15 kasvisruoka reseptiä

15 kasvisruoka reseptiä inspiroimaan lihatonta lokakuuta.

Lokakuussa moni sekaanikin vaihtaa hetkeksi kasvisruokaan tai ainakin lisää kasvisruokien määrää ruokavaliossa. Mulla on tällä hetkellä sellainen teesi, että yksi kasvisruoka päivässä olla pitää. Jos jokainen tavan tallaaja siirtyisi siihen, ettei lihaa tarvitse olla joka ruualla ja leivän päällä niin siinäpä olisi iso ekoteko. Ja voisi silti syödä viikonloppuna ihan hyvin jotain ihanaa osso bucoa.

Monesti kuulee sanottavan, etteivät kasvisruuat ole täyttäviä tai pidä nälkää. Luulin tuon lausunnon jääneen 90 -luvulle, mutta kummallisesti se nostaa vielä päätään oman kuplani ulkopuolella. Mun on pakko sanoa, että jos kasvisruuan jälkeen jää nälkä, niin kokki katsokoot peiliin. Tää voi nimittäin tulla yllätyksenä, mutta ei hernekeitossa ne kinkkusuikaleet sitä nälkää pidä.

Kasvisruuista on tärkeää saada proteiinia. Hyviä proteiinin lähteitä ovat esimerkiksi pähkinät, siemenet, linssit, pavut, herneet ja täysjyvätuotteet. Kahvia ja kasvisruokaa -blogista löytyi hyvä juttu kasvissyöjänproteiineista.

Tässä sulle 15 kasvisruoka reseptiä, jotka on mun mielestä maistuneet ihan kaikille, ruokavaliosta riippumatta.

15 kasvisruoka reseptiä | kasvisruokaa | lihaton lokakuu | vege

15 kasvisruoka reseptiä

1. Fenkolipasta. Jopa Fenkoliskeptinen mieheni piti pastasta ja aniksen lempeästä mauasta, joten epäilijät, tätä kannattaa kokeilla.

2. Lehtikaali- kurpitsapasta. Pastan joukkoon sekoitetaan uunissa paahdettuja kauden kasviksia ja vuohenjuustoa.

3. Kvinoa- kurpitsasalaatti. Salaatissa yhdistyvät upeat syksyn sävyt ja miellyttävä paahteinen maku.

4. Kvinoasalaatti linsseillä, herneillä, mintulla ja haloumijuustolla. Haloumi on herkullinen lisä salaattiin, rapsakaksi paistettuna se tuo mukavaa suolaisuutta ja hauskaa tekstuuria.

5. Aasialainen nuudelisalaatti. Herkullisessa salaatissa maistuu inkivääri, chili ja korianteri.

6. Mustikka- parsakaalisalaatti. No nyt kieltämättä kuulostaa luovalta ratkaisulta ja sitä se onkin. Vähän kreisii hei.

15 kasvisruoka reseptiä | kasvisruokaa | lihaton lokakuu | vege

7. Punajuuri – päärynä – sinihimejuustosalaatti. Tarvitseeko sanoa enempää?

8. Punajuuri -ohrapaistos. Ohra toimii erittäin näppärästi punajuuren kaverina.

15 kasvisruoka reseptiä | kasvisruokaa | lihaton lokakuu | vege

9. Valkosipuli- palsternakkakeitto. Keitto on helppo tehdä, sillä kasvikset valmistuvat uunissa lähes itsestään.

10. Inkiväärinmakuinen kesäkurpitsakeitto. Inkiväärin makuinen kesäkurpitsakeitto lämmittää ihanasti kuulaana syyspäivänä.

11. Samettinen sienikeitto. Samettinen sienikeitto maistuu sienille, palsternakalle, mokalle ja maderalle.

12. Miso ramen. Arkiruoka versiona. Eli nopee tehä ja syödä.

15 kasvisruoka reseptiä | kasvisruokaa | lihaton lokakuu | vege

13. Linssi kofta currykastikkeessa. Koftat ovat intilaisiapullia, jotka tarjoillaan curryssa tomaattiraidan kanssa.

14. Kesäkurpitsafritterit. Kesäkurpitsafritterit ovat vähän kuin lettuja, mutta hieman paksumpia, pinnalta rapeita ja pehmeitä sisältä.

15. Itkettävän hyvää meksikolaista. Eli ihan sairaan hyviä salsoja siis.

Ja vielä kerta kiellon päälle. Chili con härkis. Tämä on vege versio meksikosta lähtöisin olevasta pataruuasta, jossa perinteisesti on chiliä, papuja ja lihaa. Lihan sijasta pataan sujahti paketillinen tex mex maustettua härkistä.

