaneeksi yhden jos toisenkin kaapin sisällön ja päädyin jälleen kerran pastaan. Koska a) pastaa meillä on aina ja b) parmesaania meillä on aina. En vaan ollut koskaan aikaisemmin tehnyt siskonmakkarasta muuta kuin keittoa. Linnoittauduin keittiöön, sillä tyttäreni olisi saattanut saada slaagin siskonmakkaran häpäisemisestä, jos olisi siis nähnyt aikeeni. Hieman epäröivin ottein pullauttelin siskonmakkarasta palleroita keiton sijasta paistinpannulle ja paistelin palleroita hetken aikaa, jotta ne saivat mukavasti väriä. Samaan syssyyn paistoin viimeisen talosta löytämäni sipulin ja pari valkosipulinkynttä. Perään heitin tomaattimurskaa ja “mix for feta” mausteseosta. straight outta Kreeta.  Lopuksi lisäsin sekaan keitetyn pastan, kirsikkatomaatteja ja parmesaania. Tosi ruokamuija laittaisi joukkoon vielä persiljaa näön vuoksi.

Ja kuulkaa, siinä on sulla siskonmakkarapasta. Hitot et oli hyvää.

Siskonmakkaraapasta | arkiruoka | siskonmakkara | makkarapasta

Siskonmakkarapasta

6:lle

500g pastaa

Kastike
2 pkt siskonmakkaroita
1-2rkl öljyä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1tlk tomaattimurskaa
2tl mix for feta mausteseosta tai oreganoa
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 tl hunajaa
kirsikkatomaatteja puoliksi lohkottuna

Pinnalle
parmesaania

Tee näin:

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Purista siskonmakkaroista pieniä nokareita pannulle ja ruskista ne rasvassa. Hienonna kuorittu sipuli ja lisää se pannulle kuullottumaan. Kaada joukkoon tomaattimurska. Mausta oreganolla, suolalla, pippurilla ja hunajalla. Kuumenna kiehuvaksi. Valuta pasta. Sekoita pasta ja kastike. Raasta lopuksi parmesaania päälle.

Juustoinen sienipasta on ihana arkiruoka

Juustoinen sienipasta on syntyy jääkaappiin hautautuneista juustonjämistä ja suoraan metsästä haetuista kantarelleista. Pastaan voi laittaa esimerkiksi Koskenlaskija tai Olympia sulatejuustoa ja raastaa päälle parmesaania.

Jokaisella ihmisellä sanotaan olevan yksi tai useampi supervoima. Mun yksi ehdoton vahvuuteni on loihtia herkullista pastaa ihan mistä vaan kaapin jämistä ja vieläpä nopeasti. Erityisen hyvä pastavisiönääri olen näin syksyllä kun sinne pastaan voi upottaa ihan mitä tahansa kasviksia suoraan pellosta. Tai tässä tapauksessa kylläkin sieniä suoraan metsästä.

Olin pitkään jumissa sellaisessa ajatuksessa, että pitäisi kunnioittaa jotain ikiaikaisia italialaisia perinteitä. Gakanmarjat sanon minä. Eikä Italiassa siis mitään vikaa ole, eikä italialaisissa ruokaperinteissä, mutta jos ihminen on eläissään kerran laskenut jalkansa Italian maan kamaralle ja oppinut ruuanlaitonkin Masterchef Australiasta, niin turha siinä on venkoilla. Meillä syödään pastat suomalaisittain Olympia -sulatejuuston jämillä.

Juustoinen sienipasta

200 g pastaa
n. 6 dl kantarelleja tai muita sieniä
2 rkl voita
1 sipuli varsineen
mustapippuria rouhittuna
noin 200g sulatejuustoa
parmesaania

Tee näin:

Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna paloiteltuja sieniä pannulla sekoitellen kunnes enin neste haihtuu. Lisää voi ja hienonnettu sipuli. Paista kunnes sipuli pehmenee. Lisää pippuri ja sulatejuustot. Kuumenna.
Valuta keitetty pasta. Sekoita kastike pastan joukkoon. Ripottele juustoraastetta annosten pinnalle.

Simpukkapasta siideri-kermakastikkeella

Simpukkapasta on nopea ja helppo, mutta pikkuisen fiininpi vaihtoehto vaikkapa viikonloppuun. Simpukat on yllättävän helppo valmistaa ja ne valmistuvat nopeasti. Oikeastaan simpukkapasta on meillä myös arjen nopea, jos vain simpukoita on saatavilla lähikaupassa.

