Vuoden 2015 askartelutrendit

Mikä mahtaa olla in?
Jos Cha messuihin on luottamista, niin muutamia selkeitä trendejä nousi esille. Monet trendit näkyivät selkeästi jo osastojen koristelussa. Yhtenä esimerkkinä nämä kirjaimet, joita oli käytetty somisteena useilla eri osastoilla, mutta joita markkinoitiin myös yksittäisinä kuluttajille suunnattuina tuotteina. Ylipäätään yksi trendi oli minusta kodinsisustus ja juhlakoristelu.
Useat osastot oli rakennettu niin, että niistä saattoi poimia suoraan ideoita juhlien koristeluun tai kodin sisustamiseen. Väreinä oli käytetty paljon kirkkaita sävyjä, pinkkiä, turkoosia, oranssia ja keltaista. Pirteitä, tyttömäisiä värejä! Syötävän söpöjä kokonaisuuksia.
Vesivärit pitivät pintansa tänäkin vuonna ja monilla yrityksillä oli edelleen tuotteita, joissa näkyi vesivärimäinen pinta. Lisäksi markkinoille oli tullut hauskoja resistant (eli hylkivä) kanvas tauluja, joissa teksti tai kuvio on painettu kanvakselle, niin, ettei vesiväri tartu sen päälle. Hauska idea, vai mitä sanotte? Tähän samaan trendiin voi yhdistää myös käsinkirjoitetut tekstit, joita on nyt paljon. Lähes jokaisella paperivalmistajalla omansa.
Yksi selkeä trendi oli kulta ja erilaiset kiiltävät yksityiskohdat. Kultaa ja kiiltoa löytyi niin juhlakoristelusta, kuviopapereista kuin erilaisista koristeistakin. Kultaa oli kuitenkin käytetty maltillisesti, niin ettei lopputulos ollut millään lailla kitch vaan enemmän söpöyteen taipuvaa. Kulta oli yhdistetty monesti lempeisiin pastellisiin sävyihin.
Saman kulta ja kimallus trendin alle mahtuvat erilaiset hileet ja kiilteet joita oli näytillä useilla eri osastoilla. Kimalteiden uusi tuleminen on tehty trendikkääksi ja useat isot brändit ovat tuoneet markkinoille oman kimalteensa ja ne olivat esillä näyttävästi isoissa laispurkeissa.
Tietysti muodissa on myös mixed media. Yhä useammat yritykset tuovat markkinoille omia mixed media mallistojaan. Sabluunoita, erilaisia mistejä eli suihkutettavia musteita, musteita ja leimasisimia on lukematon määrä. Tänä vuonna Prima marketing myös lanseerasi oman mixed media tuotesarjansa, joihin kuuluvat erilaiset gessot, gel mediumit ja muut tarve aineet.

 

 

Viime vuoden tapaan taskuihin tehty Project life tyyppinen skräppäys on edelleen voimissaan. Erilaisia kansioita, taskuja ja elementtejä on lukematon määrä. Tänä vuonna rinnalle ovat tulleet planerit, eli kalenterimaiset kansiot, joihinvoi halutessaan lisätä kuvia, tekstejä tai vaikka piirroksia.

Itse sorruin reissullani kahteen trendiin. Hankin itselleni kultaisilla teksteillä somistettuja Project life taskuja. Siinäpä urakkaa ensi vuodeksi! Kuinka moni lähtee mukaan yrittämään?

Mikä näistä oli sinun suosikkisi? Uskotko jonkun muun trendin lyövän läpi? Minkä trendien uskot vaikuttavan suomessa kaikkein vahvimmin? Oliko trendeissä jokin, mikä ei sytytä yhtään? Vaikuttavatko trendit sinuun?

Parasta reissaamisessa on kotiin paluu

Kun takana on 16 tuntia matkan tekoa niin mikään ei ilahduta enempää kuin vastassa oleva tuttu jengi oma tekoisen kortin kanssa, jonka sisällä lukee “moi äiti, olet rakas!”.

Matkustaminen on huikeaa. On oikeastaan ihan huikeaa olla niin onnekas, että on edes mahdollisuus tehdä tälläinen reissu aivan yksinään. On huikeaa, että on sellainen mies, joka kannustaa ja mahdollistaa niin monien unelmien toteutumisen. Huikeaa on sekin, että on ystäviä, joiden kanssa nähdään harvoin, mutta joiden kanssa vietetty aika on sitäkin tärkeämpää.
Huikeinta on kuitenkin se, että on saanut kokea niin mahtavan onnen ja on ihana koti ja perhe, joiden luokse on maailman parasta palata.

Matka on siis ohitse. Palasin eilen illalla kahden viikon reissaamisen jälkeen takaisin kotiin. New York oli upea, CHA -messut sitä mitä odotinkin, mutta parasta oli ystävien tapaaminen ja muutamien uusien ystävien löytäminen. Kokemusten vaihtaminen, kannustaminen ja ihan puhtaasti nauraminen. Nauraminen tekee hyvää, tiedättekö.

Nille jotka eivät tiedä, niin CHA on käytännöllisesti katsoen yksi maailman isoimmista askartelumessuista. Nykyisin pääpaino taitaa tosin olla jo Aasiassa ja Saksassa järjestettävä Paperworld taitaa tänä vuonna jo mennä ohi, sillä messut olivat selkeästi viime vuotta pienemmät. Messuilla on mahdollisuus osallitua alaa koskeville kursseille ja luennoille, sekä tietenkin tutustua tulevan kauden tuotteisiin ja tehdä niistä tilauksia. Mitään messuilta ei varsinaisesti pysty ostamaan.

Tämä on toinen kerta kun olen osallistunut messuille. Reissut ovat olleet mielenkiintoisia ja avartaneet näkemystä koko askartelualasta. Ne ovat antaneet perspektiiviä omalle tekemiselle ja toisaalta inspiroineet mahdottomasti. Messuilla solmitut yhteistyöverkostot ovat mahdollistaneet joitakin uusia hauskoja projekteja ja toisaalta avanneet silmiä myös sen suhteen mitä ylipäätään kannattaa tavoitella. Kaiken kaikkiaan reissut ovat olleet opettavaisia. Kun alaa näkee vähän laajemmasta perspektiivistä on helpomaa hahmottaa omaakin tekemistään.

Ohjaajan näkökulmasta erilaisille kursseille on mielenkiintoista osallistua. Kursseilta saa parhaassa tapauksessa uusia ideoita sekä tekniikoiden, että ohjaustapojen muodossa. Huonoimmassa tapauksessa käteen ei jää juuri mitään. Onneksi kohdalleni osui vain yksi kehno kurssi, jota emme jääneet seuraamaan edes loppuun asti.

Se mikä minulle jäi päälimmäiseksi mieleen koko messuista on että kaikista tärkeintä on löytää oma juttunsa. Mitä ikinä tekeekin. Olipa alaasi sitten askartelu, bloggaaminen, taide tai vaikka valokuvaus. Menestymisen toivossa ei kannata tehdä mitään. Tärkeintä on keskittyä löytämään oma äänensä ja menestys tulee sen mukana, jos on tullakseen.

Kivaa olla takaisin!