 

 

 

Kvinoa- kurpitsasalaatti

Kvinoa- kurpitsasalaatti vie kielen mennessään. Eli siis ihan sairaan hyvää. Ja näin sanoo entinen kvinoa ennakkoluuloinen. Salaatissa yhdistyvät upeat syksyn sävyt ja miellyttävä paahteinen maku. Kerta kaikkiaan hyvää siis.

Se on muuten jännä miten oma makuaisti kehittyy. Mä olen aina pitänyt itseäni suhteellisen ennakkoluulottomana, mutta viimeaikoina olen havahtunut siihen kuinka paljon mulla oikeasti onkaan ennakkoluuloja. Erityisesti erilaisiin jyviin liittyen, mutta myös lihaan, tai oikeastaan sen valmistukseen ja erilaisiin vihanneksiin liittyen. Puhumattakaan erilaisista uusista kasvisproteiineista. Monet ennakkoluuloni perustuvat siihen, että olen joskus maistanut jotain, joka ei ole valmistettu parhaalla mahdollisella tavalla. Toiset taas siihen, että ole saanut päähäni, että tuote varmasti muistuttaa jotain josta en pidä. Esimerkiksi Härkis muistuttaa minusta liikaa soijarouhevalmisteita, joita en voi syödä ollenkaan. Niin kutsutusti maistamatta pas*aa. Onneksi olen viime aikoina myös haastanut itseäni omien ennakkoluulojeni suhteen. Olen tietoisesti opetellut valmistamaan raaka-aineita, jotka aiheuttavat minussa suuria tunteita. Kummallisia ruhon osia, erikoisia jyviä ja epäilyttäviä kasviksia.

Kvinoa- kurpitsasalaatti on yksi esimerkki siitä, miten ihminen voi kääntää kelkkansa kun tarpeeksi hyvä resepti sattuu kohdalle. Kvinoa- kurpitsasalaatti on alkujaan Haarukkavatkaimen Minnan käsialaa. Pääsin maistamaan sitä taannoin ruokakuvauskurssilla. Ja olen tehnyt sitä jo pariin otteeseen kotona. Ihan sairaan hyvää.

Kvinoa- kurpitsasalaatti Kvinoa- kurpitsasalaatti

Kvinoa- kurpitsasalaatti

Kvinoa- kurpitsasalaatti

(n. 1 kg) myskikurpitsa
öljyä, suolaa, mustapippuria
4 dl kvinoaa (musta, punainen tai tavallinen)
suolaa keitinveteen

Pese kurpitsa ja leikkaa se tukevalla veitsellä pituussuunnassa halki. Koverra siemenet pois. Viipaloi kurpitsa noin 2 cm paloiksi. Levitä viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille. Pirskota päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Huuhtele kvinoa ja keitä se pakkauksen ohjeen mukaan. Tarkkaile kypsyyttä keittämisen aikana. Valuta vesi pois ja anna kvinoan kuivua vielä siivilässä vähintään puoli tuntia. Tällöin kvinoa kuivuu kunnolla ja lopputuloksesta ei tule vetinen.

Yrttiöljy

1 ruukku lehtipersiljaa
1 ruukku basilikaa / minttua / korianteria
1 pieni valkosipulinkynsi veitsen lappeella murskattuna
2 1/2 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
(½ tl hunajaa)

Sekoita monitoimikoneen kulhossa tai sauvasekoittimen myllyssä yrtit, valkosipuli ja öljy keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää hunajaa tarvittaessa. Sekoita yrttiöljy jäähtyneen kvinoan joukkoon.

Siemenmuru

1 dl auringonkukansiemeniä / kurpitsansiemeniä tai molempia sekoituksena
1 dl vaahterasiirappia
1 rkl balsamietikkakastiketta tai balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa

Paahda siemeniä paistinpannulla tai pienessä kattilassa, kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää siirappi, etikka ja suola. Anna seoksen kiehua muutama minuutti. Varo ettei siirappi pala. Kumoa seos leivinpaperin päälle jäähtymään. Murra jäähtynyt levy sormin tai leikkaa veitsellä muruiksi.

Kokoa salaatti kerroksittain lisäten vuorotellen kvinoaa ja kurpitsaviipaleita. Ripottele väliin siemenmurskaa. Koristele tuoreilla yrteillä.