En täällä blogissa ole vielä jakanut rakkauttani simpukoihin. Tilaan niitä mielelläni ravintolassa, mutta teemme simpukoita myös kotona. Elin pitkään sellaisessa harhaluulossa, että simpukoiden valmistaminen olisi jotenkin erityisen hankalaa tai aikaa vievää. Voi kuinka väärässä olinkaan. Itse tehtyjen simpukkaruokien aallon aloitti ystäväni, jonka ruuanlaitto taitoja arvostan suuresti (Terkkuja vaan Lauralle!). Hän tuli perheensä kanssa kylään simpukoiden kera ja näytti kuinka homma hoidetaan. Siitä rohkaistuneena aloitimme omat simpukka kokeilut ja nykyisin simpukoita siis käytetään jo melko kotoisasti tässä keittiössä.

Jostain mystisestä syystä tänne blogiin ei kuitenkaan ole päätynyt yhtään simpukkareseptiä. Epäilen taustalla olevaa pelkoa siitä, että en laittaisi niitä jollakin oikealla, klassisella tavalla. Ja toisaalta se, että nautitaan simpukoita aina jotenkin vähän kiireessä tai nälässä ja kuvaaminen on jäänyt. No, tälläkään kertaa aika kuvien räpsimiseen ei liikoja ollut, enkä tiedä onko siideri-kerma yhdistelmäkään kovin klassinen, mutta simpukkapasta oli kyllä herkullista!

Simpukkapasta | sinisimpukka | simpukat | pasta | resepti | ruokablogi Simpukkapasta | sinisimpukka | simpukat | pasta | resepti | ruokablogi

Ohje simpukoiden valmistamiseen:

  • Raaputa simpukoiden kuorista juuresveitsen tylpällä reunalla kaikki irtoava lika pois. Nyhdä pois simpukoiden parta kuorien saranapuolelta veitsen terää ja peukaloa käyttäen.
  • Harjaa simpukat huolellisesti juuresharjalla puhtaiksi juoksevan kylmän veden alla. Heitä pois simpukat, joiden kuori on vaurioitunut, sekä sellaiset, joiden kuoret eivät sulkeudu koputeltaessa.
  • Kypsennä simpukat reilun kokoisessa kattilassa pienessä määrässä nestettä, esim viiniä, kannella peitettynä. Anna simpukoiden höyrystyä 6-8 minuuttia koosta riippuen. Ravistele kattilaa muutaman kerran höyryttämisen aikana. Heitä pois kaikki ne simpukat, joiden kuori ei ole auennut.

Toisinaan kaupassa koputellaan simpukat ennen punnitsemista, jolloin kuolleet simpukat jäävät jo kauppaan. Usein tätä joutuu pyytämään erikseen, eikä tiskillä ole aina aikaa tehdä koputtelua. Silloin melkeen kannattaa pyytää hinnan alennusta, sillä mukana on aina kuolleita simpukoita. Jos sinisimpukoita aikoo tarjota pääruokana, kannattaa niitä varata n. puoli kiloa per nokka.

Simpukkapasta | sinisimpukka | simpukat | pasta | resepti | ruokablogi

Simpukkapasta

1 kg sinisimpukoita
1 pss mantelisimpukoita
2 rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
n. 2 dl kuivaa omenasiideriä
n. 1 dl kermaa
30 g voita
nippu lehtipersiljaa

mustapippuria maun mukaan.

Spagettia 100g per hlö

Tee näin:

Aloita käsittelemällä simpukat. Heitä pois kuolleet simpukat.  Laita vesi kiehumaan. Sulata voi kattilassa, kuullota pilkottuja sipuleita hetki. lisää siideri ja kerma, kiehauta. Laita spagetti kiehumaan. Lisää liemeen simpukat ja persilja. Anna simpukoiden höyrystyä 6-8 minuuttia koosta riippuen. Ravistele kattilaa muutaman kerran höyryttämisen aikana. Heitä pois kaikki simpukat, jotka eivät ole avautuneet. Sekoita kypsä spagetti ja simpukat liemineen. Nauti heti. Vinkki. voit myös jättää pastan pois.