Yrttinen uunilohi on oikeastaan vanha resepti, jonka löysin hautauneena blogi arkistoihin. Nyt kun kevät aurinko toden teolla paistaa, niin kiva syödä tälläisiä iloisen värisiä ja helppoja ruokia. Ja toisaalta nyt kun mun hapanjuuri leipominen on taas saanut uutta tuulta siipiensä alle, niin mikäs sen parempaa dippailtavaa kalan kanssa.

Yrttinen uunilohi sopisi hyvin myös ihan kesäruuaksi, etenkin siinä vaiheessa kun tomaatit ja yrtit saa suoraan omasta pihasta. Tänä vuonna aion puutarhassa panostaa kumpaankin mainittuun, yrtteihin ja tomaatteihin. Tomaatteja minulla on useita eri lajikkeita ja yrttejäkin enemmän kuin viime vuonna. Viime kesänä kasvatin tomaatin kaupasta ostetuista tomaatin viipaleista, mutta vaikka taimet kasvoivat hyvin ja tuottivat runsaasti tomaatteja, ei niiden maku ollut kuitenkaan paras mahdollinen. Tänä vuonna olenkin sijoittanut laatuun. Tomaatin siemeniä olen ostanut sekä toisilta kotipuutarhureilta, että hyötykasviyhdistykseltä. Eri lajikkeita on varmaan kymmenen. Että eiköhän tänä vuonna löydy myös makua!

Yrttinen uunilohi

Yrttinen uunilohi

Yrttinen uunilohi syntyy helposti ja näyttää keväisen raikkaalta. Tarjoile lohi salaatin ja hyvän leivän kanssa.

  • 600 g lohta
  • oliiviöljyä
  • tuoretta tilliä, tinjamia ja/tai ruohosipulia
  • kirsikkatomaatteja
  • suolaa ja pippuria

Jogurttikastike

  • 3 dl paksuhkoa luonnonjogurttia
  • 3 rkl tuoretta tilliä ja ruohosipulia
  • sitruunan kuori raastettuna
  • 1 tl sinappia
  • ripaus sokeria
  • suolaa ja pippuria maun mukaan

Tee näin:

Lämmitä uuni 160 asteeseen. Sekoita kastikkeen ainekset toisiisa ja lauta jääkaappiin maustumaan. Laita puolet tillistä ja ruohosipulista vuokaan ja kaada oliiviöljyä päälle. Laita lohifile yrttipedin päälle, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää mukaan halkaistuja kirsikkatomaatteja. Lorauta lopuksi vielä päälle oliiviöljyä. Anna kypsyä uunissa noin 30 minuuttia, kunnes lohi on juuri ja juuri kypsää. Valele lohta välillä vuuan pohjalla maustuvalla yrttiöljyllä. Kun kala on kypsää, hienonna päälle ruohosipulia. Jaa lohi lautasille ja kaada päälle yrttien maustamaa öljyä. Tarjoile salaatin, jogurttikastikkeen ja hyvän leivän kera.

Yrttinen uunilohi

Kokeile myös muita herkullisia kalaruokia kuten Lohimoussekakkua, Lohi-avokadoleipää, lohivoileipäkakkua ja inkivääri ja soijamarinoitua lohta.