 

lehtikaali-kurpitsapasta on hyvä arkiruoka

Lehtikaali-kurpitsapasta on nopea arkiruoka.Pastan joukkoon sekoitetaan uunissa paahdettuja kauden kasviksia ja vuohenjuustoa. Annos viimeistellään oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla.

Meillä syödään arkena paljon kasvisruokaa. Ei pelkästään näin lokakuussa, vaan ympäri vuoden. Olen nuoruudessani ollut kymmenisen vuotta kasvissyöjä, mutta sittemmin lisännyt lihan ruokavaliooni. Olen aika ennakkoluuloinen kasvissyöjä, eli en vieläkään ole maistanut supermuodikasta Härkistä tai Nyhtökauraa. Soijaa en voi syödä ollenkaan, vatsani ei kerta kaikkiaan kestä sitä. Ehkä siksi olen skeptinen kaikkia prosessoituja “lihankorvikkeita” kohtaan. Toisaalta pidän kyllä tofusta, että ota siitä nyt selvää.

Parasta kasvisruoka on minusta kuitenkin juuri näin. Yksinkertaista, sesongin mukaista ja sellaista, jossa kasvisten omat maut pääsevät parhaiten esille. Uunissa paahtaminen sopii monille syksyn sesonkituotteille ja ruoka valmistuu kuin itsestään, juuri niin kuin tämä lehtikaali-kurpitsapasta.

Kurpitsa on itselleni melko uusi tuttavuus ruokapöydässä. Kesäkurpitsaa meillä on aina ollut paljon, mutta talvikurpitsan äitini laittoi kurpitsapikkelssiksi, mikä ei taas ole oma lempiruokani. Erilaisiin kurpitsa ruokiin ole oikeastaan syttynyt vasta Masterchef Australian myötä.  Olen siihen aivan koukussa ja väittäisin, että olen myös oppinut ohjelmasta paljon ruuanlaittoon liittyen. Esimerkiksi erilaisiin makupareihin liittyen ja erilaisiin kypsennys tapoihin liittyvää tietoa. Ja tietenkin kuinka valmistetaan täydellinen risotto.  Kuinka moni teistä blogin lukijoista seuraa kyseistä sarjaa?

Kannattaa myös katsoa kurpitsarisoton ohje, se on ihana syksyinen kasvisruoka.

lehtikaali-kurpitsapasta lehtikaali-kurpitsapasta lehtikaali-kurpitsapasta

lehtikaali-kurpitsapasta

tarvikkeet:

1 myskikurpitsa
1 pss lehtikaalia
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
500g pastaa
vuohenjuustoa
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Aloita pesemällä kurpitsa ja leikkaa se pituussuunnassa halki. Kaiverra siemenet pois. Viipaloi kurpitsa noin 2 cm paloiksi. Levitä viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille. Pirskota päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Laita pasta vesi kiehumaan. Pese ja pilko lehtikaali. Pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä öljyssä matalalla lämmöllä. Lisää joukkoon lehtikaali. Paista kunnes lehtikaali on muuttunut tummanvihreäksi ja pehmennyt. Keitä pasta ohjeen mukaan. Sekoita keitetyn ja valutetun pastan joukkoon paahdetut kurpitsat, lehtikaali- sipuliseos, sekä vuohenjuusto. Pirskottele päälle oliiviöljyä, mausta suolalla ja pippurilla.

 

Kurpitsarisotto on ihana syksyruoka

Kurpitsarisotto on täydellistä syksy ruokaa. Kurpitsarisotto on kauniin väristä ja lempeän makuista ja se sopii syötäväksi joko sellaisenaan tai lisukkeena paistetun kalan kanssa. Päädyitpä sitten mihin tahansa vaihtoehtoon, lupaan ettet tule pettymään. Alkuperäinen resepti on Glorian ruoka ja viini lehdestä, mutta itse lisäsin reseptiin sipauksen suolaa. Tykkäsin!

Oletteko muuten huomanneet, että Instagram tilini on vallan aktiiviseksi heittäytynyt? Jos et vielä seuraa minua Instassa, niin asia kannattaa korjata heti! Laitan instaan paljon sellaisiakin kuvia, jotka syystä tai toisesta eivät koskaan eksy tänne blogin puolelle. Ravintolavinkkejä, fiiliskuvia ja “behind the scenes” tyyppisiä kuvia, joista voi sitten ehkä saada inspiraatiota sinne omaan kotikeittiöön! Joten tervetuloa mukaan seuraamaan.

Jos taas ole risottoihmisiä, niin kannattaa kurpitsarisoton lisäksi tsekata sienirisotto ja parsarisotto.

kurpitsarisotto

 

Kurpitsarisotto

1 sitruuna
4 rkl neitsytoliiviöljyä
500 g talvikurpitsaa (esim. hokkaido)
2 tl oliiviöljyä
5 1/2 dl rosittoriisiä
4 dl valkoviiniä
2 l punaista kasvislientä (ks. ohje alla)
100 g voita
2 dl parmesaaniraastetta
2 rkl hunajaa
1/2 dl sitruunamehua
4 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
Valmistusohje

Pese sitruuna ja raasta sen ohut keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi. Sekoita raaste oliiviöljyyn. Purista sitruunasta mehu.
Kuori ja paloittele kurpitsa 1×1 cm:n paloiksi. Keitä neljäsosaa kuutioista vedessä 7–8 minuuttia. Valuta ja soseuta kuutiot sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi.

Kuullota riisiä öljytilkassa minuutin verran. Lisää valkoviini ja loput kurpitsakuutiot. Kun viini on imeytynyt riisiin, lisää kurpitsasose.

Keitä ja sekoittele risottoa 14–16 minuuttia. Lisää punaista kasvislientä vähitellen samalla sekoitellen. Kun riisi on melkein kypsää, mutta siinäon vielä purutuntumaa, lisää voi, juustoraaste, hunaja, sitruunamehu ja sitruunankuori-öljyseos. Hienonna joukkoon rosmariini. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa juustoa, sitruunanmehua tai hunajaa.

Punainen kasvisliemi

Ainekset

1 varsisellerin varsi
2 fenkolia
2 sipulia
3 porkkanaa
3 tomaattia
2 rkl oliiviöljyä
2 l vettä
Valmistusohje

Lohko kasvikset isoiksi paloiksi.
Kuumenna öljy isossa kattilassa. Lisää kasvikset ja kuullota niitä pari minuuttia. Lisää vettä niin, että kasvikset peittyvät. keitä miedolla lämmöllä 20-25 minuuttia. Anna liemen seistä 10 minuuttia ja siivilöi.

 

Kurpitsa- Pekaaninpähkinäkakku

Kurpitsa- Pekaaninpähkinäkakku sopii halloweeniin kuin nenä päähän. Löysin tämän ohjeen nimellä Kurpitsa- Pekaaninpähkinä leipä, mutta mielestäni tuotos menee enemmän kakku kategorian alle makeutensa puolesta, vaikka puolitin alkuperäisen ohjeen sokeri määrän. Tein kakun talvikurpitsasta, joka näkyy tuossa taustalla. Meillä oli tänä vuonna harvinaisen huono kurpitsa vuosi, eikä kesäkurpitsaa lukuun ottamatta ollut kovinkaan häävi sato. Muutaman ohjeen olen sentään saanut testattua, kuten tämän yksinkertaisen kakun. Mistä tykkään, koska siinä lyödään vaan kaikki aineet sekaisin turhia hienostelematta. Ja hyvää oli, kunhan ensin pääsin yli siitä, että leivän sijaan tuli leivottua kakku.

 

Kurpitsa- Pekaaninpähkinäkakku

Kurpitsa- Pekaaninpähkinäkakku

4dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl kanelia
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl muskottipähkinää
1/4 tl inkivääriä
2 munaa
115 g sulatettua voita
2,5 dl kurpitsasosetta
2 dl muscovadosokeria
1 tl vanilijajauhetta
2 dl pekaaninpähkinöitä hienonnettunaLaita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja voitele leipävuoka. Itselläni ei moista ollut, joten tein kakun ihan tavallisessa irtopohjavuuassa.

Sekoita kuivat aineet yhteen sokeria lukuun ottamatta.

Ota toinen kulho ja sekoita siinä kevyesti munien rakenne rikki. Lisää sulatettu voi, sokeri ja kurpisasose. Sekoita hyvin. Lisää kuivat aineet joukkoon ja sekoita varovasti. Lisää pekaaninpähkinät sekoituksen loppu vaiheilla. Älä vaivaa.

Kaada taikina vuokaan ja paista noin tunti. Kokeile kypsyyttä hammastikulla. Kun tikkuun ei jää taikinaa, on kakku kypsä. Anna jäähtyä vuuassa 10-15 minuuttia, kumoa sen jälkeen ritilälle jäähtymään.

Kurpitsa- Pekaaninpähkinäkakku
Etsitkö inspiraatiota halloweeniin? Klikkaa yllä olevaa kuvaa!